keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Noniin tutot, nyt kostetaan elämälle!

Me odotimme vappua kuin kuuta nousevaa. Suunnittelimme jo pitkälti etukäteen, että vappuna pidämme täydellisen loistokkaat hippamat. Muri saapui kaupunkiin viime perjantaina. Perjantain hippamat olivat ihan keleput, samoin lauantaina. Mutta sen jälkeen se alamäki sitten alkoi. Sunnuntaihin ei mahtunut mitään muuta kuin draamaa ja maanantaikin oli tosi ahdistava hippamien kannalta.

Tiistaina eli vappuaattona heräsimme aikaisin aamulla. Heti kun saimme silmämme auki, näimme ulkona sateen ropisevan raivokkaasti. Maura lähti kouluun ja Muura ja Muri lagittivat menemään. Puolen päivän aikaan lähdimme yhdessä kauppaan ja ostamaan pizzaa ja rullakebabaa. Muonien valmistusta odotellessamme Muuraa alkoi pyörryttää ja hänen oli pakko lahnata ravintolan tuoleilla. Ehdimme jo hieman lietsoa paniikkia siitä mutta onneksi saimme laahustettua matalaan majaamme. Muuran olo meni taas huonommaksi ja hän meni lahnaamaan sängylle useaksi tunniksi. Sillä aikaa Muri ja Maura kumajasivat päämajalla. He kuuntelivat YleX:ää ja päivittelivät kurjaa elämää. He olivat oikeita mökkihöperöitä. Juuri kun heidän vitutuksensa oli huipussaan, niin radiosta alkoi raikata biisi "Party hard", kiitos vaan suorasta vittuilusta.

Mimmi oli ilmoittanut tulevansa päämajalle mutta hän oli taas helvetin hidas, luonnollisesti. Yhtäkkiä Muura raahusti päämajalle ja hänellä oli ajantaju päin ahmoja. Lopulta Mimmi saapui paikalle ja menimme kaikki yhdessä vaeltelemaan pitkin Mauran taloa. Ei tehnyt edes mieli olla turisti, se kertoo jo jotain mielialastamme. Lopulta Terrikin astui kuvioihin. Leikimme pienellä taaperoiden kumisella Aku Ankka-pallolla, how cool is that?


Me olemme huomanneet, että elämällä on viimeaikoina ollut joku tosi paha ongelma meitä ja hippamia kohtaan. Elämä on tosi nolife, se on tullut huomattua. Se vittuilee minkä kerkeää, ilman mitään syytä. Aina kun meillä on hippamissa hyvä tunnelma, niin elämän naama muuttuu trollfaceksi ja hän tekee jotain mikä pilaa tunnelman ihan kokonaan. Elämä voisi hankkia elämän, ihan tosi. Eikö se tajua, että vappuna kuuluisi pitää hauskaa? Jos sillä itsellä ei ole kavereita, niin ei tarvi sitä raivoa silti meihin viattomiin purkaa.

Elämästä on tullut viimeaikoina tosi koppava. Ennen hän oli meidän kanssamme hyvää pataa ja teki ihania tekoja meidän hyväksemme. Mutta miten onkaan asian laita nyt? Joku uhmaikä sillä on päällä, tai sitten se on vaan yksinkertaisesti katkera siitä, että kuolema aina lopulta voittaa sen. Elämä ei ole voittanut sitä kertaakaan ikinä. Kyllä me ymmärrämme, että se on katkeroitunut siitä tosi pahasti, kai sitä vähemmästäkin katkeroituisi. Mutta ei sitä muille saa kostaa, että itse feilaa kokoajan.


Ylläolevan kirjeen kirjoitimme syksyllä elämälle. Sillä oli silloinkin joku kriisi, jonka se sitten purki meihin, viattomiin bulleihin.

Nämä hippamat ovat olleet järkyttävät, siis ihan järkyttävät. Meillä oli kaikki ainekset loistokkaiden hippamien saavuttamiseen: talo ihan kokonaan meidän käytössämme (ei vanhempia kotona), aikaa oli 6 päivää mikä on paljon pidempi aika kuin hippamissa normaalisti ja vielä vappu kaupan päälle. Tällaisen mahdollisuuden saa todella harvoin, ja elämän piti sitten ihan tahallaan pilata se kokonaan. Elämä on suoraan sanottuna itsekäs, katkera ja nolo kusipää.

Tänään me emme ole saaneet aikaiseksi yhtään mitään. Olemme koko päivän lahnanneet päämajalla. Muura nukahti sinne yli tunniksi, se varmaan kertoo jotakin tämän päivän tasosta. Ainoa asia mitä teimme, oli se, että joimme hienostuneesti lasten shampanjaa. Se oli sivistyneen makuista ja poreili kuninkaallisesti. Yritimme ottaa kuvan lasillisistamme mutta kamera ei millään suostunut tarkentamaan joten se siitä sitten.


Kun me otettiin tuo ylläoleva kuva, niin me ajateltiin että elämä on tuo ylväs valkoinen hahmo, joka kukistaa kuoleman. Näiden hippamien jälkeen muutimme mielipidettämme. Oikeasti tuo musta hahmo kuvaa elämää niin paljon paremmin: synkkä ja angstinen mölli.

Nämä hippamat ovat masentaneet meitä hyvin paljon. Olemme olleet pari viimeistä päivää lähes kokoajan rotkossa (rotko=vitutuksen huipennus). Aina ennen hippamissa jos on tapahtunut jotakin ärsyttävää, niin olemme saaneet viime hetkellä otteen rotkon reunasta ja jääneet siihen killumaan, mutta toisin oli näissä hippamissa. Juuri kun horjuimme reunalla, niin elämä tönäisi meidät alas rotkoon. Voitte verrata tilannetta Leijonakuningas-elokuvan kohtaukseen, missä Scar päästää irti Mufasasta ja antaa sen tippua rotkoon.

Tänään me päätimme, että näitä hippamia ei muistella enää koskaan. Tähtä lähtien ne ovat meille tabu. Ja ensi hippamista me tehdään parhaat ikinä. Aiotaan tehdä niin paljon tempauksia, että elämää vituttaa oikein olan takaa. Me ei anneta mitään armoa.   
      

Tuo video kuvastaa meidän tuntemuksiamme tällä hetkellä. Voilà!

T. Muri, Muura & Maura

8 kommenttia:

  1. Kai teillä on äidinkielestä kympit? Ootte aivan loistavia noissa sanankäänteissänne! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, ei sentään :D Mutta kiitos, tosi kiva kuulla tuollasta :)

      Poista
  2. Jännä blogi. Siis jännä oikeesti kuvaa tätä tosi paljon! Mun pitää hetki maistella tätä mutta laitan kyllä suosikkeihin ja ehkäpä vielä jokupäivä saatte musta lukijan! Wouws, jatkakaa samaan malliin!

    http://behind--the--camera.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ette arvaakkaan miten kiva on saaha tällasia kommentteja :3 Kiitos paljon!

      Poista
  3. hei! mulla ois mun blogissa sulle haaste jos kiinnostaa :-)

    http://not-anotherteenblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on KOLME tuttoa kirjottamassa tätä blogia ja me ollaan jo tehty tuo haaste.

      Poista
  4. Haluan arvostella blogin tänne, koska tuo kirje elämälle oli niin mahtava! Puhuu kyyllä täysin asiaa. :D Tällä kertaa blogi ei säväyttänyt niin paljon, että se olisi uuden lukijan saanut. En osannut ottaa tästä irti sillä tavalla. Isoa plussaa annan kuitenkin kaikista hauskoista kuvista, mitä täältä löytyy. Ne tuovat blogiin kivaa särmää ja iloa.

    T: Komisario_Fix (Demi)

    VastaaPoista