maanantai 25. maaliskuuta 2013

Noniin tutot, nyt Muri hengittää!

Viime lauantai oli oikein rattoisa päivä. Heti aamuvarhain riennettiin katsomaan lentävää palloa urheiluhallille. Koko halli oli täynnä kuumia kesäkolleja (mika kesa?). Otimme siellä paljon turistikuvia hienoissa kierreportaissa. Ihmiset katsoivat pöllämystyneesti kun Murjantti kuvasi kaidetta, eivätkö ne olleet ennen kaidetta kuvaavaa nähneet? Juuri kun olimme suuntaamassa nokkamme kohti ulko-ovea, niin iskimme silmämme todella mukavan näköiseen sohvan rötkäleeseen, johon sitten päädyimme röhnöttämään.


Siinä kaikki röhnötyksestä. Illalla hälytettiin Mimmi päämajalle hippamiin karkeloitsemaan. Aika suuri osa ajasta lagitettiin, kunnes Mimmi suuntasi tuulenhalkojansa kohti yksinäisiä vuoria. Heti kun Mimmi oli lähtenyt, niin meillä tuli semmoinen tuntuma, että nyt on tempauksen aika. Joku meistä sai holy kuningasidean, että ruvethan lappalaisiksi. Kaivettiin kaapin perukoilta vanhat kunnon laphalaispäähystimet ja heitettiin villapaidat niskaamme.


Mukaan piti tietenkin ottaa salaiset aseet hyökkäävien ahmojen varalta: kepakko ja linnunpönttö. Yö oli synkkä ja revontulet pauhasivat taivaalla (tai sitten se oli vain Murin henkäys...).


Peräkylän pirttihirmuasennetta suoraan villistä pohjolasta.


Yhdessä vaiheessa pistimmä jalat koriasti ja danssattiin vanhojen shamaani-esi-isiemme muistoa kunnioittaen. Vaikka pakkasta oli -10 astetta, niin ei tuntunut missään. Juoponnenät ehkä yrittivät vähän hehkua pimeydestä mutta mitäs pienistä.


Lopuksi valloitimme Ahmatunturin, joka kohosi ylväänä kohti korkeuksia. Kosketimme taivasta ja tunsimme kuinka Murin hengitys revontulet lepäsivät ihollamme. Siinä yössä oli shamaanin taikaa.


Sunnuntaiaamuna heräsimme virkeinä kuin peipposet. Laahustimme päämajalle ja toivoimme että sinne tulisi virpojia. Ei mennyt aikaakaan, kun kuulimme koputuksen. Luulimme, että se on Mimmi, sillä se oli ilmoittanut tulevansa. Me sitten vähän ihmeteltiin, että miten Mimmi muka koputtaa niin hienostuneesti ja rääkäistiin kurkku suorana, että "Siinä on avain!". Yhtäkkiä Murin päässä syttyi hehkulamppu ja hän sanoi "Hei tutot, ehkä siellä on trulleja!" ja niinpä säntäsimme avaamaan ovea. Siellä seisoi kaksi minipoikaa virpomisaikeissa. Oltiin tosi ihmeissään, että miten ne päämajan ovelle päätyivät mutta se oli kyllä kultaista. Sen jälkeen teipattiin päämajan oveen varalta lappu "Tulukkee virpommaa", jotta trullit varmasti löytäisivät perille. Yksi todella pieni ja ujo tutto tuli virpomaan yksin. Hänen ääni väräjäsi lorua sanoessa. Me oltiin tosi ylpeitä siitä tutosta, koska harvalla noin ujolla pikkututolla on rohkeutta lähteä yksin virpomaan. Niinpä me annettiin sille tosi iso hienosto suklaapupu, se todellakin ansaitsi sen.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Noniin tutot, nyt leivotaan lusikka kakkuun!

Me ei olla vahingossa tehty pitkään aikaan postausta mutta se ei johdu ainoastaan meistä. Viikonloppuna oli pari muuttujaa matkassa. Alunperin meidän oli tarkoitus ottaa jotain kuvia mutta sitten yllättäen Mimmi hinasi takamuksensa tänne, joten siihen jäi kuvaussessiot.

Lauantaina pienen lagituksen jälkeen lyötiin viisaat päämme yhteen ja saatiin holy kuningasidea tehdä makoisa baakkelssi. Heitettiin kaapista jos jonkinmoista ainesta kulhoon niin että kumahti, ohjeet on yliarvostettuja, kun pistää rändömillä niin hyvä tulloopi. Kun nostimme baakkelssin pois uunin perukoilta, niin havaitsimme siinä jotakin epäilyttävää. Sen pinnalla kumajasi joku metallinen mölli, ja me luulimme että se on irronnut vuoasta. Kun Terri koitti saada metallimölliä irti, niin huomattiin, että sehän olikin lusikka! Oltiin siis leipastu kaikessa tohinassa vahingossa lusikka kyytipojaksi.


Alunperin meillä oli tarkoituksena pitää hienostohippamat, eli oltaisi istuttu pyöreän pöydän äärellä kuin hienosto-englantilaiset ikään ja siemailtu teetä viikset kippuralla. Mutta koska me oltiin vähän lahnoja, niin eihän me sinne pöydän ääreen asti ennätetty, vaan muonattiin laskiaispullat suoraan kuormasta. Ostettiin kaupasta myös ainekset hienostoboolia varten ja saatiin jopa aikaiseksi tehdä se. Siihen tuli jotakin vihreää limsaa ja päärynäjuissia. Väri oli tuossa vaiheessa todella epäilyttävä, joten lisäsimme joukkoon mustikkamehua. Koko komeuden kruunasi tähdenmuotoinen hienostohedelmä. Sitä boolia siemaillessa olo oli kuin Espanjan kuningattarella.


Me löydettiin kaupasta myös jotakin todella epäilyttävää. Iskettiin silmämme Pasha-purkkiin. Kyllähän se oli pakko sitten ottaa kyytipojaksi ihan vaan sen takia, että nimi kuulosti niin hienostolta. Meillä oli tietynlainen mielikuva siitä, millaista Pasha on: kiinteää ja höllyvää. Päätimme sitten kuvata videolle sen jännittävän hetken, kun avasimme purnukan. Katsokaa ja nauttikkaa. Video on ehkä vähän jonne mutta eiköhän meissä kaikissa asu pieni eeässän lipittäjä. Ei ollut tarkoitus revetä noin paljon tuon videon aikana mutta kai sen jo nimestäkin kuulee, että ei Pashaa voi ottaa tosissaan...


Illan möyriessä eteenpäin saimme taas holy kuningasidean. Pöydällä kumajasi vielä yksi pulla, joka selvästi halajasi parrasvaloihin. Niinpä päätimme toteuttaa hänen unelman ja kuvata pullan matkan. Siirsimme evämme parvekkeelle, ja yksi meistä meni pihalle valmiusasemiin kameran kanssa. Katsokaa videon alussa tarkasti parvekkeelle, siellä heiluu epämääräinen kaapumölli lapion kanssa ja heittää pullan raivokkaasti alas.


T. Muura & Maura

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Noniin tutot, nyt pyöritään eteenpäin!

Päämaja ei ole enää esittelykunnossa mutta esittelemme sen silti. Me emme ole siivonneet sitä kertaakaan sen jälkeen, kun teimme sen. Kyllä me aina manataan sitä kuinka hirmuisassa kunnossa se on mutta jaksamme nostaa perseemme vain silloin kun tarvitsemme muonaa pöydältä. Tai no oikeastaan ei meidän silloinkaan edes tarvitse nousta, sillä muonapöytä on ihan sohvan vieressä, täytyy vain kurotella. Meillä on aina hippamissa sellainen aika saamaton fiilis, sohvalla on vaan niin kiva köllötellä ryystäen samalla vauhtihirmua. Kerran kuitenkin saatiin holy kuningasidea. Päätettiin, että seuraavissa hippamissa lähdetään tunnin välein juoksemaan korttelin ympäri. Sitten kun ne hippamat koitti, niin huomasimme, että eihän meistä siihen olekaan. Olisi kai se pitänyt tajuta, että se idea oli kuollut jo syntyessään. Vastapainoksi muonattiinkin sitten niin paljon, että pääsimme eteenpäin vain pyörimällä


Viimekesänä Mauran mökillä saatiin vähän samantapainen terveyspuuska. Päätettiin yhtenä iltana, että huomenna urheillaan paljon ja syödään todella terveellisesti. Aamu lähti ihan hyvin käyntiin: Lähdettiin kylille apostolinkyydillä moottoriveneen sijaan. Sitten päätettiin mennä kauppaan ostamaan oikein kunnon terveysmuonaa. Yleensä meidän kauppareissuilla meillä menee vain joku 10 minuuttia, koska ostetaan melkein aina samoja juttuja: suklaata, karkkia, sipsejä & limsaa. Terveysmuonan löytämisessä menikin sitten vähän kauemmin... Me ei millään meinattu keksiä, että mitä ostettaisiin koska ei meillä ole kokemusta sellaisesta. Siellä sitten vaellettiin pitkin kauppaa ainakin tunti ja lopulta ostettiin vajaa puoli pussillista muonaa, yleensä ostetaan kaksi. Mentiin kuitenkin reippaina muonaamaan hedelmiä ja salaattia torille mutta heti kun palattiin mökille, niin meidän katseet kohtasivat karkkikipon lähettyvillä ja sorruttiin vahingossa. Että se siitä meidän terveyspäivästä, ei päästy edes puoliväliin asti.


Viimehippamissa sohva koki kovan kolauksen ja rämähti rikki. Meillä on kaksi epäiltyä. Pete ja Mimmi. Kummatkin näyttävät päällepäin viattomilta mutta joskus ulkokuori hämää.


Katsokaa nyt Mimmin ilmettä, tuollainen "En se minä ollut!". Sohvan traagisena iltana Mimmi ja Pete käyttäytyivät kummatkin normaalisti ja nauttivat toistensa seurasta. Täyttä varmuutta syyllisestä ei ole, sillä todisteita ei ole riittävästi oikeudenkäyntiä varten. Mimmi ja Pete pääsivät tällä kertaa siis pälkähästä mutta sohvan korjauksessa he saavat auttaa.


Päämaja ei tietenkään lopullisesti jää näin törkyiseksi, eihän me itsekään pian enää kestetä tätä kaaosta. Me aiotaan kesällä tehdä päämajalle täydellinen extreme makeover. Heitetään kaikki turhat ahmat pois, maalataan seinät ja koristellaan ne ja mielellään maalattaisiin myös ikkuna, me kun ei oikein arvosteta valoa päämajalla. Kyllä sitten remontin jälkeen kelepuu taas heilutella pyllyä matamin sotahuudon tahdissa!

T. Muri, Muura & Maura

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Noniin tutot, nyt otso hyökkää!

Me olimme pari päivää sitten retkeilemässä raa'an luonnon armoilla kuin Alaskan vaeltajat ikään. Kohteemme oli Muuran ja Terrin mumskun ja papan mökki keskellä villiä erämaata. Heti kun astuimme perillä ulos autosta, niin mahakas otso hyökkäsi kimppuumme me ihan oikeasti kuultiin kun lumihiutaleet tippuivat maahan. Se kuulosti aivan ihanalta eikä me oltu koskaan ennen tiedetty, että sellaisen asian voi kuulla. Siitä äänestä tuli mieleen joku lasten satuelokuva.

Me sitten vahingossa päädyttiin moneksi tunniksi lahnaamaan ja muonaamaan mökkiin. Mutta ei se haittaa jos vahingossa. Ja kuvattiin me myös laatuvideoita, siinä oli sitä jotain.

 

Ylläolevalla videolla Muura lauleskelee hymymielin Veikko Lavin Silakka-apajalla-biisiä. Ai että se on oikea musiikillinen aarre. http://www.youtube.com/watch?v=C5X-K3RfZdo Siinäpä vähän linkkiä kehiin. Meidän tavoite on oppia tuo biisi kokonaan ulkoa mutta siinä on vielä tekemistä, kuten Muuran laulamisesta huomaa. Mutta vielä me tehdään teidät ylpeiksi (tai sitten päinvastoin)!

Lahnaamisen jälkeen ryhdistäydyttiin, vedettiin poposet jalkahan ja rynnistettiin päätäpahkaa lumipeitteiselle laiturille. Siellä saatiin holy kuningasidea ottaa dramaattisia kuvia siitä, kun kaadutaan kaiteelta järveen.


Niin kylmä siellä lumessa telmiessä tuli, että eihän sitä mikään muu auttanut kuin kirmata saunaan  niin että perävalot vaan vilahti. Siellä me muisteltiin viikset kippuralla vanhoja hyviä aikoja ja siemailtiin vauhtihirmua. Välillä käytiin ulkona vähän viilentämässä nahkaa ja otettiin samalla mukaan lunta vähän kyytipojaksi. Saunan lauteilla sitten muonattiin lunta suoraan kauhasta, ai että teki eetvarttia.



Illan pimeydessä lähdimme tutkimaan yön mystistä tunnelmaa taskulampun kera. Puut humisivat ja tuuli enteili selvästi pahaa. Olimme täysin metsän armoilla. Pälyilimme pelokkaina ympärillemme ja pidimme tiukasti toisistamme kiinni. Meillä oli sellainen tunne, että metsässä vaanii ahma. Onneksi selvisimme pelkällä säikähdyksellä ja pääsimme ehjin nahoin takaisin pirtin lämpöön. Ristus mikä reissu.



Mökillä oli todella siistiä niinkuin aina. Siellä on puhdas luonto ihan vieressä ja ei kuulu mitään kaupungin melua. Lumi on puhdasta ja tähdet loistavat kirkkaana taivaalla. Parempaa saa hakea. Me oltiin ysiluokalla Lapissa vaeltamassa. Sielläkin oli todella eeppistä. Juotiin siellä purosta maailman parasta vettä ja päästiin näkemään aitiopaikalta pala kauneinta luontoa. Sinne me lähdetään varmasti joskus uudestaan. Me ollaan muutenkin sitä mieltä, että rauhaisa luonto on paljon mielenkiinnostavampi juttu kuin joku yliarvostettu New York tai muu miljoonakaupunki. Ei kai siellä kuule edes omia ajatuksiaan. Niinpä me ajateltiin Amerikan sijaan valloittaa seuraavaksi Ahmatupa, joka sijaitsee Lapissa. Kai sen jo nimestäkin kuulee, että siinä on sitä jotain.

T. Muura & Maura

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Noniin tutot, nyt otetaan oppia italiaanon ohjeesta!

Nyt on aika avautua asiasta, joka on varjostanut pikkuelämäämme paljon vuosien saatossa. Nimittäin pelkuruus. Ei pysytä edes laskuissa mukana, että kuinka monesta tapahtumasta me ollaan jääty pois vain sen takia. Tai että kuinka paljon me ollaan muutenkin jätetty tekemättä asioita, joita me oltaisi kovasti haluttu mutta lopulta aina päädyttiin elämään niin, ettei herätetä mitään huomioita tai kulmakarvakatseita. Koulussa me oltiin ihan nobodyjä ja kaikki varmasti luuli, että me ei tehdä vapaa-ajalla mitään muuta kuin vaan käydään kyllikin nimipäiväkesteillä ja Korpikosken kotieläinmuseossa. Mutta kyllä me jo tuolloin silti yritettiin. Me aina muka päätettiin että "Nyt ei oikeesti olla pelkureita!" ja aiottiin muka tehdä jotakin repäisevää mutta nokilleenhan se aina meni. Ja jälkeenpäin aina päiviteltiin, että miten me voidaan olla näin noloja. Esimerkiksi uuden harrastuksen aloittaminen ei olisi tullut kuuloonkaan. Ei me oltaisi uskallettu astella sisään sinne ja kohdata kaikkien arvostelevat katseet. Tai no me oltaisi ainakin luultu, että ne katsovat arvostelevasti.

Viimekesänä puhuttiin aika ahkerasti yhden italiaanon kanssa. Me aina avauduttiin sille meidän ongelmista ja se koitti aina keksiä ratkaisuja. Puhuttiin sille myös tästä pelkuruudesta. Se sanoi, että jos aina pysytte sellaisina, niin teidän koko elämä menee pilalle. Me ei ihan uskottu sitä ja ragetettiin sille vaan kapinallisina vastaan. Italiaano myös toisti kokoajan sitä, että "Älkää välittäkö siitä mitä muut ajattelevat". Tuo lause on ajanut meidät aina raivon partaalle. Ei kai kukaan voi tosissaan luulla, että se olisi noin helppoa? Olihan se tietenkin herttaista, että hän yritti tosissaan auttaa meitä mutta jos se olisi noin yksinkertaista, niin eihän tässä maailmassa olisi yhtään pelkuria.



Italiaano myös sanoi, että eihän teillä ole mitään syytä olla pelkureita. Ei me itsekään tarkalleen tiedetä, että miksi me ollaan pelkureita. Me ollaan aina isommissa porukoissa oltu ne hiljaiset ahmat, paitsi kaveriporukka on tietenkin eri asia. Eihän hiljaisuus tai rauhallisuus sinänsä ole mitään negatiivisia asioita mutta sitten kun se menee siihen, että ei voi itse enää kontrolloida sitä, niin sitten ollaan jo ongelman äärellä.

Uunna vuonna pelkuruus teki u-käännöksen ja lähti kohti parempia apajia. Olimme viisikon kanssa pihalla. Kirjoitettiin lumella talojen seiniin joitakin lauseita. Yhdelle seinälle kirjoitettiin "HATERS GONNA HATE". Siinä kirjoitellessa joku meistä vaan yhtäkkiä valaistui ja sanoi että "Pitäiskö tehä blogi?". Sitten meidän katseet kohtasi ja ajateltiin että sehän olisi suorastaan holy kuningasidea. Meistä kaikista se oli tosi huippu idea, että alotettaisi se heti tammikuun ensimmäisenä päivänä. Alettiin heti myös miettimään blogille nimeä, ja ei siinä ehtinyt mennä kuin enintään puoli minuuttia, kun Muri sanoi "Noniin tutot". Tuo lause on ollut jo kauan meidän insidejuttumme, joten ajateltiin heti, että sehän passaa, kun se on yhtä täydellinen kuin mekin! Kaiken lisäksi meistä on kiva, kun se on suomeksi ja erottuu edukseen joukosta.

Blogin aloittaminen oli rehellisesti sanottuna ensimmäinen asia, jossa onnistuttiin elämään pelkuruuden yläpuolella, kerrankin niin kuin itse halutaan. Kuten ensimmäisessä postauksessa kerrottiinkin, niin me tehtiin uunna vuonna kolme lupausta: Ei feilata niin pahasti, tullaan arvostetuiksi ja ei olla enää pelkureita. Ollaan itsekin aika yllättyneitä siitä, että ollaan onnistuttu pitämään lupauksemme näin hyvin.



Me tiedettiin heti blogin aloittamisesta asti, että ei tahdota siitä sellaista "ostokseni-asuni-banaanini"-blogia. Meillä ei ole mitään sellaisia blogeja vastaan, sellaisia on kyllä kiva lukea mutta se ei olisi yhtään meidän juttu. Me tykätään puhua keskenään kaikkea syvällistä: ahmoista maailman syntyyn. Niinpä meistä kivaa päästä kirjoittelemaan niistä asioista myös julkisesti ja huomata, että niitä jopa arvostetaan. Tammikuussa me oltiin toisillemme silleen, että "Miettikää jos me saatais viis lukijaa!". Me pidettiin sitä ihan höpönä ajatuksena ja ajateltiin, että sen saavuttamiseen menisi varmasti melko kauan. Nyt meillä on jo 15 virallista lukijaa ja se tuntuu epätodelliselta. Me ei uskallettu edes uneksia siitä, että tällaisella blogilla olisi mitään mahdollisuuksia täydellisten tuttojen kirjoittamien lifestyle-blogien rinnalla. Meidän blogimme on alkanut leviämään jo tuttujemmekin tietoisuuteen. Ei oltu yhtään osattu odottaa, että niin kävisi näin äkkiä. Aluksi ajatus siitä tuntui aika pelottavalta mutta eiköhän siihen totu. Me ei aiota muuttaa sen takia muuttaa mitään, se on varmaa. Välillä kirjoitellaan syvällisiä ja välillä heilutetaan pyllyä draaman tahdissa.

Vasta uunna vuonna me tajuttiin, että italiaanon sanat olivat täyttä totta. Jos me ei oltaisi rohkaistuttu, niin ei elämästä olisi tullut paljon mitään. Eikä me nyt kirjotettaisi tätä blogia. Nyt me vihdoinkin tiedetään, että meistä on johonkin ja että me ei saada välittää sellaisten ihmisten mielipiteistä, jotka ei kuulu meidän elämäämme. Ei me tietenkään kokonaan pelkuruudestamme olla päästy eroon mutta suunta on ainakin oikea ja tätä matkaa me ei lopeteta ennen kuin ollaan perillä.

T. Muri, Muura & Maura

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Noniin tutot, nyt toivotetaan amazonille hyvää syntymäpäivää!

Terri ja Maura ovat viisikon pahimmat unikoomikot. Ne aina höpäjää kaikkea puuteheinää unissaan. Terriä on lähes mahdotonta saada hereille, kun se alkaa aina selittämään kaikkea ihan uumeloa. Esimerkiksi kerran se ragesi ihan täpöllä että "Mää en oo sun leija, mää en jaksa lennättää sua!" Ja kerran se julisti todellisena dramaqueenina että "Juuria ja kaikkea, minä en jaksa!" ja nosti hienostosti kättään nokka pitkällä.

On aina suurta viihdettä kuunnella, että mitä Maura höpäjää unissaan. Kerran se vaan ihan ylimielisenä totesi, että "Ah, nyt nousi kusi päähän." Mutta ei pidä unohtaa, että osaa Muurakin olla unissaan aika itserakas. Kerran se nimittäin ihan tyytyväisenä nousi sängyllä unissaan istumaan, heristi itsevarmasti nyrkkiään ja totesi että "Jes minä!" Joskus Maura lietsoo unissaan paniikkia. Kerran se alkoi suu vaahdoten huutamaan että "Hyi vittu hyi vittu hyi vittu, mää kuulin pieniä askelia!" Kerran Muura kriippaantui ihan toden teolla, kun Maura sanoi tosi hätääntyneesti, että "Näätkö mitä tuolla nurkassa on, hyi saatana..." Tuo sama lause toistui heti seuraavana yönä uudestaan ja se jäi mysteeriksi, että mitä siellä nurkassa sitten oikeasti olikaan. Ihan taannoin eräänä yönä Maura yhtäkkiä nousi sängystä Muuran vierestä hokien "MITÄ MITÄ MITÄ MITÄ" ja lähti hätääntyneenä kävelemään. Siinä vaiheessa Muura oli todella ihmeissään ja paineissaan mutta kun Maura tarttui oven kahvasta kiinni ja alkoi heiluttaa persettään niin johan lähti kaikki uskottavuus ja siitäkös se riemu ratkesi.



Kerran Maura sanoi kaihoisasti että "Hyväää syntymäpäiväää Amazoon, Africaaa!" Ja voi sitä yhtä yötä kun Maura lähti keskellä yötä rynnistämään sotanorsun tavoin Muuran yli. Muura oli asiasta todella hämmentynyt mutta Maura vaan sanoi äkäisesti että "Ole hiljaa ole hiljaa, mää nyt meen tästä" Sitten se kellautti perseensä vaakatasoon ja jäi siihen lahnaamaan hymyssä suin.

Mutta ei me suinkaan olla ainoita jotka höpöttää mitä sylki suuhun tuo. Nimittäin kylkiäiset (pummit) on melekosia höpöttäjiä, tosin ne höpöttää ihan valveilla. Viisikon kolmikko on varsinainen kylkiäismagneetti. Me ei pysytä edes laskuissa että kuinka monet kymmenet kylkiäiset on tullut höpäjämään meille täyttä ahmaa (me teistä ahmat niin tykätään, hmhmhmmhm). Me ollaan monesti ihmetelty, että mikä meissä vetää niitä puoleensa. Ehkä se on se karisma (mika karisma...?). Päätettiin ahman ratoksi vähän listata legendaarisimpia letkautuksia, joita kylkiäiset on meille sanonut:
"Tytöt, minä näin tonttuja tuolla!"
"Älä työ sinne lummeen uppoo ku et työ ossaa hiihtääkkään!"
"Ootteko te peikkoja vai menninkäisiä?"
"Minä oon ollut kymmenen vuotta sairaseläkkeellä!" (Todella uhkaavalla äänellä tuijottaen meitä samalla suurilla silmillään)
"Tiiättekö te mikä tämä on? Se on valkonen keppi!"

Kerran tapahtui niin, että Maura oli kaupan pyörätelineellä avaamassa pyöräänsä ja hänen ympärillään oli kaksi kylkiäiskaverusta. Ne puhuivat toisilleen näin:
"Onko tuo sinun tytär?"
"Ei ole mutta voi kumpa olisikin..."



Ja tässä ihan taannoin kun Muura ja Maura olivat keskustassa juuri aikeissa nousta pyörän selkään ja ratsastaa kauas pois, niin yksi erittäin kriippaava tyhjäkatseinen saksalainen tuliselostamaan Muuralle että "Alles gut, alles gut" ja tarjosi pilvin pimein rahaa. Sen silmät vaan mollotti päässä ja sen ilme ei värähtänyt kertaakaan, se oli todella pelottavaa. Juuri kun oltiin lähdössä, niin se tarttui Muuran pyörän korista kiinni. Onneksi lopulta päästiin liukenemaan paikalta vähin äänin.

Useimmiten tuollaiset höpsöt kylkiäiset vain tuovat pientä lisäytyä elämään mutta siinä vaiheessa kun pelottavia yksilöitä ilmestyy paikalle niin ei paljoa naurata. Kyllä me kuitenkin osataan lukea tilannetta sen verran hyvin, että no problem. Tää postinki oli aika nobody mutta arvostakaa edes hituisen verran.

T. Muri, Muura & Maura