Noniin tutot, nyt Minttu sekä Ville!

Ei ole yhtään kiva, että ihmiset aina ajattelee että meistä ei ole mihinkään. Me oomma muka pohjasakkaa. Me voidaan kertoa teille yksi pikkurillin kokoinen salaisuus. Meistä on kaikkeen, ja se on tosi juttu. Ja mikä parasta, me ollaan ihan tosissamme.

Kun me kolme ollaan suunniteltu jotakin ja kerrottu siitä muille, niin kukaan ei ole varmaan koskaan sanonut heti suoralta kädeltä, että "Hyvä idea, te varmana onnistutte!". Tosi kannustava ilmapiiri. Me aletaan pikkuhiljaa kyllästyä siihen, että me ei saada tukea eikä kannustusta at all. Eikä sillä ole mitään väliä, vaikka onnistuisimme: Silti meidän pitää todistaa aina uudelleen kykymme, eikä se siltikään riitä. Voi öhöränkkääne.

Jos meidän tutuilta kysytään, niin me ollaan uusavuttomia, lapsellisia, voi vitun idiootteja ja pelkkiä pieniä bulleja. Varsinkaan Mimmi ja Terri ei ikinä usko meihin, ei ikinä. Viime talvena, kun olimme reippaina menossa kolaamaan lunta, niin Mimmi toppuutteli ja sanoi "Älkää viittikö, ette te kuitenkaan ossaa. Minä tuun näyttämään miten se tehhään." Ei me tietenkään otettu Mimmiä mukaan, vaan mentiin ihan kyllikin katkerina kolaamaan niin että ihan pöllysi. Mimmi totesi sitten jälkikäteen häntä koipien välissä että "Kyllähän te sittenkin osasitte."

Aina kun me kerrotaan joku suunnitelmamme, niin reaktiona on yleensä helevetinmoista räkänaurua tai sitten meitä katsotaan kuin mitäkin pölvästejä. Toisaalta se on ihan hyvä asia, koska me saadaan siitä niin paljon poweria että voi yliluonnollisella tavalla onnellinen kyllikki senthän. Mitä vähemmän meihin uskotaan, sitä suurempi mielihyvä me saadaan onnistuttuamme. Me rakastetaan sitä hetkeä, kun ne ihmiset, jotka eivät uskoneet meihin, joutuvat myöntämään olleensa väärässä. Me suorastaan eletään niiden reaktioiden kautta.

Me ollaan multitalentteja varsinkin itserakkaudessa. Me osataan niin monia asioita, että ei se ole ihmekään jos alkaa heikompia hirvittää. Viime talvena me pyöräytettiin semmonen vanhojentanssimekko että alta pois. Meidän tutut ajattelivat, että kaksi viikkoa ei riitä sen tekemiseen mutta mepäs tehtiinkin se viidessä päivässä. Sen mekon valmistumiseen ei taas yllättäen uskottu yhtään mutta sitten kun se oli valmis, niin kappas vaan minttu sekä ville.

Rakkaat tutot ja sexyt kaksilahkeiset hox! Älkää ikinä lannistuko siitä, jos teihin ei uskota. Aina jos teitä aliarvioidaan, niin kääntäkää se teidän eduksenne. Todistakaa, kuinka väärässä he ovat, jotka eivät teihin usko. Paitsi on myös yksi toinen hauska taktiikka mitä me joskus käytämme, kun meidän kykyjämme aliarvioidaan. Joskus kun joku saarnaa meille siitä, että me varmasti tullaan feilaamaan, niin me vaan hymyillään mielessämme tosi kettumaiseen sävyyn ja ajatellaan, että "Voi lapsi kun tietäisit." Ihan vinkiksi kaikille, että siitäkin saa ihan kyllikisti mielihyvää. Aina ei tarvitse edes todistaa toisen olevan väärässä, riittää kunhan itse tietää sen ja uskoo omiin taitoihinsa.

Pssst tutot
Tämä menee jalan alle!

T. Muri, Muura & Maura

Noniin tutot, nyt ei enää syljetä lattialle!

Kauan kelkassa mukana olleet lukijamme varmasti muistavat, kuinka kauhealta päämaja on näyttänyt jo viimeiset puoli vuotta. Uusille lukutoukille tiedoksi, että päämaja (virallisesti herra päämajurin huone) on meidän eli viisikon kotoisa lahnaus- ja muonamaja. Siellä me vietämme aikaa juhlien rajusti (party hard) ja viettäen villiä nuoruutta.

Alunperin paikka vihittiin käyttöön syyskuussa vuonna 2012, kun olimme reippahasti piilottaneet kaiken verhojen taakse siivonneet koko paikan lattiasta kattoon. Puolen vuoden (pari kuukautta hyvällä säkällä) verran me ehdimme nauttia raikkaasta päämajastamme. Sen jälkeen suunta muuttui dramaattisesti. Emme jaksaneet enää huolehtia edes roskia lattialta ja pöydiltä. Me vaan heitimme tyhjät muonapaketit lattialle, ja jotta se ei olisi tuntunut liian kriminaaliselta, me varalta sanoimme, että "Oho en se minä ollut!". Nyt kevään aikana tilanne oli ehtinyt äityä jopa niin pahaksi, että syljimme lattialle... Sen jälkeen emme enää rohjenneet katsoa itseämme edes peilistä, sen verran huono omatunto oli kaikesta siitä sotkemisesta.

Kesäloman (noin 3 viikkoa sitten) ensimmäisenä päivänä meillä oli taas hippamat. Olimme päättäneet, että päämajan extreme makeover aloitetaan jossain vaiheessa kesää. Mimmi saapui tavalliseen tapaansa päämajalle. Hän löysi meidät, eli viisikon kolmikon, sohvan pohjalta kaiken törkyn alta hirmuisen muonakasan kanssa. Me emme jaksaneet edes tervehtiä Mimmiä,  josta hän tietenkin otti nokkiinsa. Hän kertoi innoissaan vauhdikkaasta päivästä muiden kamujensa kanssa mutta me emme vaivautuneet kommentoimaan asiaa mitenkään, me vain huokaisimme syvään ja kurotimme kädet muonakulholle. Siinä vaiheessa Mimmi poltti päreensä. Hän sanoi dramaattisesti "Mää lähen kottiin kattomaan telkkaria, jopa se on paljon mielenkiinnostavampaa kun teiän seura!". Ja hän haukkui meitä jopa vanhuksiksi, mikä loukkaus.

Ihmettelimme Mimmin dramaattista lähtöä mutta toisaalta se oli samalla meille potku persaukseen, että nyt on ryhdistäydyttävä. Niinpä joku meistä hihkaisi "Hei, alotetaan remontti nyt!" ja niinpä me laitoimme allit heilumahan. Remontti jatkui kokonaiset 3 päivää. Yhtenä päivänä me tehtiin sitä peräti 15 tuntia putkeen, ja pidettiin ainoastaan kaksi muonataukoa. Siitä voi jo päätellä, kuinka tärkeä juttu päämaja meille on, sillä harva asia menee muonan edelle.

 Edes 50 tunnin jälkeen päämaja ei ollut lähellekään valmis. Murin jouduttua lähtemään kotiin, Muura ja Maura jatkoivat kovaa kyynelten ja hien täyteistä uurastusta kaksin. Toissapäivänä kun Muri taas saapui maisemiin, me jatkoimme luonnollisesti kolmestaan. Yhteensä päämajan extreme makeoveriin kului siis kepposet 60 tuntia ja sen se on näköinenkin. Remontin aikana me tajusimme, että meistä ei tule remonttireiskoja eikä maalijannuja.

Sohvan takana oleva seinä me täytettiin inside-jutuillamme. Niitä on tässä kolmen vuoden aikana kertynyt huima määrä, ja ei tuohon seinälle mahtunut läheskään kaikki.

Ennen tätä remonttia meillä oli päämajalla kaksi tosi säälittävää sohvaa. Ne olivat jo aluperin melko kuluneet, ja meidän lahnauksemme pahensi asiaa aika lailla. Lopputulos oli se, että kaikki sohvatyynyt olivat revenneet, ja kerran Mimmin ollessa kuin juopunut turkkilainen hän hajotti jopa jalan sohvasta. Sen jälkeen jouduttiin hakkaamaan kirveellä siitä sohvasta loputkin jalat pois, ja lopputulos olikin sitten aika koominen. Eihän niitä sohvia enää kehannut edes katella, niin heivattiin ne sitten takapihalle odottamaan matkaa tuonpuoleiseen.

Suureksi onneksemme Muri julisti meille ilosanoman: Hänen kotonaan oli ylimääräinen sinkkusohva, jonka hän kantoi (160 kilometriä) vahvoilla käsivarsillaan päämajalle. Nimesimme sohvan Magritiksi, sillä kyseessä on hieno leidi, joka tietää arvonsa. Magrit on tuossa ylläolevassa kuvassa seinää vasten. Tuo toinen sohva me löydettiin vasta eilen mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Huristelimme autolla ympäri pitäjää kera peräkärryn ja turhauduimme, kun lähes kaikki kirpputorit olivat sulkeneet jo ovensa (sulkivat ne heti kun näkivät meidät). Onneksi oli vielä yksi kirpputori jäljellä, se on oikea aarrearkku. Siellä iskimme himokkaat katseemme tuohon vihreään oriin. Hintaa oli vain 30 euroa, joten kaupathan siinä pyöräytettiin. Sitäkin sohvaa näkyy tuossa kuvassa. Nimesimme hänet Traineriksi. Magritin ja Trainerin suhde syttyi heti liekkeihin, ja nyt he ovat toisissaan kiinni kuin takiaiset.

Kaapin ovella vartioi päämajan sielukas henki eli herra päämajuri. Hänen läsnäolonsa tuo turvaa ja tiedämme, ettemme ole yksin. Pöydällä kumajaa ihanat silppulamput ja tarkimmat silmät voivat havaita myös pikkuruisen unisiepparin.

Meidän silmäterämme - angstitupa. Sinne voi aina käpertyä, jos hippamissa tulee epätoivoinen olo. Se on myös moderni, sillä siinä on kaksi kerrosta, tosin ei hissiä.

Naulakon alle taiteilimme komiat pirulaiset. Vasemmalla näette Puton. Hän on melankolinen anarkisti, jolla on vahvat mielipiteet ja hampaat. Keskellä komeilee Peljo, väärinymmärretty sielu, joka hämmentää monta pientä kulkijaa. Oikealla kumajaa hyväsydäminen Epali, ja totta puhuen piruneuvosto ihmettelee, miten hänet on edes ristitty piruksi. Hänellä on liian hyvä sydän siihen hommaan. Näiden kolmen kikeron yläpuolella on pirupeikko eli muumipeikon vaiettu kaksoisveli (muumimammalla taitaa olla jotain kerrottavaa). Ja alapuolella on vartiossa ranskalainen pahis, tuo jokaisen tuton patonki.

Tältä näyttää, kun suuntaa katseensa ulko-ovelle. Mielestämme aika kyllikin tunnelmallinen. Ovessa lukee dramaattisesti "the end".

Eilen saimme vihdoinkin kutsua Mimmin katsastamaan uutta päämajaa. Me ei kerrottu sille tästä makeoverista ollenkaan etukäteen, joten se tuli sille ihan puun takaa. Me suoraan sanottuna odotimme dramaattisempaa reaktiota Mimmiltä. Ajattelimme, että hän pyörtyisi dramaqueenin elkein keskelle lattiaa, käsi notkeasti otsalla ja silmäripset kaartuen. Mutta kun ei niin ei. Kyllä se silti onneksi arvosti. Sitten kun Terri eksyy päämajalle, niin se ei varmaan edes huomaa muutosta. Tai no saattaa se kysyä derpisti "Onko täällä jotain uutta?".

Onhan tämä päämaja nyt ihan täydellinen, yhtäkään virhettä me ei löydetä, tuskin tekään. Kyllä tuolla nyt kelepuu höpäjätä syntyjä syviä ja suunnitella strategia hyökkäävien ahmojen ja muurahaiskarhujen pään menoksi.

Kehuja odotellen ♥
Muri, Muura & Maura

Noniin tutot, nyt uhotaan!

Muinaiset esi-isät keksivät temppuilun. Esi-isät olivat vakavaa sakkia, mutta vähitellen he alkoivat nykyaikaistumaan. Aina kun he kivenhakkuulta kerkesivät,  heittivät he volttia. Noilta muinaisilta ajoilta olemme taitomme perineet. Älykkäät esi-isät havaitsivat hyvin äkkiä, että temppuilulla on myös terveyttä edistävä vaikutus. Kun seisoo käsillään, niin kaikki huolet ja murheet kellahtavat aivokopasta suoraan maan kamaralle.

Välillä pieni raihnainen esi-isän ääni päässämme sanoo, että nyt on aika temppuilla. Silloin kirmaamme silmät kiiluen kedolle ja nakkaamme jalat kohti taivasta. Varsinainen innostuksen puuska temppuilua kohtaan me saatiin ysiluokalla. Silloin riennettiin aina välitunneilla ulos harjoittelemaan kaikkea huisin jännää.

Aluksi Murikin temppuili mukana mutta Tapolassa tapahtui semmoinen pikku haaveri, että siltä meinasi irrota hampaat päästä ja sen koommin se ei ole moiseen ryhtynyt. 

Kun Maura yritti tehdä bäkkäriä, niin hälle iski pieni rimakauhu. Ihan vaan kaikille tiedoksi, että kyllä se oikeasti sen osaa. Tuo video on kaikinpuolin hassu: wannabe bäkkäri ja kaupan päälle vielä Muuran räkäinen pikkupojan nauru.

Jo nyt on aikoihin eletty... Siinä teille Muuran taiteellinen ja herkkä näkemys bäkkäristä, suoraan sielusta ja sydämestä.

Tässä kuvassa on tunnelmaa, sitä ei voi kiistää. Muura näyttää kansallisbaletin ylväältä joutsenelta öisellä lammella.

Me ollaan kyllikin katkeria Terrille, koska se osaa kaiken... Se tekee flikkejä ja bäkkäreitä tuosta vaan ja kaikkia muitakin esi-isien muinaisjäännöksiä. Tosi ahistava ihminen. Me aina uhotaan, että me päihitetään se mutta vastaukseksi saadaan vain naurua. Kyllä me vielä joku päivä...

T. Muura & Maura

Noniin tutot, nyt pidetään bullein talk show!

Majailimme taas viikonlopun Muuran mökillä. Me lahnattiin parvella joku 2 tuntia puhumatta toisillemme mitään. Se johtui siitä, että olimme niin kyllikin laiskalla päällä, että emme jaksaneet edes avata suutamme. Lopulta meidät häädettiin kömmänään, eli viereiseen minimökkeröön. Kun olimme aikamme kironneet sääskejä ja muita möllejä, niin päätimme ryhtyä tuumasta toimeen: lahnaamaan. Mutta tällä kertaa emme ehtineet kuin asettaa evämme lepoon, kunnes saimme holy kuningas idean. Otimme kameran kauniiseen käteemme ja aloimme höpäjätä sille. Nykyään olemme oikeita linssijuhtia, kun aina haluamme saada pärstämme parrasvaloihin. Yhteensä videoita kertyi keposesti yli 50 kappaletta. Jokaisessa niistä me inspiroimme emmekä todellakaan suunnitelleet mitään etukäteen, ja sen huomaa videoiden aiheista. Koska olemme kaikinpuolin täydellisiä hyviä ihmisiä, niin päätimme että tekin pääsette kurkistamaan kulissien taakse.

Ensiksi testattiin valaistus, ja tämmöinen otoshan siitä tuli. Omasta mielestämme aika mieletön.

Yhdessä vaiheessa meinasi tulla kekseistä vähän yliannostus, joten varotoimiin oli ryhdyttävä.

Totta puhuen emme tunne ketään Ramia mutta on se silti melekonen miekkonen.

Ikää on jo sen verran, että kaiken maailman kutominenkin tuli puheeksi.

Kivahan se on, että kaikilla on vapaapäiviä, olette varmasti yhtä mieltä meidän kanssa tässä asiassa?

No, Soini.

10 kyllikkimerkkiä ja ahmantassu kaikille jotka jaksoivat katsoa kaikki. Videoiden huono laatu johtuu ihan vain siitä, että ne oli kuvattava yön pimeinä tunteina, sillä valosassa me ei tuollasta materiaalia kehdata valmistaa. Valo ei ole meidän elementtimme.

T. Muura & Maura

Noniin tutot, nyt Hujolla on elämä edessä!

Kesä se tulla tömmäytti ja nyt on kuumaa. Me ollaan aloitettu kesä reippailemalla oikein olan takaa. Toissapäivänä siivotessamme päämajaa löysimme laatikon perukoilta erään herran. Hän näytti yksinäiseltä ja elämään kyllästyneeltä, joten päätimme ottaa hänet huostaamme.

Nimesimme kyseisen partaherran Hujoksi. Tutustutimme hänet heti Minun piskini-nimisen maskottikoiramme kanssa. He löysivät heti yhteisen sävelen ja kuten kuvasta näkyy, niin tunnelma oli oikein rattoisa.

Hujolla on suuri läheisyydenkaipuu, ja niinpä hän hakeutuu aina meidän syleihimme. Toissapäivänä, kun Hujo istui taivalliseen tapaansa Murin olkapäällä, niin tapahtui jotain arvaamatonta: Alkoi kuulua jäätävää ropinaa ja me ponnahdettiin pelosta melkein kattoon asti ja sännättiin tietenkin paniikissa karkuun. Siinä juoksiessamme tajusimme, että ei se ropina mihinkään katoa vaan seuraa meitä. Kun sitten viimein uskalsimme katsoa taaksemme, niin huomasimme että meitä seurasi valkoinen vana pieniä hippusia. Hujo oli siis jättänyt palasia itsestään. Me tietenkin reippaina työjuhtina korjasimme Hujon. Tänään, kun Maura tanssitti Hujoa, niin yhtäkkiä se sai jonkun raivokohtauksen ja lennähti dramaattisesti lattialle ja samalla sen sisuskalut levisivät pitkin pitäjää, taas. Kiitos vain Hujo, eiköhän se huomiohuoraaminen jo ala pikkuhiljaa riittää.

Tuossa vähän maistiaisia uudesta päämajasta, coming soon. Pujo halusi hypätä parrasvaloihin mutta se ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan...

...Nimittäin Hujo hyppäsi dramaqueenin elkein suoraan mutimustaan maaliämpäriin. Loppuilta menikin sitten sitä puhdistaessa.

Hujo on vielä vähän socially awkward, eikä se ole mikään ihme, sillä se on viettänyt koko elämänsä erakkona. Toivoa kuitenkin on, sillä Hujolla on kuitenkin elämä edessä ja hiippalakki päässä. Hujosta tulee vielä hieno mies, ja eipä aikaakaan kun sillä juoksee naisetkin perässä.

T. Muri, Muura & Maura