Nyt on aika avautua asiasta, joka on varjostanut pikkuelämäämme paljon vuosien saatossa. Nimittäin pelkuruus. Ei pysytä edes laskuissa mukana, että kuinka monesta tapahtumasta me ollaan jääty pois vain sen takia. Tai että kuinka paljon me ollaan muutenkin jätetty tekemättä asioita, joita me oltaisi kovasti haluttu mutta lopulta aina päädyttiin elämään niin, ettei herätetä mitään huomioita tai kulmakarvakatseita. Koulussa me oltiin ihan nobodyjä ja kaikki varmasti luuli, että me ei tehdä vapaa-ajalla mitään muuta kuin vaan käydään kyllikin nimipäiväkesteillä ja Korpikosken kotieläinmuseossa. Mutta kyllä me jo tuolloin silti yritettiin. Me aina muka päätettiin että "Nyt ei oikeesti olla pelkureita!" ja aiottiin muka tehdä jotakin repäisevää mutta nokilleenhan se aina meni. Ja jälkeenpäin aina päiviteltiin, että miten me voidaan olla näin noloja. Esimerkiksi uuden harrastuksen aloittaminen ei olisi tullut kuuloonkaan. Ei me oltaisi uskallettu astella sisään sinne ja kohdata kaikkien arvostelevat katseet. Tai no me oltaisi ainakin
luultu, että ne katsovat arvostelevasti.
Viimekesänä puhuttiin aika ahkerasti yhden italiaanon kanssa. Me aina avauduttiin sille meidän ongelmista ja se koitti aina keksiä ratkaisuja. Puhuttiin sille myös tästä pelkuruudesta. Se sanoi, että jos aina pysytte sellaisina, niin teidän koko elämä menee pilalle. Me ei ihan uskottu sitä ja ragetettiin sille vaan kapinallisina vastaan. Italiaano myös toisti kokoajan sitä, että "Älkää välittäkö siitä mitä muut ajattelevat". Tuo lause on ajanut meidät aina raivon partaalle. Ei kai kukaan voi tosissaan luulla, että se olisi noin helppoa? Olihan se tietenkin herttaista, että hän yritti tosissaan auttaa meitä mutta jos se olisi noin yksinkertaista, niin eihän tässä maailmassa olisi yhtään pelkuria.
Italiaano myös sanoi, että eihän teillä ole mitään syytä olla pelkureita. Ei me itsekään tarkalleen tiedetä, että miksi me ollaan pelkureita. Me ollaan aina isommissa porukoissa oltu ne hiljaiset ahmat, paitsi kaveriporukka on tietenkin eri asia. Eihän hiljaisuus tai rauhallisuus sinänsä ole mitään negatiivisia asioita mutta sitten kun se menee siihen, että ei voi itse enää kontrolloida sitä, niin sitten ollaan jo ongelman äärellä.
Uunna vuonna pelkuruus teki u-käännöksen ja lähti kohti parempia apajia. Olimme viisikon kanssa pihalla. Kirjoitettiin lumella talojen seiniin joitakin lauseita. Yhdelle seinälle kirjoitettiin "HATERS GONNA HATE". Siinä kirjoitellessa joku meistä vaan yhtäkkiä valaistui ja sanoi että "Pitäiskö tehä blogi?". Sitten meidän katseet kohtasi ja ajateltiin että sehän olisi suorastaan holy kuningasidea. Meistä kaikista se oli tosi huippu idea, että alotettaisi se heti tammikuun ensimmäisenä päivänä. Alettiin heti myös miettimään blogille nimeä, ja ei siinä ehtinyt mennä kuin enintään puoli minuuttia, kun Muri sanoi "Noniin tutot". Tuo lause on ollut jo kauan meidän insidejuttumme, joten ajateltiin heti, että sehän passaa, kun se on yhtä täydellinen kuin mekin! Kaiken lisäksi meistä on kiva, kun se on suomeksi ja erottuu edukseen joukosta.
Blogin aloittaminen oli rehellisesti sanottuna ensimmäinen asia, jossa onnistuttiin elämään pelkuruuden yläpuolella, kerrankin niin kuin itse halutaan. Kuten ensimmäisessä postauksessa kerrottiinkin, niin me tehtiin uunna vuonna kolme lupausta: Ei feilata niin pahasti, tullaan arvostetuiksi ja ei olla enää pelkureita. Ollaan itsekin aika yllättyneitä siitä, että ollaan onnistuttu pitämään lupauksemme näin hyvin.
Me tiedettiin heti blogin aloittamisesta asti, että ei tahdota siitä sellaista "ostokseni-asuni-banaanini"-blogia. Meillä ei ole mitään sellaisia blogeja vastaan, sellaisia on kyllä kiva lukea mutta se ei olisi yhtään meidän juttu. Me tykätään puhua keskenään kaikkea syvällistä: ahmoista maailman syntyyn. Niinpä meistä kivaa päästä kirjoittelemaan niistä asioista myös julkisesti ja huomata, että niitä jopa arvostetaan. Tammikuussa me oltiin toisillemme silleen, että "Miettikää jos me saatais viis lukijaa!". Me pidettiin sitä ihan höpönä ajatuksena ja ajateltiin, että sen saavuttamiseen menisi varmasti melko kauan. Nyt meillä on jo 15 virallista lukijaa ja se tuntuu epätodelliselta. Me ei uskallettu edes uneksia siitä, että tällaisella blogilla olisi mitään mahdollisuuksia täydellisten tuttojen kirjoittamien lifestyle-blogien rinnalla. Meidän blogimme on alkanut leviämään jo tuttujemmekin tietoisuuteen. Ei oltu yhtään osattu odottaa, että niin kävisi näin äkkiä. Aluksi ajatus siitä tuntui aika pelottavalta mutta eiköhän siihen totu. Me ei aiota muuttaa sen takia muuttaa mitään, se on varmaa. Välillä kirjoitellaan syvällisiä ja välillä heilutetaan pyllyä draaman tahdissa.
Vasta uunna vuonna me tajuttiin, että italiaanon sanat olivat täyttä totta. Jos me ei oltaisi rohkaistuttu, niin ei elämästä olisi tullut paljon mitään. Eikä me nyt kirjotettaisi tätä blogia. Nyt me vihdoinkin tiedetään, että meistä on johonkin ja että me ei saada välittää sellaisten ihmisten mielipiteistä, jotka ei kuulu meidän elämäämme. Ei me tietenkään kokonaan pelkuruudestamme olla päästy eroon mutta suunta on ainakin oikea ja tätä matkaa me ei lopeteta ennen kuin ollaan perillä.
T. Muri, Muura & Maura
.JPG)
