Noniin tutot, nyt ei jätetä partaa ajamatta!

Steinerissä on aina ysillä semmoinen maatalousharjoittelu. Eli hajaannutaan ympäri Suomen eri maatiloille työjuhdiksi. Elettiin vuotta 2011 ja keltainen toukokuu kukoisti. Muri, Muura ja Maura saivat maatalousharjoittelupaikakseen Tapolan, joka sijaitsee Niinikoskella, Orimattilan tuntumassa. Me lähdettiin matkaan junalla ja oltiin tosi paineissamme, luonnollisesti. Junamatka kului rattoisasti, tai no oikeastaan ei todellakaan. Koko matka me vaan luotiin kauhukuvia siitä, että kaikki vaan solvaa meitä ja katsoo kuin kallista makkaraa. Meidän junamatkaamme kuului myös kaksi vaihtoa ja ne olivat meille todellisia tulikokeita. Ainakin toinen niistä vaihdoista meni ihan päin ahmoja, koska noustiin vahingossa väärään junaan. Siellä helpottuneina istuessamme yhtäkkiä kuului kuulutus: "Huomio, tämä juna ei ole käytössä". Juostiin sitten tuli hännän alla oikeaan junaan, kirjaimellisesti viime sekunnilla.

Lahden juna-asemalla meidän piti sitten kohdata totuus silmästä silmään, eli Tapolan boss. Hän kiidätti meidät pakettiautollaan kohti Tapolaa. Perillä me saatiin ikioma huone, todella herttainen ele. Huomatkaa kuvassa Muuran dramaattinen "take me"-asento.

Tapola on siis steinerhenkinen kyläyhteisö, jossa asuu kaikenkarvaisia kamuja. Kaikki asukkaat ovat kehitysvammaisia aikuisia, jotka työskentelevät maatilan, yrttitarhan ja kasvimaan parissa. Heti ensimmäisenä iltana pääsimme syömään muutaman heistä kanssa. He olivat todella lutuisia ja tahtoivat kätellä meitä. Muonana oli täydellistä luomumakaronilaatikkoa, jota syötiin lumoutuneina.

Ensimmäisenä työpäivänä vedettiin hyntheet niskahan ja kopotettiin kohti kasvimaata. Siellä oli juuri alkamassa aamuruno, joka on meillekin tuttu juttu. Siellä oli meidän lisäksi muitakin vierailijoita: todella herttainen hienosto pariskunta Ranskasta. Ennen töihin ryhtymistä oli vielä utuinen teehetki pyöreän pöydän ääressä. Ranskalaiset utelivat meiltä musiikkimaustamme. Kun Maura oli vastaamassa musiikkikysymykseen ja aloitti lauseensa "Abou..." niin ranskalainen nainen repesi huutonauruun ja rääkäisi "ABBA?!?". Sitten Maura koitti korjata asiaa että "No no.." mutta se nainen vaan hymyili huvittuneena.

Rankan työpäivän jälkeen mentiin aina juoksujalkaa kotoisaan Niinikosken kyläkauppaan tyhjentämään hyllyt. Se oli meille todellinen turistinähtävyys, luultiin että sellaisia kauppoja on vain elokuvissa. Viimeisinä päivinä karkkihyllyt ammottivat tyhjyyttään, no wonder why.

Meidän suurinta hupiamme Tapolassa oli puroseikkailut. Se puro oli täydellinen ja sitä ympäröi villit puut. Me kuljimme purossa päivittäin, myötävirtaan tietenkin. Siitä paikasta tuli mieleen viidakko. Joka ilta palasimme nukkuma-apajallemme kengät täynnä vettä. Yhtenä päivänä purossa patikoidessamme Muuralla ja Mauralla tuli aivan jäätävä riita. Tunnelma oli niin jännittynyt, että sitä olisi voinut leikata veitsellä. Se riita kesti ainakin tunnin ja koko sen ajan pysyimme visusti purossa. Kukaan ei uskaltanut puhua sanaakaan. Yhdessä vaiheessa Mauran jalka lipesi puronalaiselta kiveltä ja hän lensi suoraan perseelleen niin, että pääkin meni uppeluksiin. Muura ja Muri koittivat pidätellä nauruaan päät punaisuutta hehkuen.

Kun tultiin lopulta purolta takaisin, oli riita vieläkin päällä. Kävellessään asfaltilla Maura jätti jälkeensä vain märän vanan ja tunnelma oli latteampi kuin Muuran hiukset. Kaiken kruunasi se, että Muura meni suihkuun ensimmäisenä ihan tahallaan mielenosoituksellisesti. Se otti Mauraa todella paljon päähän. Se riita oli paisunut jo niin säälittäväksi, että se oli jo oikeastaan koomista. Onneksi se saatiin lopulta kuitattua naurulla, eihän sitä mykkäkoulua ollutkaan ehtinyt kestää kuin vaivaiset 3 tuntia.

Yksi ilta Tapolassa jäi mieleen ylitse muiden. Istuimme kiltisti illallispöydän ääressä. Sitten saimme luvan hakea muonan itse keittiöstä. Seisoimme jonossa Tapola-ihmisten ihmisten takana. Yhtäkkiä Matti alkoi raivota jonossa. Hän alkoi raivoissaan julistamaan: "Kauhean tempun teki, aivan hirveän, ettäs kehtasi!" Me olimme tosi paineissa, että mitä ihmettä on tapahtunut, koska Matti kuulosti niin vihaiselta. Pelkäsimme, että joku on tehnyt jonkun rikoksen. Lopulta Matti huusi: "Jätti parran ajamatta, ja nauro vielä päälle!". Matille oli siis tosi kova paikka, että joku hänen kaverinsa oli jättänyt parran ajamatta. Siinä vaiheessa oli naurun pidätteleminen vaikeampaa kuin koskaan ennen. Liuettiin vähin äänin pöydän ääreen ja koitettiin parhaamme mukaan pidätellä naurua. Tilanteesta teki kahta kauheamman se, että yksi Tapolan valvojista katsoi meitä keittiöstä tosi murhaavasti. Emme toivo kenenkään joutuvan tuollaiseen tilanteeseen. Omaan huoneeseen päästyämme revettiin perseemme irti, luonnollisesti.

Yhtenä iltana lähdettiin lietsomaan paniikkia kylän raitille. Kuinka ollakaan, meitä vastaan pyöräili kolme nuorta kapinallista. He olivat noin 10-vuotiaita pojankolttiaisia. He alkoivat heti haastaa riitaa kanssamme. He huusivat tosi badasseina että "Lesbot! Te ootte homoja!" Muura sitten huusi heille takaisin, että "Tiiättekö te ees mitä homo tarkottaa?" Ne eivät uskaltaneet vastata mitään, vaan lähtivät polkemaan pyörillään tuhatta ja sataa karkuun. Noin kymmenen minuutin päästä he kuitenkin palasivat ja alkoivat heitellä meitä kivillä ja juoksivat meidän perässämme. Me juostiin karkuun minkä jaloistamme pääsimme. Ei me semmoisia pikkuvauvoja pelätty paitsi Maura.

Ylläoleva kuva on todistusaineistoa, että kyllä me oikeasti työtäkin tehtiin. Kun lehmät oli päästetty laitumelle, niin meille nakattiin luudat käteen ja usutettiin siivoamaan. Itsekin olisimme kyllä halajanneet laitumelle kirmaamaan kuin villit steinerlapsoset.

Viimeisenä päivänä verestimme muistoja ja kiipesimme ihanille heinäpaaleille. Siellä rentouduimme ja teimme olomme kotoisaksi. Me luulimme, että lähtiessämme meille järjestettäisiin jäähyväisseremonia mutta ei se ihan niin mennytkään. Ymmärrämme kyllä.

T. Muri, Muura & Maura