keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Noniin tutot, nyt korjataan vääryys!

Nyt on kyllä päässyt vierähtämään tovin verran viime postingista. Syyt ovat ennennäkemättömät. Muura ja Maura eivät nähneet toisiaan kahdeksaan päivään, siis voitteko kuvitella... Se on pisin tapaamisväli miesmuistiin! Muriakaan ei ole pahemmin näkynyt näillä pitäjillä. Liekkö se vain mutustanut riisikakkuja omassa kömmänässään ja liidellyt yössä sohvankaiteelta toiselle. Hän on myös kuulemma löytänyt uuden harrastuksen: pyykkipoikien keräily. Muri on aina täynnä yllätyksiä, ei voi koskaan tietää mitä se seuraavaksi keksii. Katsotaanpa vain, niin joku päivä se kiikuttaa päämajalle kokonaisen ahmapesueen. Kokonaisesta puheen ollen, Muri onkin kohta kokonainen, sillä hänen syntymäpäivänsä kolkuttelee jo pirtin ovella.


Katsokaa nyt kuinka viattomilta me näytetään tuossa kuvassa. Ja niinhän me ollaankin, ei kai sitä kukaan voi kiistää.


Eilen oli melekonen hellepäivä. Niinpä me kaapattiin vauhtihirmut kainaloon ja hurautettiin Muuran kotoisalle mökille maaseudun rauhaan. Meillä oli suuret suunnitelmat tehdä koko päivä cooleja temppuja trampoliinilla. Pari volttia me ehdittiin nakata, kunnes alkoi vähän ramasta, joten suunnattiin sitten nokkamme kohti pirtin yläpuolella olevaa parvea. Siellä oli rattoisa tunnelma. Maattiin vain lattialla ja arvosteltiin toistemme alleja. Nahka vaan höläjäsi, siinä oli sitä jotain.

Alunperin meillä oli tarkoituksena vain käydä kääntymässä siellä sisällä mutta ei me loppujen lopuksi sinne trampoliinille enää allien tutkailultamme ehdittykään. Tää on niin perus me, suuret on suunnitelmat mutta toteutus jää aina vähän puolitiehen.

Huomenna me mennään taas sinne mökille ja silloin me oikeasti ollaan siellä trampoliinilla kuin bullet karkkikulhon äärellä. Ja sitten vähän myöhemmin tehdään semmoinen temppuilupostinki, missä saatte nähdä meidän maagiset taitomme.


Tässä pieni videonpoikanen Nikon inspiroimana. Kuten olette ehkä huomanneet, niin meillä on ollut pientä teknistä ongelmaa näiden videoiden kanssa. Kaikki meidän vanhat videot täällä blogissa on ns. kadonneet, eli niitä ei voi enää katsoa. Me kyllä aiotaan korjata tämä vääryys pikimmiten. Ladataan niitä videoita youtubeen, niin ehkä sieltä aukeaa tie Las Vegasiin.

T. Muura & Maura

12 kommenttia:

  1. Kivan näköinen blogi, vaikka pikkasen sekava omasta mielestä. Tekstit oli kivoja ja niitä oli hyvä lukea :) Banneri on erikoinen ja nimi mieleen jäävä !
    juuliaa-welcometomylife.blogspot.com

    Käykää kattomassa ja liittykää lukijaks jos tykkäätte

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia palautteesta :) Käyään kattelemassa sun blogia!

      Poista
  2. Ihania kuvia!:) Kirjoitat tosi kivasti:)

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos mutta meitä on täälä kolme kirjoittajaa!

      Poista
  3. siis onko toi yks kuva välivainiolta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hui nyt meitä alko pelottaa että kuka oikee oot? :D

      Poista
  4. Tosi hauska ja piristävä tää blogi c: Ja hauskoja videoita ;3

    VastaaPoista
  5. toi talo jonka eessä poseeraatte on mun kaverin asunto nimittäin... onko tää sattumaa vain :O

    VastaaPoista
  6. kirjotatte tosi kivasti ja kiva et blogi erottuu massasta ! (:

    http://laughing-myassoff.blogspot.fi

    VastaaPoista