Noniin tutot, nyt on level 10!

Tiedättekös tutot, maailmaan mahtuu kinkkisiä tilanteita. Ne kinkkiset tilanteet tykkää meistä oikein aimoannoksella. Niitä on riittänyt pyöräretken läheltä piti kuolema -tilanteesta pastan palamiseen. Ne jotka ovat lukeneet pyöräretkestämme tietävät varmasti, että hypotermian kanssahan me siellä taistelimme kuin hunnit ikään. Mutta me emme jääneet siellä tuleen vesisateeseen makaamaan, vaan nostimme peukut pystyyn ja liftasimme ihmisystävällisen immeisen kyytiin. Siinä nähtiin, että kinkkiset tilanteet eivät meitä lannista! Tai no kyllä ne oikeastaan lannistaa mutta ehän me sitä teille kerrota.

Me ei oikein aina tulla tuon elämän kanssa toimeen. Se on semmonen ovela ja välillä pahansuopa olento. Kohtalo sen sijaan on oikein rattoisa veikko. Ollaan viime vuosina oltu kohtalon lempilapsia. Meistä tuntuu, että elämällä on jotakin hampaankolossa meitä kohtaan. Se aina antaa meille kinkkisiä tilanteita, ja sitten naureskelee ivallisesti, että "Nonni, nyt lähtee tutoilla level 10, katsotaanpa miten ne tästä koitoksesta selviää!", ja se on sitten menoa.

Tämä vuosi on ollut melekosta haipakkaa. Meille on tapahtunut niin paljon kaikkea, että ei ole edes todellista. Suuri osa niistä on ollut sellaisia, mitä tapahtuu vain huonossa amerikkalaisissa elokuvissa. Me ei liiotella yhtään, jos sanotaan, että meidän elämä on kuin elokuvasta. Vaikka vuoteen on mahtunut enemmän kinkkisiä tilanteita kuin laki sallii, niin mukaan on mahtunut tietenkin myös hunnimaista hauskuutta ja ikimuistoisia hetkiä.

Nyt vaan nokka kohti uusia kinkkisiä tilanteita!

T. Muri, Muura & Maura

Noniin tutot, nyt on biittiä!

Saimme mielettömän haasteen. Meitähän on kolome tuttoa kirjottamassa tätä plokia, niin me päätettiin kyhästä yhteiset vastaukset. Tämä pitäisi haastaa meidän jälkeemme taas viidelle immeiselle mutta ehän me viititä sitä muiden niskoille vierittää. Tästä se lähtee, ottakkee penkistä kiinni!

5 asiaa joita tarvitsette joka päivä:
Pimeys
Siveys
Kampa
Ihmisystävällisyys
Lämpö ja rakkaus

5 kirjaa joita suosittelette:
Harry Potterit
Fifty shades of grey
True blood
Nälkäpeli
Aku Ankan taskukirjat

5 materialistista joululahjatoivetta:
Karkkia
Muumikello
Oravapipo
Mitä vaan kuha ei lamppuja

5 adjektiivia jotka kuvaavat teitä:
Himmeä
Kreisi
Sähäkkä misukka
Lepposa
Hallittu

5 elämänohjetta jotka antaisitte muille:
Ken pelkää saa kenkää
On viisasta olla tyhmä
Nolatkaa itsenne
Ota iisisti
Pakkanen lannistaa nudistin

Oli kyllä melekonen haaste mutta kunnialla selvittiin! 

Siinäpä teille biittiä!

T. Muri, Muura & Maura

Noniin tutot, nyt pidetään heavy metal show!

Elkää te nyt luulko, että syöverryksiin oomma kavonneet. Nyt meillä on ollu sen verran postinkitaukoa, että eihän tässä tekosyyt enää auta. Sen verran voimme tässä koittaa puolustella itseämme, että syysloma tulee olemaan tempauksien kulta-aikaa. Viteoita viteoita!

Eilen Muura ja Maura suunnistivat kohti steinerin pihaa parkourausaikein. Kamera oli tietenkin völhjyssä. Lisäksi oli aimo annos lämpimäisiä ja termospullollinen kahveeta. Pystytimmä kamerajalustan aidan nokkaan ja sitten vain parkoorattiin menemään. Kuten oli arvattavissa, niin eihän ne kuvat ihan ammattitasoa olleet. Lähinnä niissä vaan vilahti nokka tai koiven puolikas. Heitettiin sitten kirves kaivoon ja siirryttiin seuraavalle telineelle.

Tässä otoksessa alkaa jo olla liikkeen tuntua. Ja on tässä ainakin tunnelmaa, jos ei muuta.

Koulun pihaleikkeihin liittyy kultaisia muistoja, ja vähemmän kultaisia myös eli kuparisia. Siellä kuulkaa leikittiin polliisia ja rötöstelijää & konkkasta. Voi kamaluus kun tuo lista kuulosti lyhyeltä. Kyllä meillä muitakin leikkejä oli. Yksi mieluisista aktiviteeteista kultaisina lapsuusvuosina oli parkour. Siellä me kirmailtiin pitkin koulun pihaa kuin ravihevoset ikään. Oltiin muuten ihan helekutan ylpeitä eräästä aidanylitys-liikkeestämme, jota emme valitettavasti saaneet eilen ikuistettua.

Siinäpä meidän luokan ylpeys, laiva nimeltä Aalto. Me kuulkaapa nikkaroitiin tuo omin pikkukätösin nelosluokalla. Ai että sitä työntouhua. Ja kyllähän tuosta tekeleestä nyt kus kilahtaa väistämättä hattuun! Nuo valkoiset viivat jotka ovat Aalto-tekstin vieresssä eivät kyllä ole alkuperäistä tekoa. Joku pahamaineinen kriminaali ne on siihen jonain myrskyisenä yönä käynyt väsäämässä.

Päätimme kunnioittaa Aaltoa pitämällä pienimuotoisen heavy metal -shown sen päällä. Ilmakitarat ja heviletit vaan heiluivat ja annoimme aivan kaikkemme. Ristus mikä keikka.

Reissun lopuksi me vähän irroittelimme keinuen kuin vanhat keisarit. Etualalla oleva Muura on kuin vanhanajan ratsastaja, joka suuntaa tuima ilme kasvoilla kohti uusia tantereita ja mantereita.

Tähän loppuun Elma-mummo tahtoo tervehtiä teitä rakkaat lukijat. Elma-mummo on siis Murin alter ego. Ja voi kuulkaa me koimme pienoisen järkytyksen, kun siinä nykynuorison tykkäämässä BB:ssä ne kaksi pojankoltiaista, Niko ja Aleks, esittivät Alma- ja Elma-mummoa. Kauhiata tuollainen kun Elma-mummon rooli noin vaan rötöstetään nuorison käyttöön. Kyllä tuo meidän Elma on se ainua oikia Elema!

T. Muura & Maura

Noniin tutot, nyt hunnit väärentävät henkilöllisyyden!

Oomma mietiskelleet ihmisten monimuotoisuutta ja muotoja. No vitsi vain, ei me oikeasti mitään olla mietiskelty. Ei nyt oikein saada idean poikasta kiinni, se perkule on niin vilkas liikkeissään. Viime hippamissa me puhuttiin syvällisiä saunan lauteella. Se sauna oli kyllä ihan kylmänä, mutta onneksi meidän puheet oli sitäkin kuumempia. Tulimme siihen lopputulokseen, että muurahaisilla on hyvä elämä, jota meidän tavallisten pulliaisten on syytä kadehtia. Ne on ahkeria algerialaisia. Ja vaikka ne on niin työaddikteja, niin kyllä nekin varmaan välillä saa holy kuningasideoita. Uskomme, että joku anarkistinen muurahainen on joskus sanonut kamulleen, että "Mieti ku mää en veiskään tätä havunneulasta pesälle?", ja sitten se karvainen kamu on ollut silleen "Joo hyvä idea, YOLO!"

Anarkistinen veljeys on ollut aina meidän mieleemme. Mitähän se on se anarkistinen veljeys? Se on näitä ihmiselämän vaikeita kysymyksiä. Ihmisyydestä sen sijaan tiedämme hitusen. Tai no totta puhuen emme tiedä siitäkään hölkäsen pölähdystä. Kukaan ei oikeasti tiedä ihmisyydestä, eikä mistään muustakaan. Immeinen tietää vain sen, ettei tiedä mitään.

Tulevaisuus on myös aika kinkkinen tilanne. Tulimme juuri pohtineeksi, että huominenkin on tulevaisuutta. Mistäs sitä tietää hyökkäävätkö hunnit huomenna? Sehän siinä juuri onkin, että kun ei tiedä. Ja mistä edes voimme tietää, onko hunneja olemassa? Mitä jos he ovatkin väärentäneet henkilöllisyytensä, ja huiputtaneet meitä hyväuskoisia hölmöjä? Entä mitä jos me olemmekin hunneja? Sitä te ette puolestanne voi tietää.

Tämän kaiken ylitsevuotavan syvällisyyden vastapainoksi vähän kevyempiin tunnelmiin. Huomenna Muura ja Maura aikovat pitää Muuran uuden kodin tuparit. Muri ei valitettavasti pääse karkeloihin, sillä hän viettää tämän viikonlopun kotikonnuillaan. Ehkä saatte kuulla tuntemuksia sieltä sitten seuraavan postauksen merkeissä.

T. Muri, Muura & Maura

Noniin tutot, nyt asutaan kynnyksellä!

Yksi immeinen kommenttilootassa toivoi, että esiteltäisiin itsejämme, joten täältä tulloo! Postinkitaukoa on tässä vähän pidellyt, koska Muura on muuttanut ja muitakin kiireenpoikasia on ollut vitsi vitsi laiskuus se vain on ollut. Mutta olemme täällä aina sillon kun nokka näkkyy ja vaikka ei näkyiskään!

Meitä on siis kolme tuttoa kirjoittamassa tätä plokia. Meidän yhteisnimitys on viisikon kolmikko. Viisikkoon kuuluu meidän lisäksemme kaksi immeistä: Mimmi ja Terri. Heistä ei ole mihinkään. Välillä on. Meidän eli viisikon kolmikkolaisten nimet ovat Muri, Muura ja Maura.

Otoksen nimi on Kinkkinen tilanne. Mielestämme erittäin taiteellinen. Ja valkomekkoinen Muura ei toki seiso jakkaralla tai mitään...

Muri eli rouva Mursberg on hassunhauska olento, joka tykkää tähtitortusta ja kapriksesta. Muri on tunnettu myös hulluna kynsilakkamuorina. Murista ei täällä plokin puolella paljoa kuveja vilahtele, sillä hän ei ole vilauttelijatyyppiä. Eli kuvissa esiintyy pääasiassa Muura ja Maura

Muura on karhufoobikko, tai no oikeastaan otsojen ylin ystävä. Se on omien sanojensa mukaan "vähän semmonen immeinen". Muura joutuu usein myös kinkkisiin tilanteisiin.

Maura on semmoinen unissaan seikkailija. Jos nukkuu Mauran kanssa, niin siitä saa aina viihdettä kerrakseen. Maura on myös söpö eläin, joka huutaa aina pimeydestä, että "KOALA", joka kuulostaa kylläkin, että "KUOLAA".

Mimmi on aivan helevatanmoinen drama queen. Eihän se muuten olisi niin ihmeellistä, mutta kun Mimmi on (parrakas) poika/mies... Ja nyt teillä varmaan nousee kulmakarvat otsaan asti tuon Mimmi-nimen vuoksi. Kyseinen nimi juontaa juurensa siitä, kun hän aina kiireessä tiputtaa laukkunsa keskelle tietä. Tämä kaikki kuulostaa varmaan tosi hämmentävältä, mutta hämmentävää se onkin.

Terri on nokkavin koko viisikosta. Se ryökäle myös tuppaa aina handlaamaan kaiken, joka aiheuttaa meissä pientä kateuspeikkoa. Mimmin tavoin myös Terri on kovan luokan drama queen, ja pojankoltiainen hänkin.

Koko viisikosta yhteisesti vielä sen verran, että me arvostetaan pimeyttä. Kuka muka valitsee valon, kun voi valita pimeyden? Me ollaan muutenkin vähän oudonpuoleisia immeisiä, sitä ollaan saatu kuulla suusta jos toisestakin. Me kyllä ajateltiin tehdä tästä postauksesta asiallinen, mutta eihän siitä nyt oikein mithän tullut. Sen verran voidaan kuitenkin vilauttaa tiedonjyvästä, että viisikon kolmikosta kaikki on 18-vuotiaita naisia tuttoja ja asustetaan kynnyksellä.

Ystävämme Paco ja Pete taivaalla. Kai sen jo noiden katseesta huomaa, että niillä on jonkinmoista vispilänkauppaa.

Meidän elämämme on kuin amerikkalaisesta elokuvasta, siitä ei käy kiistäminen. Sanotaan nyt näin, että me ei olla ihan tavallisia tallaajia, oli se sitten hyvä tai huono asia. Me ei kuitenkaan olla mitään wnb hipstereitäkään. Ihan oma lajimme ollaan ja ylpeitä siitä.

Me arvostetaan teitä lukijoita ihan kyllikisti. Se ei vieläkään mahdu pieniin pääkoppeihimme, että teitä on jo yli sata. Me tanssittiin onnen tanssia jo silloin, kun lukijoita oli 3 kappaletta. Kiitos ihanille, jotka olette kelkassa, ja tere tulemasta myös uusille lukijoille!

T. Muri, Muura & Maura

Noniin tutot, nyt bisnekset pöllähtää!

Nonni! Nyt on semmonen meininki, että oksat poies. Meidän bisnekset pöllähtää muiden tietoon kuin kylän posti luukusta ikään. Esimerkiksi viime tammikuussa kun perustimme tämän blogin, niin olimme varmoja, että ei meidän tutut varmasti saa tietää tästä. Voi kuinka väärässä sitä voikaan immeinen olla. Tämä blogihan levisi kaiken kansan tietoon ja me oltiin vähän pöllämyystyneitä. Vieläkin on tosin mysteeri, että mistä se leviäminen sai alkunsa. Mutta ei me tietenkään valiteta, kunhan vaan ihmetellään, että mitäs kyllikkiä.

Tuo blogijuttu ei todellakaan ole ainoa asia, joka on levinnyt kulovalkean tavoin. "Mää oon kuullu semmosta huhua, että..."-lause on tullut meille tässä vuoden sisällä erittäin tutuksi. Monet asiat, mitä me ei olla edes kerrottu kenellekään, ovatkin yhtäkkiä tosi randomien immeisten tiedossa. Se on aika helekutin kriippaavaa. Meillä alkaa oikeasti olla jo semmonen tuntuma takaraivossa, että meillä on jonkin sortin stalkkereita. Kaiken tämän jälkeen me ei oltaisi yhtään yllättyneitä, vaikka itse Tarja Halonen tulisi kertomaan kuulleensa huhua, että meillä on varakömmänässä ahman kielileikettä.

Kaikille niille tiedoksi, jotka ovat kuulleet meistä ihan viimeaikoina huhuja: Me ei olla täydellisiä. Ei aina voi kulkea järki edellä. Joskus sitä vaan menee vaiston varassa. Ja kyllähän siinä joskus käy niin, että se vaisto heittää päin methää, ja se on sitten menoa. Tekevälle sattuu, ja tekemättömät puolestaan syö jätskii ja valittaa tylsyyttä. Kyllä me kaikesta huolimatta valitaan se, että tehdään asioita, vaikkakin joskus me vain nolataan itsemme tosi pahasti. On kai sitä maailmassa pahempiakin asioita kuin huono omatunto ja häpeä. Oletteko maistaneet esimerkiksi rössypottua? Jos olette, niin voitte varmasti allekirjoittaa tämän väitteen.

Immeiset on sellaisia, että heti tuomitaan vain yhden jutun perusteella, vaikka ei olisi mitään taustatietoa, että miksi asia on miten on tai miten se loppujen lopuksi edes on. Ihmiset on todella tuomitsevaa sorttia, ja sen voi todellakin yleistää. Kaikki ei vaan ole niin mustavalkoista, paitsi black&white -bileissä.

Osa lukijoista varmaan muistaa, kun me huhtikuussa kirjoitettiin aikovamme maistaa jumalten juomaa, ja kertoa sitten rehellisesti, että oliko hauskaa. No olihan se, ei siitä käy kiistäminen. Sitä rohkeuden ja vapauden tunnetta ei voi selittää ihmiselle, joka ei ole koskaan juonut. Nyt me itsekin tajutaan se. Mutta meillä on kyllä todellakin paremmat jutut selvinpäin. Hirpakassa me kuulostetaan ihan Samppa Linnalta ja julistetaan kuinka hyviä tyyppejä kaikki on, vaikkeivat välttämättä olisikaan.

Pssst tutot, ettei kellekkään jäisi mitään mietteitä hampaankoloon, niin tiedoksi, että nämä rAkkarikuvat on otettu puhtaasti taiteen nimissä. Ei siis kuulu päivittäisiin rutiineihimme tuo tuollainen kylpyammekapinointi.

T. Muura & Maura

Noniin tutot, nyt on skädää silmässä!

Me olemme parina viime viikkona päässeet tutustumaan 18-vuotiaiden immeisten ihmeelliseen elämään. Kaksi viikkoa sitten suuntasimme nokkamme kohti pimeyden klubia, jota myös yökerhoksi kutsutaan. Siellä me danssattiin kengänpohjat puhki kuin kylän latotansseissa ikään.

Viikko sitten palasimme apajille, mutta eihän se oven suussa möllöttänyt kalju ahma meitä laskenut sisään. Sillä oli varmaan joku skädä silmässä, kun ei uskonut passikuviemme olevan meidän. Se oli aika kinkkinen tilanne. Kyllä me sitten hetken aikaa oltiin kuin ketulla silmään pistettyjä, mutta me ei luonnollisestikaan jääty nuolemaan näppejämme. Saatiin holy kuningasidea mennä päivystämään sinne yökerhon ulkopuolelle portsarin iloksi.

Tällaisen hienostoenglantilaisen näköisinä meidät voi bongata yöelämästä.

Siellä tuli kumajattua yhdestätoista neljään, ja oli muuten rattoisaa. Täräytettiin kännykästä soimaan kaikenmoisia sävelmiä, ja portsari kaverineen katsoi meitä ja nauroi.

Tehtiin yön aikana pienimuotoista gallupia siitä, minkä ikäisiltä me ohikulkijoiden mielestä näytetään. Siinä ne aikansa silmäili meitä, ja yleisin vastaus taisi olla 15-16v. Siis todellakin ymmärretään...

Tässä hintelä ihminen.

Immeisiä tuli sankoin joukoin puhumaan meille, oltiin aika otettuja. Mieleen jäi erityisesti Iiläiset cowboy-ihmiset. Yksi heistä analysoi meitä oikein olan takaa, ja meni kyllä niin nappiin että auta armias. Aina kun se alkoi analysoimaan luonteitamme, niin se ensin tuijasi meitä oikein syvälle silmiin ja sitten kertoi viiltävän analyysinsä. Ja sitten kysyi kylmän rauhallisesti "Oonko pahasti väärässä?" Ikhään ei ollut muuten väärässä... Vähemmästäkin alkaisi creepata. Ne oli muutenkin aika sekalaista seurakuntaa: Yhdellä niistä oli cowboy-hattu päässä, yksi oli se analyytikko, yksi oli vaan Late ja se yksi pojankoltiainen oli muuten vaan ihan kujalla.

T. Muura & Maura