lauantai 28. joulukuuta 2013

Noniin tutot, nyt Meine Kleine hommelimaine!

Tällä kertaa on vuorossa tämmöinen martta-edition. Muri ja Maura ovat marttoja, tai ehkäpä ex-sellaisia. Tai ainakin yritys karistaa marttaus on kova karski. Martta on sellainen lajike, että sellaiseksi ei synnytä, vaan elämän kiemurat ajavat siihen kierouteen. Marttojen peruspiirre on katkeruus, syvä ja palava sellainen. Ennen vanhaan hippamissa oli pientä draamanpoikasta, kun oli asetelma martat vastaan amppelikukat. Jos ette tiedä amppelikukkia, niin kuuklettakkaa! Sitä me ei itsekään tiedetä, miten ne amppelikukat liittyy tähän aiheeseen.


Tässä vähän selitystä teille pikku pellervoille. Eli me martat aina ennen hippamissa mentiin nurkkaan katkeroitumaan, ja rest of the groupin teki mieli mukiloida meikämanneja nassukkaan. Siellä nurkassa me sitten uitiin itsesäälissä ilman uimarenkaita niinkuin porsaan potkat. Marttojen itsesääli-momentin kruunasi aina Lana Del Reyn Born to die -biitti, joka onkin marttojen virallinen valitusvirsi. Katsokaas kun sen virren alku kuulostaa ihan siltä kuin vanha mursutantta lahnaisi jäälohkareen päällä masiksessa.

Mutta kyllä me ollaan vähän ryhdistäydytty eikä olla niin katkeria marttoja enää. "Virheist oppii ja kokemus karttuu." - Pikku G, we miss ya. Kun se kossi katto meit syväl silmiin konsertissa vuonna kakstuhaatkolome, emme tienneet paremmasta. Sen vihreet suklaasimmut sparklas stagella, ja ehkä joku muukin sparklas. Me ollaan nuoriso, ja vanhainkois me ollaan muoriso. Siinä teille pient elämänvilosoviaa. Mutta se siitä keikistelijä-geestä, nyt on hoppu jatkaa etiäppäi ettei nupit mee lakkoon.


Rakkaus on ihana ja lämmin asia. Kaunis, koskettava, herkkä, suojaamaton, viaton. Meidän kohdalla "Rakkaus on ♪ ♫"... mika rakkaus? Elämän tuskaa *Cheekin "ah" tähän kohtaan* Voi ku sitä höpsöä rakkautta voisi päästä paijaamaan ja ei päästäisi ikuna irti. Rakkautta kiitos. Ehkä se viel joku päevä saapastellee pirttiin kukkaset käes, kuha ei vaan rukkaset.


Tännään oli vähän tämmönen hommelimainen postinki. Tähän loppuun vähän vielä todistetta Murin viksusta ja vinksahtaneesta ajatuksenjuoksusta: "Määki yleensä aattelen niistä hommeleista silleen hommelimaisesti, mutta joskus taas ajattelen siitä hommelista hommelimaisemmin, you know."

Siinon kaikki mitä meil on antaa. Viimeks annettiin näin paljon vuonna seitkeetkolome.

T. Muri & Maura, ja Muura henges mukana


Ps. Muistakkaa kommentoija pikku patalaput, tai muuten Elma-mummo tulloo ja vettää turpiin!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Noniin tutot, nyt kieli hörhöilee!

Meillä tuli yhtäkkiä semmonen tosi positiivinen fiilinki, ja nyt tekkee mieli kehua immeisiä laidasta laitaan, ja myös semmosia vähemmän immeisiä tietenkin.

Kyllä se nyt häätyy alottaa steineropettajista. Uuh iihhania sympaattisia olentoja. Yksi opettaja on meidän oikea silmäterä, ihan kyllikin huumorintajuinen ja aina valmis auttamaan.

Sitten onkin vuorossa Mimmi ja Terri. No vitsi vain, ei niissä ole mitään hyviä puolia.

Krista Kosonen, siinä on misukka meidän mieleen... Ollaan vähän kateellisia, kun se on niin kaunis ja vielä hauskakin. Toinen uuh-koomikko on Aku Hirviniemi, varsin miellyttävä pojanklopiainen. Ja Jussi Vatanen, ei kai sitä voi katella muuta kun sillä silmällä. Harry Potter aka Daniel Radcliffe on semmonen miekkonen, että eihän sitä viiti ees kuvailla, ettei heikompia ala hirvittää.


Ison kehuvyöryn ansaitsevat myös hyväsydämiset mummot ja papat. Se on niin awww-effektin aiheutavaa, kun joku tulee varoittamaan vaikka liukkaasta tiestä.

Ruokapuolelta täytyy kyllä ylistää pekonipastaa ja Murin pannukakkuja. Kielen saa hörhöilemään myös rullakebaba ja hesemuona. Hesestä tulikin mieleen, että siellä kumajaa aina toisinaan todella ihku vartijamiekkonen, joka tekisi mieli laittaa käsirautoihin. Hän on meidän koulun entinen oppilas, mut siis ei me voida kertoo kuka.

Mikael Gabrielin (feat. Brask) biisi Kipua on erittäin hyvä. Hän ymmärtää idean, sanat on makiat. Kuunnelkaa se biisi. Joskus kannattaa kuulemisen sijaan kuunnella. Toinen kehut ansaitseva biisi on kyllä ehdottomasti Silakka-apajalla. Siinä on enemmän tunnelmaa kuin missään muussa biitissä.


Sitten hypätäänkin eläinmaailmaan. Sehän on selvää, että ahmat on meidän suosikkeja. Joskus kun näkisi oikein viimisen päälle tyylikkään ahmaurhon luonnossa, niin kamerathan siinä kaivettaisi heti taskusta yhteispotrettia varten. Ja toinen kiehtova eläin on susi. Se on semmonen sexyn salaperäinen härpikkä.

Ja tottakai kehut ansaitsevat myös päämaja ja hippamat. Päämaja on kuin toinen koti ja vaikka hippamat feilaakin joskus aika pahasti, niin kyllä ne on semmonen syömmen asia.

Metsissä ja muutenkin luonnossa vaeltelemisessa on sitä jotain. Me ei tulla ikinä unohtamaan ysiluokan vaellusta. Sinnekin kyllä mahtui draamaa, mikä ei ole mikään yllätys, viisikon kolmikko kun on kyseessä. Joskus me kyllä lähdetään uudestaan lapin perukoille kolmestaan. Viimekesänä kun pyöräiltiin se "500 km", niin tänä talvena voisi olla vuorossa 500 km hiihtäen.


Kyllähän näitä kehuttavia immeisiä ja asioita löytyisi loputtomiin mutta tässäpä nyt sekalaista settiä. Muistakaa tyäret ja pojankoltiaiset, että kannattaa etsiä kaikista aina ne parhaat puolet.

Ps. Aina oomma perustaneet myös oravapipoista ja muumikelloista...

T. Muri, Muura & Maura