Viisikon kolmikko kokoontui viikonloppuna. Lauantaina lähdimmä yhteistuumin kylille kahtelemmaa, että sovimmako me joukkoon. Kyllä me sulauduttiin katukuvaan. Aina pari mitätöntä bullea mahtuu sekhan.
Päämääränämme oli olla kunnon shoppailumisukoita, ja kyllähän tuo meiltä sujui kuin Kyllikiltä puutarhanlaitto ikään. Jos kyse on vaatteiden, kenkien tai korujen ostamisesta, niin me ollaan kuin kalat vedessä. Myyrä sai osumaa napaan paikallisessa lävistysliikkeessä. Tämän lisäksi Myyrä sekä Muri saivat korviaan koristamaan pari reikää. Kummatkin kokemukset kävivät toteen kauhun saattelemana. Perille asti hän saattoi. Myyrän parahdukset kaikuvat korvakäytävissä varmasti vielä kuukausia. Muri sen sijaan taisteli kunniakkaasti loppuun asti. No okei, kyllä Myyräkin ansaitsee kunniamaininnan urheudestaan.
Päivän mittaan kiertelimmä pimeitä katuja. Sivukujien pienet pullantuoksuiset putiikit saivat meidät tolaltamme. Näppeihimme tarttui niin pöllökoruja kuin huulenpunausvermeitäkin. Myönnettäköön myös, että Hese on meidän kutsumuksemme. Minkäs teet, kun hampurilaisarmeijan kutsuhuuto hivelee korvia, ja kiusauksesta on mahdotonta kieltäytyä.
Matka kylän humusta kotiin oli pitkä ja kivinen. Hyytävä viima toi mieleen muistoja legendaarisesta pyöräretkestä. Kipaisimme kaupasta baakkelssiainekset, ja Master Chef oli täten valmis alkamaan. Mielemme halajasi suklaista kaakkua, joten ei muuta kun hihat heilumaan. Muri oli meidän keittiöpäällikkö, ja hän handlasi pestinsä kuin kuningas. Mitä nyt poltti valkosuklaat pohjaan, ja unohti yhdistää kuivat ja märät ainekset keskenään. Ihmetteli vain, että mitenkäs tämä koostumus on nyt vähän kummallinen. Kinkkinen tilanne. Onneksi viisikon kolmikko löi kuitenkin viisaat päät yhteen, ja tilanne oli taas täysin hallinnassa.
Baakkelssi kumajasi uunissa toista tuntia mutta toivottua kehitystä ei tapahtunut. Kaakkuhan oli löysä kuin peräkammarin Paavolla. Kyllä se kuitenkin siitä loppua kohti koveni, ja makoisaltahan tuo maistui.
Lopuksi kaakku kuorrutettiin maito- ja valkosuklaalla. Lopputulos ei ollut haaveidemme veroinen. Pientä noottia jos suvaitsee antaa, niin kaakaojauhetta tuli laitettua vähän liian runsaalla kädellä, ja tästä saamme syyttää Mäyrää. Mutta hän katui tekoaan ja pyysi anteeksi. Ystävyys voi siis jatkua.
Lopputuloksena oli kakku. Se kai tässä on kuitenkin tärkeintä. Leipureita meistä ei välttämättä tule mutta se on sen ajan murhe. Viime kerralla kun teimme baakkelssia, niin tuli vahingossa leipastua teelusikka kakun sisään. Tällä kertaa kaakkuun leivottiin sisälle rakkaus. No vitsi vain, ei meiltä mitään rakkautta heru. Kukin etsiköön rakkautensa omin keinoin. Me ei olla siitä vastuussa.
T. Muri, Myyrä & Mäyrä
Päämääränämme oli olla kunnon shoppailumisukoita, ja kyllähän tuo meiltä sujui kuin Kyllikiltä puutarhanlaitto ikään. Jos kyse on vaatteiden, kenkien tai korujen ostamisesta, niin me ollaan kuin kalat vedessä. Myyrä sai osumaa napaan paikallisessa lävistysliikkeessä. Tämän lisäksi Myyrä sekä Muri saivat korviaan koristamaan pari reikää. Kummatkin kokemukset kävivät toteen kauhun saattelemana. Perille asti hän saattoi. Myyrän parahdukset kaikuvat korvakäytävissä varmasti vielä kuukausia. Muri sen sijaan taisteli kunniakkaasti loppuun asti. No okei, kyllä Myyräkin ansaitsee kunniamaininnan urheudestaan.
Päivän mittaan kiertelimmä pimeitä katuja. Sivukujien pienet pullantuoksuiset putiikit saivat meidät tolaltamme. Näppeihimme tarttui niin pöllökoruja kuin huulenpunausvermeitäkin. Myönnettäköön myös, että Hese on meidän kutsumuksemme. Minkäs teet, kun hampurilaisarmeijan kutsuhuuto hivelee korvia, ja kiusauksesta on mahdotonta kieltäytyä.
Matka kylän humusta kotiin oli pitkä ja kivinen. Hyytävä viima toi mieleen muistoja legendaarisesta pyöräretkestä. Kipaisimme kaupasta baakkelssiainekset, ja Master Chef oli täten valmis alkamaan. Mielemme halajasi suklaista kaakkua, joten ei muuta kun hihat heilumaan. Muri oli meidän keittiöpäällikkö, ja hän handlasi pestinsä kuin kuningas. Mitä nyt poltti valkosuklaat pohjaan, ja unohti yhdistää kuivat ja märät ainekset keskenään. Ihmetteli vain, että mitenkäs tämä koostumus on nyt vähän kummallinen. Kinkkinen tilanne. Onneksi viisikon kolmikko löi kuitenkin viisaat päät yhteen, ja tilanne oli taas täysin hallinnassa.
Baakkelssi kumajasi uunissa toista tuntia mutta toivottua kehitystä ei tapahtunut. Kaakkuhan oli löysä kuin peräkammarin Paavolla. Kyllä se kuitenkin siitä loppua kohti koveni, ja makoisaltahan tuo maistui.
Lopuksi kaakku kuorrutettiin maito- ja valkosuklaalla. Lopputulos ei ollut haaveidemme veroinen. Pientä noottia jos suvaitsee antaa, niin kaakaojauhetta tuli laitettua vähän liian runsaalla kädellä, ja tästä saamme syyttää Mäyrää. Mutta hän katui tekoaan ja pyysi anteeksi. Ystävyys voi siis jatkua.
Lopputuloksena oli kakku. Se kai tässä on kuitenkin tärkeintä. Leipureita meistä ei välttämättä tule mutta se on sen ajan murhe. Viime kerralla kun teimme baakkelssia, niin tuli vahingossa leipastua teelusikka kakun sisään. Tällä kertaa kaakkuun leivottiin sisälle rakkaus. No vitsi vain, ei meiltä mitään rakkautta heru. Kukin etsiköön rakkautensa omin keinoin. Me ei olla siitä vastuussa.
T. Muri, Myyrä & Mäyrä
Heippa! Tämä kommentti saattaa kuulostaa teikäläisten korviin vähän omituiselta ja ehkä jopa vähän karmivalta, mutta luotan siihen että vähän sekopäisenä joukkiona teiltä heruu jotain sympatiaa.
VastaaPoistaOlen seuraillut tätä teidän blogia nyt vajaat vuoden päivät, tosi sellaisena hiljaisena ja ujona. Tykkään ihan tajuttomasti. Tää teidän blogi (tai no te!) kuitenkin herätätte mussa sellaista surumielisyyttä myös. Oon lueskellut tylsyyteeni teidän ihan vanhoja postinkeja, ja etenkin niissä mulla on tosi paljon samaistuttavaa. Mulla oli vielä pari vuotta sitten samanhenkinen, tiivis nelikko, viisikosta jäi ehkä yks puuttumahan mut oli meilläkin kyllä koira. No kuitenkin, se oli ihan parasta, mun tähänastisen elämän hauskimmat vuodet ja siinä ehti tosiaan tapahtua yhtä ja toista mitä voi sitten muistella siellä kiikkustuolissa. Nyt ollaan kaikki kuitenkin ajauduttu eri teille, eikä olla nähty pariin vuoteen, eikä kahdella kait mitään kiinnostusta tuon nelikon kokoomisen ole olleenkaan. Se harmittaa mua ihan vietävästi, en oo kuitenkaan liian usein tuntenut kuuluvani mihinkään joukkoon, ja ihan liian vähän oon kuitenkin elämänjanoiseksi nuoreksi neidoksi kuitenkin kokenut.
Ihailen teidän tuttojen elämänasennetta ihan kauhiasti. Oikeasti ihan kauhiasti, kadehdinkin vähän. Kadehdin sitä, miten te osaatte repästä ja seikkailla. Ei sillä, kyllä mä niin pyrin tekemään itsekin. Se on vaan kuitenkin paljon laimeempaa yksinään. No jokatapauksessa, täytyi kirjoittaa tämä teille, kun tuli niin vahvasti teidän takia mieleen. Vaikkette oo vastuussa tietty siitäkään.
Hirmusti hyvää viikkoa teille ja pitäkää tosta asenteesta ja toisistanne kiinni. Oikiasti aina. Jos minä kunnostaudun nyt, yritän tavoittaa tämän menneen nelikon ja saan niistä edes yhden napattua kiinni, niin siitä syytän kyllä ilomielin teitä.
Oi, niiin ihana kommentti. Kiitos <3
PoistaMeidän täytyy kyllä itsekki myöntää, että meidän viisikko on tosi "repaleinen" nykyään... Siihen on mahtunu ihan hullun paljon kaikkea ihanaa mutta myös ihan liikaa draamaa. Joskus immeiset vaan kasvaa erilleen syystä tai toisesta, ja sitten löytävät uusia kaveriporukoita. Muistot kuitenkin säilyy aaaina ;) Mutta meidän viisikosta kuitenkin "viisikon kolmikko" on edelleen toosi tiivis, ja se saa kyllä luvan pysyä yhtenäisenä maailman tappiin asti!!! :D
Ja vaikka me kaikkea hassua tehhäänki ja niin sanotusti repäistään, niin ei meidän elämä tosiaan aina sellaista oo! Tietenkin halutaan antaa tänne plokkii kaikista mielenkiintoisin kuva :) Mutta siis totta on täällä silti joka sana!
Vaikutat ihanalta tutolta!
Ja ainiin unohtu sanoa: Toivottavasti tavotat tosiaan jonkun niistä sun nelikon tyypeistä! Jos kuitenkaan et, niin ehkä se on vaan merkki, että sun elämään on nykyään tarkotus kuulua joitain muita, uusia ihmisiä ~
Poista