Noniin tutot, nyt on nostalgian aika!

Kerromma nyt siitä, miten viisikon kolmikko päätyi yhteen. Elimme toukokuuta 2010 ja lähdimme luokkaretkelle Norwegiaan. Lähdimme matkaan aamuvarhain minibussilla. Matkassa oli luokkamme lisäksi opettajamme ja bussikuski Kallunki. Matka hyisen Suomen läpi jylhään Norwegiaan kesti kaiken kaikkiaan noin 12 tuntia. Persehän siinä puutui. Leirikoulumme sijaitsi Vesterålenissa ja isäntänä oli muksakka Vidar. Perille päästyämme saimme valita huoneet.

Noihin aikoihin Muura, Maura ja Iida olivat kolme pientä kaverusta. Olimme innoissamme kun saimme tuon ihanan kotoisan huoneen omaksemme. Juuri kun olimme asettuneet aloilleen, niin kuulimme koputuksen. Kurja-Anttihan (eli Muri) se tuli sieltä luimuillen anomaan yösijaa, sillä häntä ei kiehtonut ajatus nukkua muiden luokkalaistemme kanssa. Me otimme Kurjantin ilomielin huostaan. Yhteiselomme Murin kanssa alkoi oikein mallikkaasti, vaikka emme olleet sitä ennen olleet hänen kanssa juurikaan tekemisissä. Emme tienneet, että Muri on niin puhelias tapaus. Heti ensimmäisestä yöstä lähtien Muri höpäjäsi suu vaahdossa kaikkea maan ja taivaan väliltä meidän yrittäessämme nukkua. Maura vieritti vastuun viekkaasti Muuran niskoille
esittäen nukkuvaa niinkuin pieni lolz-aivo. Eli Muura joutui toimimaan puhejuhtana yön pikkutunneille asti.

Aamuisin Muria usein väsytti, sillä hän oli ahminut koko yön villin lännen kirjoja. Päivisin meillä oli todella kivoja aktiviteettejä Norwegian kauniin luonnon äärellä. Me saimme viikon aikana mm. kanotoida, vuorikiipeillä, patikoida kuin Alaskan vaeltajat konsanaan, tutkia mereneläviä ja muuten vain kirmailla ympäriinsä kuin laitumelle päästetyt Laitelat. Iltaisin meillä oli aina vapaa-aikaa. Silloin me aina pistimme jalalla koriasti. Meidän mieluisinta puuhaamme oli supertarinoiden tekeminen. Eli keksimme vuorotellen tarinan, jossa jätimme tyhjiä aukkoja adjektiiveja, substantiiveja ja verbejä varten. Naurettiin perseemme irti niille tarinoille. Ikkunalasitkin vaan heläjäsi liitoksissaan, kun meidän nauru raikasi. Onneksi meillä on kaikki supertarinat vielä tallella vihkoissa, niistä on rattoa vielä moneksi vuosikymmeneksi.

Eräänä kauniina päivänä tosiaan vaelsimme jylhäkallion huipulle. Se oli pitkä ja kivinen tie. Joukkoa johti Vidar, jonka kannoilla Maura koitti kokoajan epätoivoisesti hännystellä. Uppohanki yritti kokoajan tehdä tepposet mutta me taistelimme kuin Myyrä muonastaan. Huipulle päästyämme emme pystyneet muuta tekemään, kuin huutaamaan "HAPPEA!!!". Kun olimme aikamme ihastelleet täydellisiä maisemia, oli aika lähtä kapuamaan alaspäin. Kumma kyllä se ei ollut yhtään helpompaa kuin ylös nouseminen. Meinattiin kokoajan vyöryä rytinällä alas. Se tunne, kun loppu häämötti. Siinä vaiheessa lähdettiin juoksemaan pää kolmantena jalkana kohti leirikeskusta. Ehdittiin siinä lennähtää pari kertaa nokallemmekin.

Vidar saalisti yhdessä vaiheessa kotiloita, ja niiden jäätyä pyydykseen hän paistoi niistä meille muonaa. Me syrjittiin niitä vahingossa, mutta ei se haittaa koska se oli vahinko... Ne näytti liian eksoottisilta. Norwegialainen ruoka oli vaihtelevaa. Ensimmäisenä päivänä saimme eteemme keitoksi kutsuttua liuosta, josta oli selkeästi siivilöity kaikki kasvikset ja liha pois ja jätetty jäljelle vain liemi. Ei me sitä rmuonaa sinänsä syrjitty, vaan mietimme, että miten selviäisimme koko viikon hengissä sellaisella muonalla. Mutta onneksi ruoka oli sen päivän jälkeen aina täydellistä. Vidarin valmistama turska oli mahtipontista. Vidar piti myös omaa minivauva-kioskiaan alakerrassa. Siellä oli myynnissä söpöjä norwegialaisia karkkeja, joita ostaakseen piti tehdä aina jokin pieni ele, esimerkiksi. Smile-patukan ostaakseen piti hymyillä ja jos tahtoi Salt sildejä, niin piti sanoa tuo nimi ääneen.

Norwegian jälkeisenä kesänä laskimme mereen vesimelonin kuorilla, jotka löysimme rannalta. Se kesä me vietettiin melkein kokonaan kolmestaan, eli Muri, Muura ja Maura. Vietettiin melkein koko kesä Mauran homeisessa kellarissa, jonka lattia oli ihan kostea. Ostettiin sinne aina muonaa ja raahattiin sinne patjat, joiden päällä lahnailtiin koko kesä. Ulkona paistoi aurinko ja oli muutenkin täydellinen kesäsää mutta darkside-ihmisinä meitä veti enemmän puoleensa pimeä kellari. Vietettiin siellä yleensä 6 tuntia kerrallaan.

Välillä kävi kuitenkin niin, että eksyimme uloskin. Silloin otimme rannalla auringonlaskussa silmäterä-kuvia. Niistä tuli täydellisiä, not big surprise. Ylläoleva kuva on vahingossa tullut tilannekuva, "Eeppinen ninjataistelu", kommentoi Mimmi innoissaan.

Tässä on silmäteristä silmäterein. Tuo ilta jää muistiimme ikuisiksi ajoiksi. Näin viisikon kolmikko oli syntynyt. Nostalginen.

T. Muri, Muura & Maura