Noniin tutot, nyt yhteys!

Siitä asti kun viisikon kolmikko lyöttäytyi yhteen, niin meillä, Muuralla ja Mauralla, on ollut tajuton connection. Historian ensimmäisissä hippamissa me sanottiin ainakin yli 15 juttua yhtä aikaa, ja kaiken kruunasi se, kun aamulla herätessään me aloitettiin päivä sanomalla ainakin yli viisisanainen lause kuin yhdestä suusta - se oli taianomaista. Ne lauseet, mitä me sanomme yhteen ääneen ovat monesti tosi outoja eikä todellakaan sellaisia, mitä on ihan yleistä sanoa vahingossa yhtäaikaa.

Se on myös tosi hubaa, kun toinen aloittaa lauseen tyyliin "Muistakko..." ja sitten toinen automaattisesti tietää mistä aiheesta on kyse. Se on oikeasti ihan jokapäiväistä. Yleensä nuo tuollaiset sattumat eivät liity edes millään tavalla sen hetkiseen puheenaiheeseen. Ja kaikista höpöintä siinä on se, että silloin tulee sellainen tuntuma, että on varma toisen ajatuksista.

Joskus kun me halutaan puhua kahdestaan jostakin top secret-aiheesta mutta muita on kuitenkin myös paikalla, niin me keksitään peitesanoja sitä mukaan kun me puhumme. Eli tyyliin jos toinen meistä haluaa tietää vaikka että onko Sallalla poikaystävä, niin hän kysyy ovelasti esimerkiksi että "Onko ahmalla ruohonleikkaaja?", ja sitten toinen vastaa esim. "Ei ole mutta ankeriaalla on pylly!" (Sillä ei muuten ole...). Me puhutaan monesti läpällä viisikon läsnäollessa noin ja kaikki on ihan ihmeissään, että miten ihmeessä me voidaan tajuta toisiamme noin puhuessa. Ja siis jos ei tullut vielä selväksi, niin me keksitään niitä peitesanoja sitä mukaan kun keskustelu etenee, eli meillä ei ole mitään tiettyjä sanoja eri asioita varten. Juuri se tekee siitä ahmanomaista.

"Se on se yhteys!" on meidän rakas lauseemme. Kerran kun kävi niin, että toinen sanoi vasta "Muistakko kun..." niin toinen meistä mylvähti että "Joo, se oli sairasta!", niin Mimmi oli kuin pölkyllä päähän pätkästy ja kysyi charmaavat kulmakarvat kurtussa että "Miten te aina voitte tietää tolleen!?", niin me sanottiin yhteen ääneen tasan tarkkaan samanlaisella matalalla pervolla äänellä että "Se on se yhteys...". Siinä oli sitä jotain.

Arvostakaa pliis noita ekaa ja vikaa kuvaa, koska niitä oli ihan kyllikin vaikiata ottaa. Me otettiin ne itselaukaisimella ja me ei luonnollisestikaan nähty toisiamme, kun välissä oli tuo ahman raapimisseinä.

T. Muura & Maura

Noniin tutot, nyt on viisasta olla tyhmä!

Me törmäämme usein siihen, että muut ihmiset pitävät ihan eri asioita viisaina kuin me. Heti pidetään jotakin ihmistä ihan läpeensä tyhmänä, jos hän ei vaikka osaa luetella kaikkia Suomen presidenttejä tai ei tiedä minkä värinen hammasharja USA:n presidentillä on. Me olemme aina olleet sitä mieltä, että ns. kirjaviisaus ei määritä sitä, kuinka viisas ihminen oikeasti on. Tottakai on kiva, että ihmiset tykkäävät kerätä tietoa eri asioista ja jakaa sitä muillekin, mutta tieto on ihan eri asia kuin viisaus.

Meidän viisauttamme on aliarvioitu kautta aikain. Hyvänä esimerkkinä ovat meidän tempauksemme. Jotkut ihmiset tuntuvat ajattelevan, että niiden tekeminen on tosi tyhmää ja lapsellista. Sanovat, että eiköhän olisi jo aika kasvaa yli sellaisesta tyhjänpäiväisestä pelleilystä. Ja toinen esimerkki tulikin sopivasti nyt tässä kirjoittaessa tätä postausta. Mimmi ja Terri tulivat utelemaan, että mistä aiheesta teemme postausta. Sanoimme, että viisaudesta. He repesivät nauruun ja sanoivat, että "Väärät ihmiset tekemässä sitä." Aina tuollaisissa tilanteissa, kun meitä aliarvioidaan, niin me mielessämme hymyilemme ketunomaisesti ja ajattelemme että "Voi lapsi kun tietäisitkin."

Mitä iloa elämässä on, jos se kulkee samaa kaavaa joka kyllikin päivä? Herää, menee opiskelemaan/töihin, tulee kotiin, tekee tehtäviä, syö ja sitten nukkumaan. Siis ei siinä tietenkään mitään, jos joku oikeasti on onnellinen eläessään tuolla tavalla, mutta meitä sellainen ahdistaisi. Me tehdään tempauksia sen takia, että me pysyttäisi järjissämme täällä maailmassa. Me ei ikinä tulla tajuamaan ihmisiä, jotka valittavat ties mistä pikkuasioista, joiden ei oikeasti pitäisi väräyttää ahman pyllynkarvaakaan. Esimerkkejä meille löytyisi vaikka muille jakaa mutta sanotaanpa nyt pari. Vaelluksella me ei oikein hallittu teltan pystytystä, ja sen huomasi seuraavana aamuna. Yöllä oli satanut paljon, ja teltta oli oikeasti täynnä vettä ja kaikki meidän muonat ja irtonaiset vaatteet kelluivat siinä mutavedessä. Ja se vesi siis tosiaan oli ihan täynnä havunneulasia ja kaiken maailman roskaa. Nähdessämme tuon kaiken me vain revettiin ihan helvetisti ja otettiin turistikuvia. Surtiin vähän aikaa uponnutta suklaalevyä mutta sitten äkkiä tajuttiinkin, että kuivatuksen jälkeenhän se on varmasti oikein kelepua. Me pistettiin se oksalle killumaan ja saatiin siitä sitten oikein makoisat suupalat illan ratoksi. Siellä kävi myös niin, että Muura tiputti epähuomiossa nuudelit pitkin hiekkaista maata. Tuostakin tapahtumasta me selvittiin ihan vaan sillä, että naurettiin perseemme irti ja pistelimme hiekkanuudelit poskeemme oikein tarmokkaasti. Mukavastihan ne hiekanjyväset hampaissa narskui.

Meidän mielestämme on viisasta tehdä kaikkea tyhmää ja päätöntä, kunhan se ei tietenkään satuta tai vahingoita ketään ulkopuolisia. Kaikki mikä saa meidät nauramaan on meidän mielestämme ihan helvetin viisasta. Jos joku ah niin yliarvostettu yliopiston professori sanoo toisin, niin ihan sama. Professoreja ja tutkimuksia tulee ja menee, ei niiden mielipiteitä kannata kuunella käsi sydämellä ainoana totuutena. Meillä on omatkin aivot suattana. Jos me mentäisi hienostoluennolle julistamaan, että on viisasta olla tyhmä, niin hienosto-opiskelijat vaan naureskelisivat partaansa. Mutta arvatkaapa miten kävisi, jos se palvottu professori menisi sanomaan saman asian? Ihmiset menisivät ihan sekaisin ja olisivat ihan että "Niinpä, sitä mekin ollaan mietitty!"

Me puhutaan monesti hippamissa yön pimeinä tunteina syvällisiä. Meillä ei ikinä tunnu loppuvan aiheet tai sitten me vaan jauhetaan aina samoja asioita. Tosi harva ihminen osaisi varmaan arvata, että meistä on kivaa ajatella kaikenlaista, ja vieläpä ihan omilla aivoilla.

Yksi asia mitä tosi monien ihmisten on näköjään vaikeaa käsittää on se, että elämää ei kannata ottaa niin tosissaan. Elämä on oikeasti liian naurettavaa otettavaksi vakavasti. Elämä nauraa meille kaikille kokoajan, miksei mekin siis voitaisi tehdä samoin sille ja pistää ihan ranttaliksi? Yleensä ihmiset ajattelevat elämästä tosi mustavalkoisesti. Kuvittelevat tietävänsä kaikesta kaiken, ja heti jos on ylempi koulutus, niin heitä pitäisi katsoa ylöspäin. Pelkkä koulutus ei tee kenestäkään parempaa ihmistä.

Me ei ymmäretä sellaisia tuttoja, jotka ajattelevat olevansa viehättäviä esittäessään tyhmää. Me ei ikinä tahdottaisi olla sellaisia. Jos me kolme tehdään jotakin siistiä ja tiedetään, että siinä on riski, että siinä voi käydä joku vahinko, ja sitten jos niin lopulta myös tapahtuu, niin silloin mikään ei ole ärsyttävämpää kuin kommentti, että "Määhän sanoin että te feilaatte, ei kannata tehdä tuollaisia juttuja. Mitä tästä opimmekaan?" Ai että mitä opimme? No emme mitään. Tai no enintään sen, että tuota pitää yrittää uudestaan mahdollisimman pian, paremmalla menestyksellä. Meidän parin kaverin mielestä se on söpöä, kun me heidän mielestään feilaamme. Voitteko kuvitella, söpöä? Meistä siinä ei ole mitään söpöä, jopa mummojen liikavarpaat ovat söpömpiä.

Me haluamme korostaa sitä, että tieto ei ole viisautta. Se ei tee ihmisestä viisasta, että hän on lukenut netistä artikkelin jostakin aiheesta, jolla hän sitten pätee muille käyttäen viisaalta kuulostavaa termistöä, josta hän ei oikeasti tajua mitään. Ja meille ei kannata alkaa suoltamaan mitään tutkimusten tuloksia. Ne muuttuu sitä mukaan, kun uusia tutkimuksia tehdään. Se on myös ärsyttävää, jos pitää kokoajan yrittää servata sellaisen tiedon pohjalta, minkä on lukenut jostakin ihqusta wikipediasta. Voitte kaikki olla varmoja, että me ei tunneta itseämme mitenkään tyhmiksi, jos meidän vastauksemme johonkin kysymykseen ei ole kuin suoraan kopioitu wikipediasta. Me ajattelemme, ja suosittelemme sitä lämpimästi kaikille ahmoille ja ahmanmielisille.

On viisasta hyppiä lätäkössä ilman kenkiä, kiivetä puuhun saaden pihkatahrat vaatteisiin, seistä päällään katolla, hypätä benjihyppy puumajasta, pudotella aforismeja ihmisten postilaatikkoihin ja juosta korttelin ympäri ilman housuja. Me ollaan tehty kaikkia noita, ja ei ole tyhmä olo. Päinvastoin, tunnemme itsemme viisaammiksi kuin koskaan.

T. Muri, Muura & Maura

Noniin tutot, nyt kostetaan elämälle!

Me odotimme vappua kuin kuuta nousevaa. Suunnittelimme jo pitkälti etukäteen, että vappuna pidämme täydellisen loistokkaat hippamat. Muri saapui kaupunkiin viime perjantaina. Perjantain hippamat olivat ihan keleput, samoin lauantaina. Mutta sen jälkeen se alamäki sitten alkoi. Sunnuntaihin ei mahtunut mitään muuta kuin draamaa ja maanantaikin oli tosi ahdistava hippamien kannalta.

Tiistaina eli vappuaattona heräsimme aikaisin aamulla. Heti kun saimme silmämme auki, näimme ulkona sateen ropisevan raivokkaasti. Maura lähti kouluun ja Muura ja Muri lagittivat menemään. Puolen päivän aikaan lähdimme yhdessä kauppaan ja ostamaan pizzaa ja rullakebabaa. Muonien valmistusta odotellessamme Muuraa alkoi pyörryttää ja hänen oli pakko lahnata ravintolan tuoleilla. Ehdimme jo hieman lietsoa paniikkia siitä mutta onneksi saimme laahustettua matalaan majaamme. Muuran olo meni taas huonommaksi ja hän meni lahnaamaan sängylle useaksi tunniksi. Sillä aikaa Muri ja Maura kumajasivat päämajalla. He kuuntelivat YleX:ää ja päivittelivät kurjaa elämää. He olivat oikeita mökkihöperöitä. Juuri kun heidän vitutuksensa oli huipussaan, niin radiosta alkoi raikata biisi "Party hard", kiitos vaan suorasta vittuilusta.

Mimmi oli ilmoittanut tulevansa päämajalle mutta hän oli taas helvetin hidas, luonnollisesti. Yhtäkkiä Muura raahusti päämajalle ja hänellä oli ajantaju päin ahmoja. Lopulta Mimmi saapui paikalle ja menimme kaikki yhdessä vaeltelemaan pitkin Mauran taloa. Ei tehnyt edes mieli olla turisti, se kertoo jo jotain mielialastamme. Lopulta Terrikin astui kuvioihin. Leikimme pienellä taaperoiden kumisella Aku Ankka-pallolla, how cool is that?

Me olemme huomanneet, että elämällä on viimeaikoina ollut joku tosi paha ongelma meitä ja hippamia kohtaan. Elämä on tosi nolife, se on tullut huomattua. Se vittuilee minkä kerkeää, ilman mitään syytä. Aina kun meillä on hippamissa hyvä tunnelma, niin elämän naama muuttuu trollfaceksi ja hän tekee jotain mikä pilaa tunnelman ihan kokonaan. Elämä voisi hankkia elämän, ihan tosi. Eikö se tajua, että vappuna kuuluisi pitää hauskaa? Jos sillä itsellä ei ole kavereita, niin ei tarvi sitä raivoa silti meihin viattomiin purkaa.

Elämästä on tullut viimeaikoina tosi koppava. Ennen hän oli meidän kanssamme hyvää pataa ja teki ihania tekoja meidän hyväksemme. Mutta miten onkaan asian laita nyt? Joku uhmaikä sillä on päällä, tai sitten se on vaan yksinkertaisesti katkera siitä, että kuolema aina lopulta voittaa sen. Elämä ei ole voittanut sitä kertaakaan ikinä. Kyllä me ymmärrämme, että se on katkeroitunut siitä tosi pahasti, kai sitä vähemmästäkin katkeroituisi. Mutta ei sitä muille saa kostaa, että itse feilaa kokoajan.

Ylläolevan kirjeen kirjoitimme syksyllä elämälle. Sillä oli silloinkin joku kriisi, jonka se sitten purki meihin, viattomiin bulleihin.

Nämä hippamat ovat olleet järkyttävät, siis ihan järkyttävät. Meillä oli kaikki ainekset loistokkaiden hippamien saavuttamiseen: talo ihan kokonaan meidän käytössämme (ei vanhempia kotona), aikaa oli 6 päivää mikä on paljon pidempi aika kuin hippamissa normaalisti ja vielä vappu kaupan päälle. Tällaisen mahdollisuuden saa todella harvoin, ja elämän piti sitten ihan tahallaan pilata se kokonaan. Elämä on suoraan sanottuna itsekäs, katkera ja nolo kusipää.

Tänään me emme ole saaneet aikaiseksi yhtään mitään. Olemme koko päivän lahnanneet päämajalla. Muura nukahti sinne yli tunniksi, se varmaan kertoo jotakin tämän päivän tasosta. Ainoa asia mitä teimme, oli se, että joimme hienostuneesti lasten shampanjaa. Se oli sivistyneen makuista ja poreili kuninkaallisesti. Yritimme ottaa kuvan lasillisistamme mutta kamera ei millään suostunut tarkentamaan joten se siitä sitten.

Kun me otettiin tuo ylläoleva kuva, niin me ajateltiin että elämä on tuo ylväs valkoinen hahmo, joka kukistaa kuoleman. Näiden hippamien jälkeen muutimme mielipidettämme. Oikeasti tuo musta hahmo kuvaa elämää niin paljon paremmin: synkkä ja angstinen mölli.

Nämä hippamat ovat masentaneet meitä hyvin paljon. Olemme olleet pari viimeistä päivää lähes kokoajan rotkossa (rotko=vitutuksen huipennus). Aina ennen hippamissa jos on tapahtunut jotakin ärsyttävää, niin olemme saaneet viime hetkellä otteen rotkon reunasta ja jääneet siihen killumaan, mutta toisin oli näissä hippamissa. Juuri kun horjuimme reunalla, niin elämä tönäisi meidät alas rotkoon. Voitte verrata tilannetta Leijonakuningas-elokuvan kohtaukseen, missä Scar päästää irti Mufasasta ja antaa sen tippua rotkoon.

Tänään me päätimme, että näitä hippamia ei muistella enää koskaan. Tähtä lähtien ne ovat meille tabu. Ja ensi hippamista me tehdään parhaat ikinä. Aiotaan tehdä niin paljon tempauksia, että elämää vituttaa oikein olan takaa. Me ei anneta mitään armoa.   

      

Tuo video kuvastaa meidän tuntemuksiamme tällä hetkellä. Voilà!

T. Muri, Muura & Maura

Noniin tutot, nyt ei oteta vastuuta vaikka kuinka käsketään!

Tässä leipää maiskuttaessa juolahti pieniin sieviin mieliimme että mitäs helvettiä ihmiset? Onko kaikki ahmat kotona? Täytyy nyt julistaa yhdestä ikävästä asiasta. Tätikin tuli ihan kyyneliin. Nyt ei oikein päästä asiaan. Mikä siinä on, että kaikki on aina juomingeista kiinni. Nykyään ketkään ei pysty näköjään pitämään hauskaa ilman alkoholia. Nykyajan ala-asteelaisetkin juovat ja pössyttelevät menemään. Tässähän tuntee itsensä ihan ikälopuksi. Meitä ei yhtään kiehdo se, että me täytetään 18 vuotta. Mika vapaus? Paremminkin vastuu ja paine. Kaikki muut nuoret on toisilleen silleen että "Ähähä sää et oo vielä 18", niin me ollaan silleen "Ahaha sää oot jo 18, itseppä olen viela tutto!"

On tosi mielenkiinnostavaa, että meistä kolmesta kukaan ei ole ollut villissä nuoruudesssa kapinallinen. Mikä siinä kapinallisuudessa viehättää, kun kaikki näköjään halajavat olla kunnon badasseja? Monilla tuntuu tulevan jossakin vaiheessa nuoruutta se vaihe, että tahtoo pahistekojensa (juominen, tupakointi, huumeet) kautta vittuilla vanhemmilleen. Meillä se on päinvastoin: me ei ikinä tahdottaisi tuottaa vanhemmillemme sellaista pettymystä.

Tempaukset ovat elämän suolukka, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Me tehdään tempauksia aina kun hippamat kumajaa. Yöt ovat tempauksille otollisinta aikaa, silloin on lystiä. Monet ihmiset ovat ihmetelleet, että miten me tehdään semmosta ilman, että ollaan kännissä. Me otetaan se todellakin kohteliaisuutena. Vahingossa nousee aina kusi päähän, kun meillä on niin hauskaa ilman alkoholia. Me ei tunneta ketään muita, ketkä olisivat niin vapaita ja rentoja selvinpäin. Ja kaikki tarinat mitä ihmiset kertoo hauskoista hetkistään ovat tapahtuneet silloin kun he ovat olleet siis niin kännissääh.

Me ollaan tosi nolifeja, noloja, pentuja, ei osata ottaa vastuuta, meidän pitäisi kasvaa aikuisiksi ja lopettaa kaikki säälittävät mehukestit. Siinäpä pähkinänkuoressa mitä meistä ajatellaan. Kyllä me ollaan pentuja, oikeita pikku ahmanpentuja, aivan niin kuin kaikki meidän ikäiset. Ja vastuutakaan ei oikein osata ottaa, se suorastaan kauhistuttaa meitä. Mutta se lämmittää mieltä, että eivät muutkaan onneksi sitä osaa tehdä. Ei se tee kypsää ja vastuullista ihmistä, että ryyppää joka viikonloppu kyllikin piharoskiksessa kukonlauluun asti.

Se on tosi outoa, että meidän kaltaisia ihmisiä pidetään yleisesti nolifeina. Eihän siinä ole mitään logiikkaa. Eikö se ole surullisempaa, jos ei hauskanpitoon tarvii jotakin aineita? Eikö se tee ihmisestä aika nolifen... Kaikki aina sanoo, että ei voi tietää kuinka hauskaa on kännissä, jos sitä ei ole kokeillut. Sitten kun me kaikki ollaan 18v, niin me aiotaan kokeilla sitä jumalten juomaa nimeltä alkoholi. Voidaan sitten ihan rehellisesti tulla sanomaan, että oliko meillä hauskempaa kuin yleensä. Me epäillään sitä, sillä alkoholi on saanut aikaan niin paljon pahaa ja me ollaan nähty se ihan omin silmin. Maailma olisi niin paljon parempi paikka ilman sitä.

"Teidän pitäis pikkuhiljaa opetella ottamaan vastuuta ja lopettaa teidän lapselliset hippamat". Jopa tuollainen lause on tullut kuultua eräältä ihmiseltä, joka oli ennen meidän tosi hyvä kaverimme. Joku aika sitten hän muuttui ihan kokonaan ja menetimme kaiken arvostuksen häneen. Me ei koskaan tulla ymmärtämään sitä, että miksi kaiken pitää olla kiinni siitä juoko vai ei. Me juodaan vauhtihirmua ja ollaan ihan höyryissä siitä. Ja mikä parasta, me ollaan ylpeitä itsestämme, ihan sama mitä muut ajattelevat.

T. Muri, Muura & Maura

Noniin tutot, nyt pidetään t-paitoja panttivankeina!

Me rakastamme haaskaamista. Se tarkoittaa kahta asiaa: sitä että lahjoitamme toisillemme vaatteita ja tavaroita ja sitä että otamme niitä vastaan. Haaskaus-sana tuli siitä, kun Maura eräänä kesäpäivänä alkoi yhtäkkiä antaa Muuralle ja Murille kaikkea coolia. Muura ja Muri villiintyivät tavaranpaljoudesta ja alkoivat liihotella Mauran ympärillä kuin haaskalinnut ikään.

Vuoden aikana on tullut haaskattua jos jonkinmoista hilpentöörää. Me kysymme toisiltamme aina vähän väliä silmät kiiluen että "Onko haaskattavaa?" Perjantaina taas hippamat kumajaa ja Murilla on kuulemma haaskattavaa meitä varten. Odotamme sitä kuin aurinkoa laskevaa.

Tykkäämme olla turisteina toistemme kodeissa. Suuntaamme nokkamme aina toistemme vaatekaapeille ja jos iskemme silmät johonkin mielenkiinnostavaan vaateyksilöön, niin nappaamme sen viekkaasti itsellemme ja sanomme sen vaatteen omistajalle vain kylmän rauhallisesti "Sää et ehkä nää tätä enää..."

Me ostetaan tosi usein vaatteita yhteiseksi ja monesti unohdamme kokonaan, että kenen joku vaate alunperin edes on. Meillä on myös tapana lainailla toisiltamme vaatteita ilman, että edes kerromme siitä. Eli jos meillä on joku vaate hukassa, niin ensimmäiseksi etsimme toisen vaatekaapista, koska sieltä se kaikista todennäköisimmin löytyy. Muura ja Maura käyvät ikuista kamppailua t-paitojensa omistusoikeudesta. He näpistävät toisiltaan t-paitoja lähes viikottain ja sitten ragettavat toisilleen, että tahtovat omaisuutensa takaisin. Tilanne ratkaistaan yleensä niin, että he pitävät toistensa t-paitoja panttivankeina niin kauan, että toinen luovuttaa taistelun. Tänään me ostettiin kuormallinen vaatteita kirpparilta. Suurin osa niistä on yhteisiä, koska iskimme niihin silmämme samalla hetkellä.

Ylläolevat kuvat ovat tuoretta materiaalia. Lähdimme eilen käläppimään kohti valaistunutta alikulkua. Otimme mukaan kasan vaatteita ja sitten ryhdyttiin ottamaan noita haaskauskuvia. Välillä meidän ohitsemme porhalsi kävely-ja pyöräjuhtia. Oli aika tyhmä olo siinä heilutellessa vaatteita kameran edessä ohikulkijoiden nähdessä. Monet olivat repeämispisteessä ja menivät hymy korvissa meidän ohi. Täytyy kai se myöntää, että kuvista tuli varsin ihanteellisia ellei jopa täydellisiä.

Pssst tutot, haluatteko kuulla salaisuuden? Muri kertoi meille salaisen kaakaoreseptinsä:
1 desilitra maitoa, lisää sekaan kaksi mariannea, hyppysellinen kaakaojauhetta ja kun laitat seoksen hellalle, niin se kuumenee. Käperry vilttien väliin juodessasi sitä ja kuuntele radiota.

T. Muri, Muura & Maura

Noniin tutot, nyt jatketaan puhtaalla raivolla!

Meillä on ollut nyt vähän bisneksiä, niin postausideoita ei ole lennellyt päähän ihan entiseen malliin. Me kuitenkin ryhdistäydytään kunhan tulee tyyntä bisnesrintamalla. Hippamia ei ole ollut kahteen viikkoon ikiaikoihin, joten draamaakaan ei ole pahemmin näkynyt. Me ollaan tämä kaksi viikkoa istuttu popcornit kädessä odottaen jotakin mullistavia juoruja.

Jaksettiin kuitenkin toteuttaa vauhdikas tempaus kevään ratoksi. Lähdettiin kiipeilemään katolle kuin pienet kiipeilyjuhdat ikään. Mimmi ragetti aluksi, että ette helvetissä mene katolle mutta kuten kuvasta näkyy uhmasimme käskyä.

Haukottuaan raitista kevätilmaa Mimmi kuitenkin rentoutui ja alkoi naama virneessä kuvauspuuhiin Murin kanssa.

Muura harjoitteli karatepotkua ja Mimmi väisti viimehetkellä.

Ensi kesänä me aiotaan toteuttaa oikea tempausten kuningas. Me pyöräillään 512 kilometriä Mauran mökille. Aikaa meillä menee siihen laskelmien mukaan noin viikko. Yövymme matkan varrella ahmantäyteisillä leirintäalueilla nuotion ääressä, kuvaamme ihania otoksia ympäri Suomea, videoimme epätoivon hetkemme ja onnen kukkulamme sekä pidämme perinteistä päiväkirjaa. Olemme maininneet retkestämme jo parille ihmiselle ja he eivät tunnu uskovan meihin. Meidän kuntoamme ja suuntavaistoamme on epäilty ja me kuulemma luhistumme jo 10 kilometrin jälkeen. Ymmärrämme kyllä... Mutta todellisuudessa nuo epäilykset vain lisäävät vettä myllyyn. Jos kunto ja usko loppuvat kesken matkan, niin sitten jatketaan puhtaalla raivolla.

Tämä otos on ysiluokalta. Meillä oli ollut ihan jäätävä riita, joka oli kestänyt yli tunnin. Se päättyi siihen, että me törmäsimme pyörillä ja kaatua kumahdimme maahan kuin raihnaiset ahmat.

Mauran entisellä pyörällä on muuten villi historia. Viime vuonna se varastettiin Muuran kerrostalon edestä. Ensiksi sitä etsittiin kissojen ja koirien kera lähiympäristöstä. Sitten yhtäkkiä se kumajasi nokan edessä, ihan Muuran kerrostalon lähellä. Se oli kuitenkin lukittu, joten Mauran papo lähti hakemaan sitä autolla. Hän nosti sen urhoollisesti käsivarsilleen ja sanoi ylpeästi "Näin se homma hoidetaan!" ja taputteli pölyä käsistään. Maura ehti pyöräillä sillä tyytyväisenä parin päivän ajan, kunnes hän huomasi pyörän tuntuvan eriltä kuin ennen. Vasta silloin tajuttiin tarkistaa pyörän runkonumero. Siellä kumajasi ihan eri numerosarja kuin entisessä pyörässä. Siinä sitä sitten oltiin oikein pahemman luokan pyörävarkaita. Lopulta varastettu pyörä sitten palautettiin häntä koipien välissä takaisin oikealle omistajalleen. Ei kai tämä muuten olisi ollut niin paha juttu, mutta kun me rikottiin siitä väärästä pyörästä lukkokin...

Jos ette ole vielä huomanneet, niin me hankittiin tuommoinen Bloglovin'-systeemi. Ollaan kuultu huhua, että googlen lukijapalkki on pian mennyttä miestä, niin olisi tosi kiva jos viitsisitte siirtyä kumajamaan tuonne Bloglovin'in apajille.

T. Muri, Muura & Maura

Noniin tutot, nyt otetaan ranskalainen pahis kyytipojaksi!

Tässä on ollut pientä postinkitaukoa koska Muura lähti viettämään rattoisia päiviä Ranskan perukoille. Siellä se eleli hienostoturistin elämää siemaillen cafe lattéa päivän sanomalehti kourassaan.

Ylläolevassa kuvassa on Mauran tekemä ranskalainen pahis-naamari. 2011 vuoden kesällä se liikkui meidän matkassamme ympäri pitäjiä. Se oli varsinainen kyytipoika.

Kerran samoillessamme keskellä kaupungin vilinää, löysimme villin musiikkiputiikin ovelta munamiehen atleettisen vartalon. Päätimme olla hyväntahtoisia, ja antaa sille myös kasvot. Niinpä ranskalainen pahis päätyi kruunaamaan munamiehen olemuksen.

Siinäpä kinkku ensi jouluksi. Otimme näitä modernin taiteen otoksia pari kesää sitten aina Muuran talon kellarissa. Kuvien lisäksi meidän elämämme suolukoita olivat negatiivivideot (ei siis negatiivisa videoita vaan negatiiviasetuksella otettuja). Niihin tiivistyy meidän elämänfilosofiamme. Jos joku kaunis päivä löydämme sen muistikortin missä ne videot ovat, niin lupaamme jakaa niitä tänne teidän päivien ratoksi.

Tässä meidän rantaposee viime kesältä. Heittäydyimme huikeaan seikkailuun kohti suurta kivisaarta. Siellä taistelimme raa'an luonnon armoilla nälkäisiä ahmanpoikasia vastaan. Voitettuamme taiston me heitimme persaukset vaakatasoon ja paistattelimme päivää.

Eräänä kesäpäivänä päätimme mennä järveen pulikoimaan. Näimme keskellä järveä pienen kiviröykkiön ja saimme kuulla, että kukaan ei ole ikinä valloittanut sitä. Me päätimme ottaa vinkistä vaarin ja lähteä apajille. Heti kun olimme astuneet veteen, niin Muura löi kantapäänsä johonkin terävään kiveen veden pohjassa. Se kivi teki jäätävän haavan Muuran kantapäähän niin että nahka vaan lepatti. Mutta koska olemme taistelijasieluja, niin jatkoimme urheasti matkaa. Matka oli pitkä ja kivinen (kirjaimellisesti) mutta me taistelimme tiemme voittoon. Perillä nousimme kivelle kuin raihnaiset merimursut ja haukoimme henkeä. Samassa huomasimme että kiven päällä kumajasi jäätävä verilammikko, joka oli siis peräisin Muuran jalasta. Koska urheita olimme, poseerasimme vastarannan kameroille kärsimyksestä huolimatta.

Meillä ei ollut laastaria, kuten kuvasta huomaa. Sukassa hohkaa punainen kuin Mauran nenässä ikään.

Me sanomme aina ruokarunon ennen muonaamista. Runo on alunperin steinerruno mutta me ollaan muokattu sitä meille sopivaksi. Tuota runoa sanottiin aina ala-asteella mutta löysimme sen uudestaan Tapolassa. Kuten olette varmasti huomanneet, meidän blogissamme vilisee paljon hassuja sanoja mitä ette ole ehkä kuulleet ennen. Yksi niistä on bulle. Se sai alkunsa kasiluokan lopulla, kun Maura yhtäkkiä angstin vallassa sanoi "Voi kusibulle!". Ja siitä hetkestä lähtien se on tarkoittanut meitä - eli viisikon kolmikkolaisia. Muura ja Maura ovat kusibulleja, koska ovat niin lyhyitä ja säälittäviä. Muri puolestaan on kirahvibulle, koska hän ei ole niin lyhyt. Ja bulle on ihan vain yleisnimitys, jos ei tahdo tarkentaa sen enempää. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ole bulleja. Bulle on arvonimi ja vain harvoilla ja valituilla on oikeus olla bulle. Videossa näkyvä valomölli on muuten kynttilä, jonka ääressä me muonasimme tunnelmallisesti.

T. Muri, Muura & Maura