Noniin tutot, nyt Muri hengittää!

Viime lauantai oli oikein rattoisa päivä. Heti aamuvarhain riennettiin katsomaan lentävää palloa urheiluhallille. Koko halli oli täynnä kuumia kesäkolleja (mika kesa?). Otimme siellä paljon turistikuvia hienoissa kierreportaissa. Ihmiset katsoivat pöllämystyneesti kun Murjantti kuvasi kaidetta, eivätkö ne olleet ennen kaidetta kuvaavaa nähneet? Juuri kun olimme suuntaamassa nokkamme kohti ulko-ovea, niin iskimme silmämme todella mukavan näköiseen sohvan rötkäleeseen, johon sitten päädyimme röhnöttämään.

Siinä kaikki röhnötyksestä. Illalla hälytettiin Mimmi päämajalle hippamiin karkeloitsemaan. Aika suuri osa ajasta lagitettiin, kunnes Mimmi suuntasi tuulenhalkojansa kohti yksinäisiä vuoria. Heti kun Mimmi oli lähtenyt, niin meillä tuli semmoinen tuntuma, että nyt on tempauksen aika. Joku meistä sai holy kuningasidean, että ruvethan lappalaisiksi. Kaivettiin kaapin perukoilta vanhat kunnon laphalaispäähystimet ja heitettiin villapaidat niskaamme.

Mukaan piti tietenkin ottaa salaiset aseet hyökkäävien ahmojen varalta: kepakko ja linnunpönttö. Yö oli synkkä ja revontulet pauhasivat taivaalla (tai sitten se oli vain Murin henkäys...).

Peräkylän pirttihirmuasennetta suoraan villistä pohjolasta.

Yhdessä vaiheessa pistimmä jalat koriasti ja danssattiin vanhojen shamaani-esi-isiemme muistoa kunnioittaen. Vaikka pakkasta oli -10 astetta, niin ei tuntunut missään. Juoponnenät ehkä yrittivät vähän hehkua pimeydestä mutta mitäs pienistä.

Lopuksi valloitimme Ahmatunturin, joka kohosi ylväänä kohti korkeuksia. Kosketimme taivasta ja tunsimme kuinka Murin hengitys revontulet lepäsivät ihollamme. Siinä yössä oli shamaanin taikaa.

Sunnuntaiaamuna heräsimme virkeinä kuin peipposet. Laahustimme päämajalle ja toivoimme että sinne tulisi virpojia. Ei mennyt aikaakaan, kun kuulimme koputuksen. Luulimme, että se on Mimmi, sillä se oli ilmoittanut tulevansa. Me sitten vähän ihmeteltiin, että miten Mimmi muka koputtaa niin hienostuneesti ja rääkäistiin kurkku suorana, että "Siinä on avain!". Yhtäkkiä Murin päässä syttyi hehkulamppu ja hän sanoi "Hei tutot, ehkä siellä on trulleja!" ja niinpä säntäsimme avaamaan ovea. Siellä seisoi kaksi minipoikaa virpomisaikeissa. Oltiin tosi ihmeissään, että miten ne päämajan ovelle päätyivät mutta se oli kyllä kultaista. Sen jälkeen teipattiin päämajan oveen varalta lappu "Tulukkee virpommaa", jotta trullit varmasti löytäisivät perille. Yksi todella pieni ja ujo tutto tuli virpomaan yksin. Hänen ääni väräjäsi lorua sanoessa. Me oltiin tosi ylpeitä siitä tutosta, koska harvalla noin ujolla pikkututolla on rohkeutta lähteä yksin virpomaan. Niinpä me annettiin sille tosi iso hienosto suklaapupu, se todellakin ansaitsi sen.