Noniin tutot, nyt hankitaan itse kannikat!

Meidän lomareissu Mauran mökille starttasi maitojunassa jouhevasti istuen. Tai no ei se mithän jouhevaa ollut, luettiin vaan Cosmopolitaneja eikä kommunikoitu muuta kuin muonaamisen yhteydessä.

Junanvaihdon jälkeen alkoi tulla edes jotain actionia. Me kolme istuttiin semmoisessa neljän hengen penkkiryhmässä, ja meidän lisäksi siinä oli eräs naikkonen. Yhtäkkiä Muri otti asiakseen paukasta Hujon päähänsä killumaan. Olisittepa nähneet sen ja erään toisen lähellä istuvan naikkosen ilmeet, ne katsoi Hujoa kuin pahinta arkkivihollistaan ja me ei nyt edes liiotella. Muura ja Maura meinasivat revetä ihan täpöllä. Kaikista parasta oli se, että Murilla pysyi kokoajan täydellisesti pokka, se ei edes meinannut hymyillä saatika nauraa. Meidän piti siinä 45 minuuttia koittaa parhaamme mukaan pidätellä naurua, kun ne kaksi naikkosta katsoivat Hujoa alta kulmien varmaan viiden minuutin välein. Kai ne pelkäsivät, että Hujolla on pahat mielessään.

Siinä se Hujo keikaroi koko komeudessaan. Me pidettiin Hujoa mukana niin kivisaaressa kuin kylän tansseissakin.

Kissankorvainen Muri nauttimassa veden sinisyydestä. Tai oikeastaan kissankorvat on väärä sanavalinta, sillä Muura nimesi ne lepakonkorviksi. Korvat kun korvat.

Eräänä päivänä ollessamme työjuhtina puiden parissa tapasimme kaksi liskoa. Ne tulivat ilomielin Murin hellään huomaan ja olivat mielissään jopa ympärillä pyörivistä paparazzeista. Mitään muonaa me ei niille tarjottu, hankkikoon itse kannikkansa, kun kerran villiin luontoon ovat syntyneet.

Me oltiin tuolla mökkireissulla muuten aika vanhuksia. Mentiin suunilleen joka ilta nukkumaan klo 24. Yhtenä iltana kuitenkin räväytettiin, ja valvottiin yhteen. Se otti seuraavana päivänä kuitenkin veronsa, sillä nukuttiin kolmen tunnin päiväunet. Niiden päiväunien jälkeen me tehtiin melekonen tempaus, nimittäin soudettiin kylän raitille ostamaan pingviinituutit ja syötiin ne puistonpenkillä. Katsokaas tutot, joskus elämässä pitää revitellä!

Kuten kesään kuuluu, me uida porskutettiin joka päivä. Jos halajaa Murin kanssa uimaan, niin kannattaa pitää etäisyyttä. Jos sen päästää tarraamaan kiinni, niin aika äkkiä menettää oman tilan hallinnan ja se on sitten menoa. Mutta on Muri muuten kyllä oikein kelepo vennamon veikko.

Me löysimme veneillessämme tuollaisen holy kuningassillan, jonka äärelle päätimme tehdä pienen eväsretken ilman eväitä, eli ihan vain retken. Oli virkistävää kahlata sillan kupeessa ja tähystää sammakoita ja muita niljakkaita.

Täytyy myöntää, että mökillä lomaillessamme emme tehneet kauheasti mitään kiehtovaa. Yhtenä iltana kuitenkin oltiin epätavallisen reippaita. Sängyssä lahnatessamme aloimme mankua, että tekee mieli jotakin hyvää. Niinpä ponkaisimme yhtäaikaa ylös ja kiljuimme kuin kiljuhanhet, että lähdetään ABC:lle. Ei varmaan koskaan ennen olla toimittu niin nopeasti kuin sillä hetkellä. Kerättiin hynthet yhteen ja ponkaistiin matkaan. Tosin ei olisi kannattanut sillä tavalla ponkaista, sillä kuntohan siinä loppui jo ensimmäisessä ylämäessä. Ei me sitä matkaa olisi jaksettu kokonaan kävellä, ellei oltaisi välillä istuttu maahan joogaamaan.

Tässä ollaan täydellisen leivän äärellä. Tuota leipää me jäystettiin joka päivä, siihen ei voi kyllästyä. Harmi että sitä ei saa meidän omalta paikkakunnaltamme.

Viimeisen mökki-illan kunniaksi Maura rykäsi päälleen tuollaisen hurthungin. Kyllä se päällä kelpasi tepastella risumetikössä. Murin ilme oli vaikuttava, kun hän näki kyseisen ilmestyksen. Sitä ilmettä ei voi mitata rahassa. Jos joku halajaa saada amerikkalaisen jalkapalloilijan hartiat, niin tuommonen talviturkki niskaan vain, niin eiköhän se sillä hoidu.

T. Muri, Muura & Maura