maanantai 13. toukokuuta 2013

Noniin tutot, nyt yhteys!

Siitä asti kun viisikon kolmikko lyöttäytyi yhteen, niin meillä, Muuralla ja Mauralla, on ollut tajuton connection. Historian ensimmäisissä hippamissa me sanottiin ainakin yli 15 juttua yhtä aikaa, ja kaiken kruunasi se, kun aamulla herätessään me aloitettiin päivä sanomalla ainakin yli viisisanainen lause kuin yhdestä suusta - se oli taianomaista. Ne lauseet, mitä me sanomme yhteen ääneen ovat monesti tosi outoja eikä todellakaan sellaisia, mitä on ihan yleistä sanoa vahingossa yhtäaikaa.


Se on myös tosi hubaa, kun toinen aloittaa lauseen tyyliin "Muistakko..." ja sitten toinen automaattisesti tietää mistä aiheesta on kyse. Se on oikeasti ihan jokapäiväistä. Yleensä nuo tuollaiset sattumat eivät liity edes millään tavalla sen hetkiseen puheenaiheeseen. Ja kaikista höpöintä siinä on se, että silloin tulee sellainen tuntuma, että on varma toisen ajatuksista.


Joskus kun me halutaan puhua kahdestaan jostakin top secret-aiheesta mutta muita on kuitenkin myös paikalla, niin me keksitään peitesanoja sitä mukaan kun me puhumme. Eli tyyliin jos toinen meistä haluaa tietää vaikka että onko Sallalla poikaystävä, niin hän kysyy ovelasti esimerkiksi että "Onko ahmalla ruohonleikkaaja?", ja sitten toinen vastaa esim. "Ei ole mutta ankeriaalla on pylly!" (Sillä ei muuten ole...). Me puhutaan monesti läpällä viisikon läsnäollessa noin ja kaikki on ihan ihmeissään, että miten ihmeessä me voidaan tajuta toisiamme noin puhuessa. Ja siis jos ei tullut vielä selväksi, niin me keksitään niitä peitesanoja sitä mukaan kun keskustelu etenee, eli meillä ei ole mitään tiettyjä sanoja eri asioita varten. Juuri se tekee siitä ahmanomaista.


"Se on se yhteys!" on meidän rakas lauseemme. Kerran kun kävi niin, että toinen sanoi vasta "Muistakko kun..." niin toinen meistä mylvähti että "Joo, se oli sairasta!", niin Mimmi oli kuin pölkyllä päähän pätkästy ja kysyi charmaavat kulmakarvat kurtussa että "Miten te aina voitte tietää tolleen!?", niin me sanottiin yhteen ääneen tasan tarkkaan samanlaisella matalalla pervolla äänellä että "Se on se yhteys...". Siinä oli sitä jotain.

Arvostakaa pliis noita ekaa ja vikaa kuvaa, koska niitä oli ihan kyllikin vaikiata ottaa. Me otettiin ne itselaukaisimella ja me ei luonnollisestikaan nähty toisiamme, kun välissä oli tuo ahman raapimisseinä.

T. Muura & Maura

6 kommenttia:

  1. Hajoilen näille teidän ahmahöpö-jutuille :'DD Mulla on muutaman ystävän kanssa vähän tollasta connectionia, mutta ei todellakaan noin vahvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonin hyvähyvä, eikö vain olekkin siisti sellanen yhteys :)! Hyvä että ainakin vielä hajoilet ahmoille sun muille, voi olla että alkaa josain vaiheessa tulla korvista ulos :D Tosin meille ei koskaan käy niin, koska ahma on meidän boss!

      Poista
  2. Ei hemmetti... Nauran itseni tärviölle...

    VastaaPoista