Noniin tutot, nyt saarnataan pää punaisena!

Ei oo taas postinkeja näkyny kylänraitilla, eikä varmaan siellä kaupungin suunnallakaan. Tullee jos on tullaakseen.

Tässä on kuulkaa ollu sellasia pyörteitä, että eihän siinä muu auttanu, kun vuokrata surffilaudat ja mennä sinne, mihin aallot kuljettavat. No metsäähän ne meidät kuljettivat, ja nyt tässä sitten kirjoitetaan männyn oksalta.

Ehtihän tuossa olla semmoset Mäyrän 19v birthday paarditkin. Siellä oli kuulkaa semmonen meno, että koko kylä puhu niistä ja pitkään. No vitsi vain, ei siellä kukaan edes käynyt. Eikä se saanut edes lahjoja.

Jos nyt totta puhutaan, niin ehän me olla muuta tehty kun puhuttu miekkosista aamunkoitosta yön hämärään. Yhtenä päivänä tuli lahnattua 7 tuntia sängyllä saarnaten pää punasena siitä, että kyllä juu-juu-juustosta löytyy, mutta miehistäpä ei.

Muri muuten tuossa yksi päivä kertoi lapsuuden toveristaan, timotei-kasvista, joka kasvoi ladon seinän vierellä. Sille pikku Timolle Muri avasi syömmensä, kunnes se poloinen viherkasvi kuukahti kaikesta informaatiosta. Jos Muri suunsa aukaisee, niin juttu ei lopu saman päivän aikana.

T. Myyrä & Mäyrä

Noniin tutot, nyt jämähdetään!

Me oomma aina perustaneet leikkimisestä. Jämähtännee oomma sinne ja täällä pysymmä hamaan tappivanukkaaseen asti. Katsastettiin viime hippamissa eräs eksoottinen leikkipuisto, ja otettiin siitä vähä mittaa. Tai no paskat me mithän mittailtu, hypättiin heti palmujen katveeseen rantaposee-asentoihin ja siemailtiin raikasta sademetsän ilmaa.

Oli kyl makiata heiluskella ympäriinsä semmosta kyytiä, että hurthunkiviitat vaan hulmusivat keskitalven laitumella. Katsastettiin myöskin norsuliukumäki, uu mama. Ei kuulkaa meidän lapsuudessa ollut tuollaista moternia settiä. Oli vaan kämäsiä liukumäkiä, jotka eivät pysyneet edes pystyssä kun me pyyhällettiin paikalle, nimimerkillä traumat on.

Kattokaa nyt jumankekka mikä norsberg! Oli kuulkaa aika luksusta kiipeillä hänen selässään, ja lopuksi laskea alleen kärsää pitkin alas kuin vinhat väinämöiset konsanaan.

Meillä aina silmät kiilahtaa, kun eteen sattuu leikkipuisto. Heti pitää päästä katsastamaan tarjonta. Pikkututtona liukumäet oli kyllä elämän siistein juttu. Siellä liukumäen ylhäällä oli aina sellainen maailmanvaltias-olo, ja syystäkin. Siellähän sitä oli kaikkien yläpuolella niin kuin joku holy kuningas. Mutta pakko tunnustaa, että kyllähän nuo liukumäet nykyäänkin vetävät puoleensa. Niis on vauhdin hurmaa.

Hiekkalaatikon reunalla päivysti yksinäinen samppa, joka meni heti tuollaiseen miehekkääseen asentoon, kun me tultiin paikalle. Kyllähän me se ele heti huomattiin, joten olihan sitä pussattava. Se ei tosin reagoinut siihen mitenkään, kun ei se tietenkään rohjennut. No worries samppa.

Siinä on itse holy brat pitt, eli miekkonen jota on seksikkyydellä siunattu. Tuommonen miekkonen ku tulisi vastaan (ilman tuota skädää nenässä), niin ehän siinä tietäis miten päin olla.

T. Muri, Myyrä & Mäyrä

Ps. Olipa kerran kuski, joka tuskissaan puski.

Noniin tutot, nyt mennään päin Kyllikin pakaraa!

Nyt se on kuulkaa viisikon kolmikon laatuaikaa. Eilen se vuosi vaihtua tärähti ja mieli värähti. On tullut viimeaikoina pohdiskeltua mennyttä vuotta oikein olan takkaa. Olihan se kyllä jytky. Suurin saavutus on kyllä ehdottomasti legendaarinen pyöräretki. Muita melekosia hommeleita oli vanhojentanssimekon teko ja päämajan remontti.

On tapahtunut niin paljon jutundeeruja, että ehän siinä ole perässä pysyny vaikka on kuinka juossu. Juonenkäänteitä on ollunna enemmän kuin salkkareissa ikään. Vuoden alussa Muri kirjoitti yhteisen turinavihon otsikoksi "2013 - viisauden vuosi". Täytynee se kai myöntää, että päin ahmoja tuoki luulosairaus meni. Viisautta ei paljoa meidän raitilla näkynyt, enintään perävalot vilahti. Mitä lie tuolla meidän Murilla liikkunut päässä, kun sen värssyn raapusti ylös. Villi veikkaus, että sielä pääkopassa mithän liikkunut. Päätettiin tänään, että vuos kakstuhaatneljätoist on filosofian vuosi. Ainakaan vielä ei usko tuota lupausta ajatellen horju. Meidän suonis virtaa kusi filosofistinen hienostoveri.

Eilen meni mussiikki sen verran jalan alle, että oli lähdettävä baanalle vähän danssaamaan. Saatiin sitten luonnollisesti holy kuningasidea. Aiottiin tehdä Murista oikea kunnon vanhanajan mummo, hurthunki ja kaikki. Olisi ollut niin makiata, jos Mursu-mummo olisi päässyt sisälle ilman henkkareita. Keksittiin Murille jo valmiiksi repliikki portsaria varten: "Mie tulin hakemaan sijaa majatalost. Kyl se näinki vanhoil tuo biitti mennee jalan alle." Oltiin aluksi tosi mielissään tuosta suunnitelmasta, mutta sitten yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta meille iski karu totuus, että ehän tuollanen mäkäräisten meininki menisi läpi edes merisairaalle silakalle. Meidän ideat tahtoo olla semmoisia, että ne kuihtuu kasaan yhtä nopeaa kun tulivatkin.

Siitä on tosiaan tasandeerus yks vuosi kun tämä ploki päräytettiin käyntiin. Vuonna seitkeetseittemän oltiin viimeksi päräytetty mutta ehän me tohdita kertua mitä tuli päräytettyä. Vanhat sielut lukijat ehkä muistavat, että tasan vuosi kirjoitimme ekassa postingissa kolme tavoitetta vuodelle kakstuhaatkolometoist: ei feilata niin pahasti, tullaan arvostetuiksi ja ei olla enää niin pelkureita. Näin lyhyenä tiivistemehuna voisi sanoa, että päin kyllikin pakaraahan nuo tavoitteet menivät. Vaan ei sitä aina voi onnistua. Yritys oli sentään melekosta settiä.

Tähän väliin tämmöistä pientä turinatuokiota. Kerran kyläntansseissa tuli sheikattua lanteita sen verran hardcorena, että Mauralla repesi sukkahousut. Muura sitten uskollisena kamuna päätti repiä omat housunsa sympatian merkeissä. Maura siis sai Muuran levikset repeemään.

Kuulkaas tutot ja karvaiset kossit, tai no miksei karvattomatkin. Höllätkää vöitänne ihan antaumuksella, ja antautukaa tunteeseen. Ei ne housut siitä mihinkään putoa, tai jos putoaakin, niin sen parempi. Pointti on siis se, että alkakaa nudisteiksi elekää nyt herran tähteet jääkö kotiin syömään jätskiä. Menkää suureen maailmaan s(h)eikkailemaan ja elkää välittäkö, jos teille facepalmataan. Se on vaan merkki siitä, että sait huomiota immeisiltä ja etpähän ainakaan ole näkymätön. Soot olemas. Me oltiin viimeks olemas vuon kolkkeetneliä.

Siinä vähän Murin siskon taiteellista näkemystä. Tuo Muuran viehkeä ratsastaja-ilme saattaa vilahtaa eri kuviin muokattuna täällä plokissa jatkossakin, että pysykkee herreillä.

Tämä oli kyllä kokosensa kokoinen postinki. Tuli taas näköjään nöyhtää nypittyä mutta minkäs teet. Ollaan tässä suunniteltu, että karistettaisi vähän joulukiloja mutta sitten päädyttiin siihen lopputulokseen, että mitä niitä karistamaan, kun vastahan ne tuli.

Yhtenä myrskyisenä yönä tuherrettiin Mimmille eli mönjälle tuollainen taiteellinen näkemys mönjän olemuksesta. Tämä herkkä teos olkoon osoitus mönjän eeppisestä miehekkyydestä. Se säilyy ja kestää. Santé!

Uuden vuoden kunniaksi päätimme oikein räväyttää, ja vaihtaa nimemme täällä plokin puolella. Entiset Muura ja Maura jäävät nyt historiaan. Nykyään me kolme olemme Muri, Myyrä ja Mäyrä.

T. Muri, Myyrä & Mäyrä

Noniin tutot, nyt Meine Kleine hommelimaine!

Tällä kertaa on vuorossa tämmöinen martta-edition. Muri ja Maura ovat marttoja, tai ehkäpä ex-sellaisia. Tai ainakin yritys karistaa marttaus on kova karski. Martta on sellainen lajike, että sellaiseksi ei synnytä, vaan elämän kiemurat ajavat siihen kierouteen. Marttojen peruspiirre on katkeruus, syvä ja palava sellainen. Ennen vanhaan hippamissa oli pientä draamanpoikasta, kun oli asetelma martat vastaan amppelikukat. Jos ette tiedä amppelikukkia, niin kuuklettakkaa! Sitä me ei itsekään tiedetä, miten ne amppelikukat liittyy tähän aiheeseen.

Tässä vähän selitystä teille pikku pellervoille. Eli me martat aina ennen hippamissa mentiin nurkkaan katkeroitumaan, ja rest of the groupin teki mieli mukiloida meikämanneja nassukkaan. Siellä nurkassa me sitten uitiin itsesäälissä ilman uimarenkaita niinkuin porsaan potkat. Marttojen itsesääli-momentin kruunasi aina Lana Del Reyn Born to die -biitti, joka onkin marttojen virallinen valitusvirsi. Katsokaas kun sen virren alku kuulostaa ihan siltä kuin vanha mursutantta lahnaisi jäälohkareen päällä masiksessa.

Mutta kyllä me ollaan vähän ryhdistäydytty eikä olla niin katkeria marttoja enää. "Virheist oppii ja kokemus karttuu." - Pikku G, we miss ya. Kun se kossi katto meit syväl silmiin konsertissa vuonna kakstuhaatkolome, emme tienneet paremmasta. Sen vihreet suklaasimmut sparklas stagella, ja ehkä joku muukin sparklas. Me ollaan nuoriso, ja vanhainkois me ollaan muoriso. Siinä teille pient elämänvilosoviaa. Mutta se siitä keikistelijä-geestä, nyt on hoppu jatkaa etiäppäi ettei nupit mee lakkoon.

Rakkaus on ihana ja lämmin asia. Kaunis, koskettava, herkkä, suojaamaton, viaton. Meidän kohdalla "Rakkaus on ♪ ♫"... mika rakkaus? Elämän tuskaa *Cheekin "ah" tähän kohtaan* Voi ku sitä höpsöä rakkautta voisi päästä paijaamaan ja ei päästäisi ikuna irti. Rakkautta kiitos. Ehkä se viel joku päevä saapastellee pirttiin kukkaset käes, kuha ei vaan rukkaset.

Tännään oli vähän tämmönen hommelimainen postinki. Tähän loppuun vähän vielä todistetta Murin viksusta ja vinksahtaneesta ajatuksenjuoksusta: "Määki yleensä aattelen niistä hommeleista silleen hommelimaisesti, mutta joskus taas ajattelen siitä hommelista hommelimaisemmin, you know."

Siinon kaikki mitä meil on antaa. Viimeks annettiin näin paljon vuonna seitkeetkolome.

T. Muri & Maura, ja Muura henges mukana

Ps. Muistakkaa kommentoija pikku patalaput, tai muuten Elma-mummo tulloo ja vettää turpiin!

Noniin tutot, nyt kieli hörhöilee!

Meillä tuli yhtäkkiä semmonen tosi positiivinen fiilinki, ja nyt tekkee mieli kehua immeisiä laidasta laitaan, ja myös semmosia vähemmän immeisiä tietenkin.

Kyllä se nyt häätyy alottaa steineropettajista. Uuh iihhania sympaattisia olentoja. Yksi opettaja on meidän oikea silmäterä, ihan kyllikin huumorintajuinen ja aina valmis auttamaan.

Sitten onkin vuorossa Mimmi ja Terri. No vitsi vain, ei niissä ole mitään hyviä puolia.

Krista Kosonen, siinä on misukka meidän mieleen... Ollaan vähän kateellisia, kun se on niin kaunis ja vielä hauskakin. Toinen uuh-koomikko on Aku Hirviniemi, varsin miellyttävä pojanklopiainen. Ja Jussi Vatanen, ei kai sitä voi katella muuta kun sillä silmällä. Harry Potter aka Daniel Radcliffe on semmonen miekkonen, että eihän sitä viiti ees kuvailla, ettei heikompia ala hirvittää.

Ison kehuvyöryn ansaitsevat myös hyväsydämiset mummot ja papat. Se on niin awww-effektin aiheutavaa, kun joku tulee varoittamaan vaikka liukkaasta tiestä.

Ruokapuolelta täytyy kyllä ylistää pekonipastaa ja Murin pannukakkuja. Kielen saa hörhöilemään myös rullakebaba ja hesemuona. Hesestä tulikin mieleen, että siellä kumajaa aina toisinaan todella ihku vartijamiekkonen, joka tekisi mieli laittaa käsirautoihin. Hän on meidän koulun entinen oppilas, mut siis ei me voida kertoo kuka.

Mikael Gabrielin (feat. Brask) biisi Kipua on erittäin hyvä. Hän ymmärtää idean, sanat on makiat. Kuunnelkaa se biisi. Joskus kannattaa kuulemisen sijaan kuunnella. Toinen kehut ansaitseva biisi on kyllä ehdottomasti Silakka-apajalla. Siinä on enemmän tunnelmaa kuin missään muussa biitissä.

Sitten hypätäänkin eläinmaailmaan. Sehän on selvää, että ahmat on meidän suosikkeja. Joskus kun näkisi oikein viimisen päälle tyylikkään ahmaurhon luonnossa, niin kamerathan siinä kaivettaisi heti taskusta yhteispotrettia varten. Ja toinen kiehtova eläin on susi. Se on semmonen sexyn salaperäinen härpikkä.

Ja tottakai kehut ansaitsevat myös päämaja ja hippamat. Päämaja on kuin toinen koti ja vaikka hippamat feilaakin joskus aika pahasti, niin kyllä ne on semmonen syömmen asia.

Metsissä ja muutenkin luonnossa vaeltelemisessa on sitä jotain. Me ei tulla ikinä unohtamaan ysiluokan vaellusta. Sinnekin kyllä mahtui draamaa, mikä ei ole mikään yllätys, viisikon kolmikko kun on kyseessä. Joskus me kyllä lähdetään uudestaan lapin perukoille kolmestaan. Viimekesänä kun pyöräiltiin se "500 km", niin tänä talvena voisi olla vuorossa 500 km hiihtäen.

Kyllähän näitä kehuttavia immeisiä ja asioita löytyisi loputtomiin mutta tässäpä nyt sekalaista settiä. Muistakaa tyäret ja pojankoltiaiset, että kannattaa etsiä kaikista aina ne parhaat puolet.

Ps. Aina oomma perustaneet myös oravapipoista ja muumikelloista...

T. Muri, Muura & Maura

Noniin tutot, nyt eksytään thai-tiskille!

Nyt rupesi nyppimään. Ei tämmönen vetele, on aika ottaa ittiä niskasta kiinni. Ohan tämä meiän touhu vähän semmosta höpötystä ollunna nyt viime aikoina. Postinkeja ei ole näkynyt, vaikka kuinka on koittanut tähystää. Välillä se inspiraatio vaan hölähtää teille tuntemattomille, ja sitä saa sitten etsiä päivän jos toisenkin.

Kyllä se häätyy myöntää, että onhan tämä meiän meininki aika sluibaa välillä. No mutta välillä vähän sluibaa ja sitten taas huimaa.

Tämä kuva on kuulkaas nostalginen. Eräänä utuisena iltana lähdimme kaupan perukoille ilman rihman kiertämää. Siellä me vaeltelimme kaupassa neuvottomina ja vailla valistusta. Emme tienneet mitä kaapaista Murin kaulakoriin. Huomiota kuitenkin saimme niin kuin aina. Lopulta eksyimme thai-tiskille ja nappasimme parhaat päältä, eli pattanjaa ja kanaimmeistä. Lisäksi otimme völhjyyn lättyjauhetta, joka ei kyllä vielä tähän päivään mennessä ole paistinpannua nähnyt.

Thai-iltamme oli koskettava ja mausteinen. Sytytimme kynttilän thai-kansaa kunnioittaen ja hymisimme.

Tässä ratsastajakuva kaikessa mahtipontisuudessaan. Tämän loistokkaan muokkauksen teki Murin sisko, kaikki kunnia hänelle. Alkuperäinen versio tästä kuvasta löytyy pari postinkia alempaa. Rakastamme Muuran määrätietoista ratsastusta yli synkkien vuorien. Mauran tuskainen ilme tuo myös lisäytyä tähän masterpieceen.

Mystinen Murihan se siellä. Yleensä tunnelin päässä näkyy valoa, tällä kertaa siellä tönöttää Rouva Mursberg. Moni on kysynyt viime aikoina, miksi plokissamme näkyy kuveja vain kahdesta tutosta. Totuus on, että kyllä kolmas tuttokin, eli Muri, täällä kuvissa viuhahtelee, tosin hän ei tahdo näyttää nokkaansa koko komeudessaan.

Tässä Maura ja Muura, kaikessa viattomuudessaan. Tämä otos on kesäyön peruja, ai että sitä heinäkuun railakasta meisinkiä.

Tsajajajajaja.

T. Muri, Muura & Maura

Noniin tutot, nyt on level 10!

Tiedättekös tutot, maailmaan mahtuu kinkkisiä tilanteita. Ne kinkkiset tilanteet tykkää meistä oikein aimoannoksella. Niitä on riittänyt pyöräretken läheltä piti kuolema -tilanteesta pastan palamiseen. Ne jotka ovat lukeneet pyöräretkestämme tietävät varmasti, että hypotermian kanssahan me siellä taistelimme kuin hunnit ikään. Mutta me emme jääneet siellä tuleen vesisateeseen makaamaan, vaan nostimme peukut pystyyn ja liftasimme ihmisystävällisen immeisen kyytiin. Siinä nähtiin, että kinkkiset tilanteet eivät meitä lannista! Tai no kyllä ne oikeastaan lannistaa mutta ehän me sitä teille kerrota.

Me ei oikein aina tulla tuon elämän kanssa toimeen. Se on semmonen ovela ja välillä pahansuopa olento. Kohtalo sen sijaan on oikein rattoisa veikko. Ollaan viime vuosina oltu kohtalon lempilapsia. Meistä tuntuu, että elämällä on jotakin hampaankolossa meitä kohtaan. Se aina antaa meille kinkkisiä tilanteita, ja sitten naureskelee ivallisesti, että "Nonni, nyt lähtee tutoilla level 10, katsotaanpa miten ne tästä koitoksesta selviää!", ja se on sitten menoa.

Tämä vuosi on ollut melekosta haipakkaa. Meille on tapahtunut niin paljon kaikkea, että ei ole edes todellista. Suuri osa niistä on ollut sellaisia, mitä tapahtuu vain huonossa amerikkalaisissa elokuvissa. Me ei liiotella yhtään, jos sanotaan, että meidän elämä on kuin elokuvasta. Vaikka vuoteen on mahtunut enemmän kinkkisiä tilanteita kuin laki sallii, niin mukaan on mahtunut tietenkin myös hunnimaista hauskuutta ja ikimuistoisia hetkiä.

Nyt vaan nokka kohti uusia kinkkisiä tilanteita!

T. Muri, Muura & Maura