Noniin tutot, nyt korjataan vääryys!

Nyt on kyllä päässyt vierähtämään tovin verran viime postingista. Syyt ovat ennennäkemättömät. Muura ja Maura eivät nähneet toisiaan kahdeksaan päivään, siis voitteko kuvitella... Se on pisin tapaamisväli miesmuistiin! Muriakaan ei ole pahemmin näkynyt näillä pitäjillä. Liekkö se vain mutustanut riisikakkuja omassa kömmänässään ja liidellyt yössä sohvankaiteelta toiselle. Hän on myös kuulemma löytänyt uuden harrastuksen: pyykkipoikien keräily. Muri on aina täynnä yllätyksiä, ei voi koskaan tietää mitä se seuraavaksi keksii. Katsotaanpa vain, niin joku päivä se kiikuttaa päämajalle kokonaisen ahmapesueen. Kokonaisesta puheen ollen, Muri onkin kohta kokonainen, sillä hänen syntymäpäivänsä kolkuttelee jo pirtin ovella.

Katsokaa nyt kuinka viattomilta me näytetään tuossa kuvassa. Ja niinhän me ollaankin, ei kai sitä kukaan voi kiistää.

Eilen oli melekonen hellepäivä. Niinpä me kaapattiin vauhtihirmut kainaloon ja hurautettiin Muuran kotoisalle mökille maaseudun rauhaan. Meillä oli suuret suunnitelmat tehdä koko päivä cooleja temppuja trampoliinilla. Pari volttia me ehdittiin nakata, kunnes alkoi vähän ramasta, joten suunnattiin sitten nokkamme kohti pirtin yläpuolella olevaa parvea. Siellä oli rattoisa tunnelma. Maattiin vain lattialla ja arvosteltiin toistemme alleja. Nahka vaan höläjäsi, siinä oli sitä jotain.

Alunperin meillä oli tarkoituksena vain käydä kääntymässä siellä sisällä mutta ei me loppujen lopuksi sinne trampoliinille enää allien tutkailultamme ehdittykään. Tää on niin perus me, suuret on suunnitelmat mutta toteutus jää aina vähän puolitiehen.

Huomenna me mennään taas sinne mökille ja silloin me oikeasti ollaan siellä trampoliinilla kuin bullet karkkikulhon äärellä. Ja sitten vähän myöhemmin tehdään semmoinen temppuilupostinki, missä saatte nähdä meidän maagiset taitomme.

Tässä pieni videonpoikanen Nikon inspiroimana. Kuten olette ehkä huomanneet, niin meillä on ollut pientä teknistä ongelmaa näiden videoiden kanssa. Kaikki meidän vanhat videot täällä blogissa on ns. kadonneet, eli niitä ei voi enää katsoa. Me kyllä aiotaan korjata tämä vääryys pikimmiten. Ladataan niitä videoita youtubeen, niin ehkä sieltä aukeaa tie Las Vegasiin.

T. Muura & Maura

Noniin tutot, nyt muurahaiskarhu yllättää!

Päivä on kääntynyt iltaa kohti ja olemme kokoontuneet valon äärelle muistelemaan näitä hippamia, joiden loppu jo häämöttää. Paikalla on Muri, Muura & Maura. Mimmi juuri lähti polkemaan kotia kohti kera cowboy-hatun ja hyvisilmeen. Tämä kesäinen ilta oli mukava ja sen kruunaa tämä postinki.

Kuten viime hippamien lopussa lupasimme itsellemme, niin näistä hippamista ei tullut yhtään nobodyt. Se viimekertainen draama oli ihan tarpeeksi. Tämä viikonloppu oli oikein antoisa. Perjantaiyönä lähdimme yöllä puistoon seikkailemaan ja harjoittamaan näyttelijäntaitojamme. Improvisoinnista tuli toinen nimemme ja muutenkin olimme uskottavia. Tässä alla pieni maistiainen, joka on luonnollisesti hollywood-tasoa. Las Vegas ja notkuvat buffetpöydät elokuvaensi-illoissa kutsuvat. Me olemme valmiita, kuuleeko Amerikka?

Juuri kun olimme palaamassa kotikonnuille, niin kulkiessamme yhden talon ohi säikähdimme helvetisti kun kuulimme vessanpöntön äänen kunnes havahduimme kylmään totuuteen, että se olikin karhu ellei jopa muurahaiskarhu. Muri pysyi kylmän rauhallisena mutta Muura ja Maura menivät hiukkasen paniikkiin ja syystä. Villipeto keskellä kaupunkia, siinä olisi sitä jotakin. Onneksi Muri sattui kuvaamaan juuri sopivasti videolle Muuran aidon reaktion.

Tässä vain jonnea.

T. Muri, Muura & Maura

Noniin tutot, nyt yhteys!

Siitä asti kun viisikon kolmikko lyöttäytyi yhteen, niin meillä, Muuralla ja Mauralla, on ollut tajuton connection. Historian ensimmäisissä hippamissa me sanottiin ainakin yli 15 juttua yhtä aikaa, ja kaiken kruunasi se, kun aamulla herätessään me aloitettiin päivä sanomalla ainakin yli viisisanainen lause kuin yhdestä suusta - se oli taianomaista. Ne lauseet, mitä me sanomme yhteen ääneen ovat monesti tosi outoja eikä todellakaan sellaisia, mitä on ihan yleistä sanoa vahingossa yhtäaikaa.

Se on myös tosi hubaa, kun toinen aloittaa lauseen tyyliin "Muistakko..." ja sitten toinen automaattisesti tietää mistä aiheesta on kyse. Se on oikeasti ihan jokapäiväistä. Yleensä nuo tuollaiset sattumat eivät liity edes millään tavalla sen hetkiseen puheenaiheeseen. Ja kaikista höpöintä siinä on se, että silloin tulee sellainen tuntuma, että on varma toisen ajatuksista.

Joskus kun me halutaan puhua kahdestaan jostakin top secret-aiheesta mutta muita on kuitenkin myös paikalla, niin me keksitään peitesanoja sitä mukaan kun me puhumme. Eli tyyliin jos toinen meistä haluaa tietää vaikka että onko Sallalla poikaystävä, niin hän kysyy ovelasti esimerkiksi että "Onko ahmalla ruohonleikkaaja?", ja sitten toinen vastaa esim. "Ei ole mutta ankeriaalla on pylly!" (Sillä ei muuten ole...). Me puhutaan monesti läpällä viisikon läsnäollessa noin ja kaikki on ihan ihmeissään, että miten ihmeessä me voidaan tajuta toisiamme noin puhuessa. Ja siis jos ei tullut vielä selväksi, niin me keksitään niitä peitesanoja sitä mukaan kun keskustelu etenee, eli meillä ei ole mitään tiettyjä sanoja eri asioita varten. Juuri se tekee siitä ahmanomaista.

"Se on se yhteys!" on meidän rakas lauseemme. Kerran kun kävi niin, että toinen sanoi vasta "Muistakko kun..." niin toinen meistä mylvähti että "Joo, se oli sairasta!", niin Mimmi oli kuin pölkyllä päähän pätkästy ja kysyi charmaavat kulmakarvat kurtussa että "Miten te aina voitte tietää tolleen!?", niin me sanottiin yhteen ääneen tasan tarkkaan samanlaisella matalalla pervolla äänellä että "Se on se yhteys...". Siinä oli sitä jotain.

Arvostakaa pliis noita ekaa ja vikaa kuvaa, koska niitä oli ihan kyllikin vaikiata ottaa. Me otettiin ne itselaukaisimella ja me ei luonnollisestikaan nähty toisiamme, kun välissä oli tuo ahman raapimisseinä.

T. Muura & Maura

Noniin tutot, nyt on viisasta olla tyhmä!

Me törmäämme usein siihen, että muut ihmiset pitävät ihan eri asioita viisaina kuin me. Heti pidetään jotakin ihmistä ihan läpeensä tyhmänä, jos hän ei vaikka osaa luetella kaikkia Suomen presidenttejä tai ei tiedä minkä värinen hammasharja USA:n presidentillä on. Me olemme aina olleet sitä mieltä, että ns. kirjaviisaus ei määritä sitä, kuinka viisas ihminen oikeasti on. Tottakai on kiva, että ihmiset tykkäävät kerätä tietoa eri asioista ja jakaa sitä muillekin, mutta tieto on ihan eri asia kuin viisaus.

Meidän viisauttamme on aliarvioitu kautta aikain. Hyvänä esimerkkinä ovat meidän tempauksemme. Jotkut ihmiset tuntuvat ajattelevan, että niiden tekeminen on tosi tyhmää ja lapsellista. Sanovat, että eiköhän olisi jo aika kasvaa yli sellaisesta tyhjänpäiväisestä pelleilystä. Ja toinen esimerkki tulikin sopivasti nyt tässä kirjoittaessa tätä postausta. Mimmi ja Terri tulivat utelemaan, että mistä aiheesta teemme postausta. Sanoimme, että viisaudesta. He repesivät nauruun ja sanoivat, että "Väärät ihmiset tekemässä sitä." Aina tuollaisissa tilanteissa, kun meitä aliarvioidaan, niin me mielessämme hymyilemme ketunomaisesti ja ajattelemme että "Voi lapsi kun tietäisitkin."

Mitä iloa elämässä on, jos se kulkee samaa kaavaa joka kyllikin päivä? Herää, menee opiskelemaan/töihin, tulee kotiin, tekee tehtäviä, syö ja sitten nukkumaan. Siis ei siinä tietenkään mitään, jos joku oikeasti on onnellinen eläessään tuolla tavalla, mutta meitä sellainen ahdistaisi. Me tehdään tempauksia sen takia, että me pysyttäisi järjissämme täällä maailmassa. Me ei ikinä tulla tajuamaan ihmisiä, jotka valittavat ties mistä pikkuasioista, joiden ei oikeasti pitäisi väräyttää ahman pyllynkarvaakaan. Esimerkkejä meille löytyisi vaikka muille jakaa mutta sanotaanpa nyt pari. Vaelluksella me ei oikein hallittu teltan pystytystä, ja sen huomasi seuraavana aamuna. Yöllä oli satanut paljon, ja teltta oli oikeasti täynnä vettä ja kaikki meidän muonat ja irtonaiset vaatteet kelluivat siinä mutavedessä. Ja se vesi siis tosiaan oli ihan täynnä havunneulasia ja kaiken maailman roskaa. Nähdessämme tuon kaiken me vain revettiin ihan helvetisti ja otettiin turistikuvia. Surtiin vähän aikaa uponnutta suklaalevyä mutta sitten äkkiä tajuttiinkin, että kuivatuksen jälkeenhän se on varmasti oikein kelepua. Me pistettiin se oksalle killumaan ja saatiin siitä sitten oikein makoisat suupalat illan ratoksi. Siellä kävi myös niin, että Muura tiputti epähuomiossa nuudelit pitkin hiekkaista maata. Tuostakin tapahtumasta me selvittiin ihan vaan sillä, että naurettiin perseemme irti ja pistelimme hiekkanuudelit poskeemme oikein tarmokkaasti. Mukavastihan ne hiekanjyväset hampaissa narskui.

Meidän mielestämme on viisasta tehdä kaikkea tyhmää ja päätöntä, kunhan se ei tietenkään satuta tai vahingoita ketään ulkopuolisia. Kaikki mikä saa meidät nauramaan on meidän mielestämme ihan helvetin viisasta. Jos joku ah niin yliarvostettu yliopiston professori sanoo toisin, niin ihan sama. Professoreja ja tutkimuksia tulee ja menee, ei niiden mielipiteitä kannata kuunella käsi sydämellä ainoana totuutena. Meillä on omatkin aivot suattana. Jos me mentäisi hienostoluennolle julistamaan, että on viisasta olla tyhmä, niin hienosto-opiskelijat vaan naureskelisivat partaansa. Mutta arvatkaapa miten kävisi, jos se palvottu professori menisi sanomaan saman asian? Ihmiset menisivät ihan sekaisin ja olisivat ihan että "Niinpä, sitä mekin ollaan mietitty!"

Me puhutaan monesti hippamissa yön pimeinä tunteina syvällisiä. Meillä ei ikinä tunnu loppuvan aiheet tai sitten me vaan jauhetaan aina samoja asioita. Tosi harva ihminen osaisi varmaan arvata, että meistä on kivaa ajatella kaikenlaista, ja vieläpä ihan omilla aivoilla.

Yksi asia mitä tosi monien ihmisten on näköjään vaikeaa käsittää on se, että elämää ei kannata ottaa niin tosissaan. Elämä on oikeasti liian naurettavaa otettavaksi vakavasti. Elämä nauraa meille kaikille kokoajan, miksei mekin siis voitaisi tehdä samoin sille ja pistää ihan ranttaliksi? Yleensä ihmiset ajattelevat elämästä tosi mustavalkoisesti. Kuvittelevat tietävänsä kaikesta kaiken, ja heti jos on ylempi koulutus, niin heitä pitäisi katsoa ylöspäin. Pelkkä koulutus ei tee kenestäkään parempaa ihmistä.

Me ei ymmäretä sellaisia tuttoja, jotka ajattelevat olevansa viehättäviä esittäessään tyhmää. Me ei ikinä tahdottaisi olla sellaisia. Jos me kolme tehdään jotakin siistiä ja tiedetään, että siinä on riski, että siinä voi käydä joku vahinko, ja sitten jos niin lopulta myös tapahtuu, niin silloin mikään ei ole ärsyttävämpää kuin kommentti, että "Määhän sanoin että te feilaatte, ei kannata tehdä tuollaisia juttuja. Mitä tästä opimmekaan?" Ai että mitä opimme? No emme mitään. Tai no enintään sen, että tuota pitää yrittää uudestaan mahdollisimman pian, paremmalla menestyksellä. Meidän parin kaverin mielestä se on söpöä, kun me heidän mielestään feilaamme. Voitteko kuvitella, söpöä? Meistä siinä ei ole mitään söpöä, jopa mummojen liikavarpaat ovat söpömpiä.

Me haluamme korostaa sitä, että tieto ei ole viisautta. Se ei tee ihmisestä viisasta, että hän on lukenut netistä artikkelin jostakin aiheesta, jolla hän sitten pätee muille käyttäen viisaalta kuulostavaa termistöä, josta hän ei oikeasti tajua mitään. Ja meille ei kannata alkaa suoltamaan mitään tutkimusten tuloksia. Ne muuttuu sitä mukaan, kun uusia tutkimuksia tehdään. Se on myös ärsyttävää, jos pitää kokoajan yrittää servata sellaisen tiedon pohjalta, minkä on lukenut jostakin ihqusta wikipediasta. Voitte kaikki olla varmoja, että me ei tunneta itseämme mitenkään tyhmiksi, jos meidän vastauksemme johonkin kysymykseen ei ole kuin suoraan kopioitu wikipediasta. Me ajattelemme, ja suosittelemme sitä lämpimästi kaikille ahmoille ja ahmanmielisille.

On viisasta hyppiä lätäkössä ilman kenkiä, kiivetä puuhun saaden pihkatahrat vaatteisiin, seistä päällään katolla, hypätä benjihyppy puumajasta, pudotella aforismeja ihmisten postilaatikkoihin ja juosta korttelin ympäri ilman housuja. Me ollaan tehty kaikkia noita, ja ei ole tyhmä olo. Päinvastoin, tunnemme itsemme viisaammiksi kuin koskaan.

T. Muri, Muura & Maura

Noniin tutot, nyt kostetaan elämälle!

Me odotimme vappua kuin kuuta nousevaa. Suunnittelimme jo pitkälti etukäteen, että vappuna pidämme täydellisen loistokkaat hippamat. Muri saapui kaupunkiin viime perjantaina. Perjantain hippamat olivat ihan keleput, samoin lauantaina. Mutta sen jälkeen se alamäki sitten alkoi. Sunnuntaihin ei mahtunut mitään muuta kuin draamaa ja maanantaikin oli tosi ahdistava hippamien kannalta.

Tiistaina eli vappuaattona heräsimme aikaisin aamulla. Heti kun saimme silmämme auki, näimme ulkona sateen ropisevan raivokkaasti. Maura lähti kouluun ja Muura ja Muri lagittivat menemään. Puolen päivän aikaan lähdimme yhdessä kauppaan ja ostamaan pizzaa ja rullakebabaa. Muonien valmistusta odotellessamme Muuraa alkoi pyörryttää ja hänen oli pakko lahnata ravintolan tuoleilla. Ehdimme jo hieman lietsoa paniikkia siitä mutta onneksi saimme laahustettua matalaan majaamme. Muuran olo meni taas huonommaksi ja hän meni lahnaamaan sängylle useaksi tunniksi. Sillä aikaa Muri ja Maura kumajasivat päämajalla. He kuuntelivat YleX:ää ja päivittelivät kurjaa elämää. He olivat oikeita mökkihöperöitä. Juuri kun heidän vitutuksensa oli huipussaan, niin radiosta alkoi raikata biisi "Party hard", kiitos vaan suorasta vittuilusta.

Mimmi oli ilmoittanut tulevansa päämajalle mutta hän oli taas helvetin hidas, luonnollisesti. Yhtäkkiä Muura raahusti päämajalle ja hänellä oli ajantaju päin ahmoja. Lopulta Mimmi saapui paikalle ja menimme kaikki yhdessä vaeltelemaan pitkin Mauran taloa. Ei tehnyt edes mieli olla turisti, se kertoo jo jotain mielialastamme. Lopulta Terrikin astui kuvioihin. Leikimme pienellä taaperoiden kumisella Aku Ankka-pallolla, how cool is that?

Me olemme huomanneet, että elämällä on viimeaikoina ollut joku tosi paha ongelma meitä ja hippamia kohtaan. Elämä on tosi nolife, se on tullut huomattua. Se vittuilee minkä kerkeää, ilman mitään syytä. Aina kun meillä on hippamissa hyvä tunnelma, niin elämän naama muuttuu trollfaceksi ja hän tekee jotain mikä pilaa tunnelman ihan kokonaan. Elämä voisi hankkia elämän, ihan tosi. Eikö se tajua, että vappuna kuuluisi pitää hauskaa? Jos sillä itsellä ei ole kavereita, niin ei tarvi sitä raivoa silti meihin viattomiin purkaa.

Elämästä on tullut viimeaikoina tosi koppava. Ennen hän oli meidän kanssamme hyvää pataa ja teki ihania tekoja meidän hyväksemme. Mutta miten onkaan asian laita nyt? Joku uhmaikä sillä on päällä, tai sitten se on vaan yksinkertaisesti katkera siitä, että kuolema aina lopulta voittaa sen. Elämä ei ole voittanut sitä kertaakaan ikinä. Kyllä me ymmärrämme, että se on katkeroitunut siitä tosi pahasti, kai sitä vähemmästäkin katkeroituisi. Mutta ei sitä muille saa kostaa, että itse feilaa kokoajan.

Ylläolevan kirjeen kirjoitimme syksyllä elämälle. Sillä oli silloinkin joku kriisi, jonka se sitten purki meihin, viattomiin bulleihin.

Nämä hippamat ovat olleet järkyttävät, siis ihan järkyttävät. Meillä oli kaikki ainekset loistokkaiden hippamien saavuttamiseen: talo ihan kokonaan meidän käytössämme (ei vanhempia kotona), aikaa oli 6 päivää mikä on paljon pidempi aika kuin hippamissa normaalisti ja vielä vappu kaupan päälle. Tällaisen mahdollisuuden saa todella harvoin, ja elämän piti sitten ihan tahallaan pilata se kokonaan. Elämä on suoraan sanottuna itsekäs, katkera ja nolo kusipää.

Tänään me emme ole saaneet aikaiseksi yhtään mitään. Olemme koko päivän lahnanneet päämajalla. Muura nukahti sinne yli tunniksi, se varmaan kertoo jotakin tämän päivän tasosta. Ainoa asia mitä teimme, oli se, että joimme hienostuneesti lasten shampanjaa. Se oli sivistyneen makuista ja poreili kuninkaallisesti. Yritimme ottaa kuvan lasillisistamme mutta kamera ei millään suostunut tarkentamaan joten se siitä sitten.

Kun me otettiin tuo ylläoleva kuva, niin me ajateltiin että elämä on tuo ylväs valkoinen hahmo, joka kukistaa kuoleman. Näiden hippamien jälkeen muutimme mielipidettämme. Oikeasti tuo musta hahmo kuvaa elämää niin paljon paremmin: synkkä ja angstinen mölli.

Nämä hippamat ovat masentaneet meitä hyvin paljon. Olemme olleet pari viimeistä päivää lähes kokoajan rotkossa (rotko=vitutuksen huipennus). Aina ennen hippamissa jos on tapahtunut jotakin ärsyttävää, niin olemme saaneet viime hetkellä otteen rotkon reunasta ja jääneet siihen killumaan, mutta toisin oli näissä hippamissa. Juuri kun horjuimme reunalla, niin elämä tönäisi meidät alas rotkoon. Voitte verrata tilannetta Leijonakuningas-elokuvan kohtaukseen, missä Scar päästää irti Mufasasta ja antaa sen tippua rotkoon.

Tänään me päätimme, että näitä hippamia ei muistella enää koskaan. Tähtä lähtien ne ovat meille tabu. Ja ensi hippamista me tehdään parhaat ikinä. Aiotaan tehdä niin paljon tempauksia, että elämää vituttaa oikein olan takaa. Me ei anneta mitään armoa.   

      

Tuo video kuvastaa meidän tuntemuksiamme tällä hetkellä. Voilà!

T. Muri, Muura & Maura