Noniin tutot, nyt ei olla kaavoihin kangistuneita!

Mauralla oli tuloillaan vanhojen tanssit. Mekko oli tilattu jostakin Kiinalaisesta alibabasta. Kuten arvatakkin saattaa, niin eihän se sieltä ollenkaan saapunut. Sitten 1,5 viikkoa ennen tansseja Maura ja Muura löivät viisaat päänsä yhteen ja saivat holy kuningasidean tehdä mekon itse, ihan omin pikku kätösin. Lähtöasetelmat eivät olleet kovinkaan hyvät: Kummallakin oli yläasteen todistuksessa kässänumero 7 ja me ei oltu ikinä tehty mitään mekon kaltaista.

Vaikka oli ihan selkeästi tiedossa, että aikaa ei ollut yhtään hukattavaksi, niin ei sitä ihan heti siltikään ryhdytty tuumasta toimeen. Semmoinen kolmen päivän lagitus siinä oli. Kahdeksaa päivää ennen tansseja suunnattiin kangaskauppaan ostamaan sexyä kangasta. Sitten aloitettiin työskentely. Mitään suunnitelmaa meillä ei ollut, tehtiin se ihan rändömillä. Keksittiin ideoita sitä mukaan kun leikattiin ja harsittiin kankaita. Mitään kaavoja meillä ei ollut. Meidän mielestämme ne vain vaikeuttavat tekemistä todella paljon.

Päätettiin tehdä takaosaan vetoketjun sijaan tuollainen korsettiahma. Monesti kävi niin, että meni koko homma ihan päin ahman persekarvoja ja sitten vaan rymähdettiin maahan lahnaamaan epätoivoisina, kunnes saatiin jostakin taas voimia jatkaa.

Tuo pinkki juttu mikä näkyy ylläolevan kuvan oikeassa yläkulmassa on ratkoja, eli se millä voi ratkoa esim. harsinlankoja. Yhdessä vaiheessa Muura antoi Mauralle vaativan tehtävän: Hänen tehtävänään oli ratkoa kankaasta harsinlangat. Maura ei tiennyt, että ratkojan korkki pitäisi ekaksi ottaa pois, ennen kuin sillä alkaa mitään ratkomaan. Siinä Maura sitten väkersi toistakymmentä minuuttia niitä lankoja pois ratkojan pyöreäpäisellä korkilla. Kun Muura huomasi asian, niin se nauroi perseensä irti ja ylisti Mauran tyhmyyttä niin paljon, että sitä kommellusta ei hevillä unohdeta.

Ensimmäisen työskentelypäivän jälkeen pidettiin semmoinen 4 päivän tauko. Meillä ei tainnut ihan käydä mielessä, että kiirehän siinä sen jälkeen tulee. Yhteensä tehtiin mekkoa viitenä päivänä, ja viimeisin niistä päivistä oli itse tanssipäivä. Steinerissä vanhoja tanssitaan siis aina kahtena päivänä: torstaina ja perjantaina. Torstain esitys on vanhemmille ja perjantaina taas oppilaille. Perjantaina koululle esiintymisen lisäksi on myös kaikkien lukioiden yhteinen esitys urheiluhallilla.

Torstai-iltana juuri kun me oltiin päästy koululle ja oltiin aikeissa laittaa puku Mauran päälle, niin huomattiin semmoinen pikkuongelma: Mekossa oli mojova reikä alaselän kohdalla, koska oltiin unohdettu ommella mekko siitä kohdasta. Siinä sitten tuli jäätävä paniikki mutta onneksi oltiin otettu neula ja lankaa mukaan. Ompelu me suoritettiin koulun vessan eteisessä. Jotta ei vaan oltaisi selvitty liian helpolla, niin siinä sitten kävi niin, että lankarulla tippui patterin väliin ja se ei lähtenyt millään ilveellä sieltä pois. Se oli tosi tiukasti jumissa, joten jouduttiin hakemaan pihapuusta oksa apuun. Kaiken kaikkiaan lankaepisodiin kului ainakin puoli tuntia ja Maura oli pahasti myöhässä viimehetken harjoituksesta. Loppujen lopuksi mekko piti ommella Mauran päälle. Tanssien jälkeen siinä olikin sitten melekonen homma saada se pois päältä.

Perjantaiaamunakin vielä jatkettiin mekon tekemistä. Saatiin se ihan valmiiksi vasta noin tuntia ennen koululla tanssimista. Torstaina mekossa oli vielä puutteita. Onneksi perjantaiaamuna saatiin ne korjattua. Lisättiin mekkoon esimerkiksi olkaimet ja korsetin nauhasysteemiä piti vielä hienosäätää.

 

Se tunne kun voi katsoa tuota mekkoa kusi kilahtaneena päähän ja sanoa "Jes, me onnistuttiin". Me tiedettiin jo heti alusta asti, että me ei tulla feilaamaan tässä jutussa ja että siitä tulee varmasti tosi hieno, mutta kyllä se vähän puskan takaa tuli, että siitä tulikin niin täydellinen.

Kukaan ei uskonut tähän meidän projektiimme yhtään. Kaikki joille kerrottiin tästä hymähtelivät vain, ja sanoivat, että ainahan sitä voi yrittää. Myös aikataulusta he olivat enemmän huolissaan kuin me itse. Ajattelivat, että eihän viikko mitenkään riitä. Hyvinhän se riitti, jäi jopa pari päivää aikaa lagittamiseenkin. Vaikka mekon tekeminen olikin kivaa ja valmiin lopputuloksen näkeminen vielä kivempaa, niin yksi asia meitä motivoi tässä ylitse muiden: Se, kun kukaan ei uskonut meidän pystyvän tähän ja sitten ylitettiin kaikkien odotukset. Ah, voi sitä mielihyvän tunnetta. Ytevä.

T. Muri, Muura & Maura