Ylläolevassa kuvassa on Mauran tekemä ranskalainen pahis-naamari. 2011 vuoden kesällä se liikkui meidän matkassamme ympäri pitäjiä. Se oli varsinainen kyytipoika.
Kerran samoillessamme keskellä kaupungin vilinää, löysimme villin musiikkiputiikin ovelta munamiehen atleettisen vartalon. Päätimme olla hyväntahtoisia, ja antaa sille myös kasvot. Niinpä ranskalainen pahis päätyi kruunaamaan munamiehen olemuksen.
Siinäpä kinkku ensi jouluksi. Otimme näitä modernin taiteen otoksia pari kesää sitten aina Muuran talon kellarissa. Kuvien lisäksi meidän elämämme suolukoita olivat negatiivivideot (ei siis negatiivisa videoita vaan negatiiviasetuksella otettuja). Niihin tiivistyy meidän elämänfilosofiamme. Jos joku kaunis päivä löydämme sen muistikortin missä ne videot ovat, niin lupaamme jakaa niitä tänne teidän päivien ratoksi.
Tässä meidän rantaposee viime kesältä. Heittäydyimme huikeaan seikkailuun kohti suurta kivisaarta. Siellä taistelimme raa'an luonnon armoilla nälkäisiä ahmanpoikasia vastaan. Voitettuamme taiston me heitimme persaukset vaakatasoon ja paistattelimme päivää.
Eräänä kesäpäivänä päätimme mennä järveen pulikoimaan. Näimme keskellä järveä pienen kiviröykkiön ja saimme kuulla, että kukaan ei ole ikinä valloittanut sitä. Me päätimme ottaa vinkistä vaarin ja lähteä apajille. Heti kun olimme astuneet veteen, niin Muura löi kantapäänsä johonkin terävään kiveen veden pohjassa. Se kivi teki jäätävän haavan Muuran kantapäähän niin että nahka vaan lepatti. Mutta koska olemme taistelijasieluja, niin jatkoimme urheasti matkaa. Matka oli pitkä ja kivinen (kirjaimellisesti) mutta me taistelimme tiemme voittoon. Perillä nousimme kivelle kuin raihnaiset merimursut ja haukoimme henkeä. Samassa huomasimme että kiven päällä kumajasi jäätävä verilammikko, joka oli siis peräisin Muuran jalasta. Koska urheita olimme, poseerasimme vastarannan kameroille kärsimyksestä huolimatta.
Meillä ei ollut laastaria, kuten kuvasta huomaa. Sukassa hohkaa punainen kuin Mauran nenässä ikään.
Me sanomme aina ruokarunon ennen muonaamista. Runo on alunperin steinerruno mutta me ollaan muokattu sitä meille sopivaksi. Tuota runoa sanottiin aina ala-asteella mutta löysimme sen uudestaan Tapolassa. Kuten olette varmasti huomanneet, meidän blogissamme vilisee paljon hassuja sanoja mitä ette ole ehkä kuulleet ennen. Yksi niistä on bulle. Se sai alkunsa kasiluokan lopulla, kun Maura yhtäkkiä angstin vallassa sanoi "Voi kusibulle!". Ja siitä hetkestä lähtien se on tarkoittanut meitä - eli viisikon kolmikkolaisia. Muura ja Maura ovat kusibulleja, koska ovat niin lyhyitä ja säälittäviä. Muri puolestaan on kirahvibulle, koska hän ei ole niin lyhyt. Ja bulle on ihan vain yleisnimitys, jos ei tahdo tarkentaa sen enempää. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ole bulleja. Bulle on arvonimi ja vain harvoilla ja valituilla on oikeus olla bulle. Videossa näkyvä valomölli on muuten kynttilä, jonka ääressä me muonasimme tunnelmallisesti.
T. Muri, Muura & Maura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti