Noniin tutot, nyt kiivetään puuhun!

Meillä tuli eilen yön pimeinä tunteina puheeksi mm. ylisuojelevat vanhemmat. Sellaisten vanhempien lasten elämä on todella rajoittunutta. Lasten kuuluisi jo pienestä pitäen saada tutkia ympäristöä vapaasti, kiivetä puihin ja hyppiä kuralätäköissä. Siis tietenkin lapselle pitää opettaa perussetti mutta sen lisäksi lapselle pitää jättää paljon omaakin ajattelutilaa. Emme tietenkään tarkoita, että lapsen kuuluu esimerkiksi saada potkia muita lapsia, jos hän tahtoo. Kyllähän terve järkikin sen jo sanoo, ettei niin saa tehdä, mutta siitä ei tule mitään jos vanhemmat ohjaavat lapsen jokaista askelta pitäen samalla hupusta kiinni ja lässyttäen perään. Jos lapsi ei pienenä saa tehdä mitään valintoja itse, niin se on varmaa, ettei hän ikinä tule pärjäämään elämässä aikuisena. Ja sitten vanhemmat päivittelevät, että kuinka tuosta meidän Kallesta on tullut tuommoinen uusavuton mölli...

On aivan kyllikkiä, että esimerkiksi jotkut 16-17-vuotiaat eivät saa mennä kaverille yöksi. Tai jos vanhemmat päästävät teini-ikäisen tuttonsa poikakaverinsa luokse kylään, muttei yöksi. Se on aivan selvää mikseivät he päästä tuttoa pojan luokse yöksi. Mutta ensinnäkin; seurusteleva pari voi luuskata aivan helposti ihan päiväsaikaankin ja toiseksi; tuollainen kieltäminen vain saa nuoret nostamaan kapinakytkintä ja he varmasti löytävät keinon viettää aikaa yhdessä ihan niin paljon kuin haluavat, ihan milloin vain ja ihan missä vain. Tietenkin on aivan oikein, jos vanhemmat kieltävät alaikäisiltä lapsiltaan esimerkiksi päihteiden käytön. Sen ainakin pitäisi olla itsestäänselvyys. Mutta olemme valitettavasti kuulleet sellaisestakin tapauksesta, että alaikäisen pojan äiti lupasi ostaa hänelle telkkarin, jos hän lopettaa tupakoinnin. Ihan käsittämätöntä. Siinä on kyllä hyvä esimerkki siitä kun kasvatus on mennyt ihan päälaelleen.

Lapsen elämään kuuluu erittäin olennaisena osana virheiden tekeminen. Jos lapsi on esimerkiksi tehnyt jonkun virheen, ja menee häntä koipien välissä kertomaan siitä vanhemille ja kertoo myös samalla olevansa pahoillaan tapahtuneesta, niin siinä vaiheessa lapsi ei enää ansaitse aikuisen pää punaisena raivoamista niskoilleen. Ei se voi olla niin vaikea tajuta, että lapsenkin kanssa voi keskustella rakentavasti.

Toivottavasti ette kuitenkaan saaneet tästä tekstistä sellaista käsitystä, että me olemme vapaan kasvatuksen kannalla. Ei me olla. Halutaan vaan korostaa sitä, että kyllä lapselle saa rajoja asettaa kunhan niissä on vaan jotakin rotia. Kyllä lapsi varmasti pääsee yli kuratahroista haalareissa ja mustelmista jotka lapsi on saanut kaatuessaan kun on juossut. Se onkin sitten asia erikseen, että kuinka pitkän toipumisajan ylisuojeleva vanhempi tarvitsee pikkutahran takia...

Joskus käy niin, että kun lapsi täyttää 18 vuotta hän ryhtyy vastarintaan vanhempiaan ja koko yhteiskuntaa vastaan, koska on saanut niin tarpeekseen elämästään, joka ei ollut mitään muuta kuin pelkkiä turhia sääntöjä. Se onkin sitten kahden verroin huononpi homma...

Nonni, nyt saatiin tämäkin teksti pulukkahan. Ottakaa vain rohkeasti kantaa jos tohditte! Järkevä.

T. Muri, Muura & Maura